Alatyylistä meininkiä

Oon taas päätynyt itsetuhoisuuden porteille. Olen luonteeltani (*ttumainen) masokisti, enkä kehota ketään hengaamaan mun kanssa mun vaikeimpina päivinä. Etäistä tukea lähemmäksi en päästä ketään, vaikka mieli tekis pitää hauskaa kuin viimeistä päivää.

Joulun jälkeen koittaa uusi vuosi ja uudet tilaisuudet. Uuden vuoden lupauksena vihjaan parantumisen, jotta voin uskaltaa kutsua ihmisiä kylään, yökylään tai vaikka keräämään rahaa ryhmäretkelle ulkomaille. Tiiä vaikka syksyn alussa.

Haaveena on lukio aloittaa alusta, ostan ehkä oppikirjat äänikirjoina, koska olen melkoinen ADHD ja kuuntelutaito on parempi vaihtoehto.

Nämä on yleensä vain ja ainoastaan haihattelua. Lupailen tyhjiä enkä osaa pitää mistään suunnitelmasta kiinni.
Esimerkiksi viime vuonna yritin aikuislukiota, mutta turhaan. Paineet olivat kovat, ja paloin loppuun. Löysin 3 kivaa kaveria, mutta opettajat ja aikuiset nuoret syrjivät mua. Aikuiset ihmiset ja ylimielistä kiusaamista. Mä olin silleen, että se siitä.

Viime vuonna kaksi ystävää kuoli. Yksi entinen koulukaveri joutui vankilaan ja toinen sairastaa toista kertaa elämässään aivokasvainta. Miksi minä? Onko tämä rangaistus korkeimmalta?

Mut bännättiin Instagramista. Facebook Inc., joka omistaa Instagramin oli bännännyt mut epäsuosion ja huvin vuoksi. Moderaattoreilla ei ole järkeä tukea mun profiilia ja sosiaalisen median kanavia. Tekosyynä rasismi ja kiusaaminen, vaikka en ole edes kiusannut ketään.

Masennuslääkkeet ei toimi suuremmassa annoksessa. Tuntuu että en tunne mitään. Tai kaikki tuntuu unelta, eikä mikään huvita. Ihan kuin en eläisi. Teoreettinen itsari sumussa. Pahensi migreeniäkin ja aiheutti unettomuuden. Miksi sallin tän pahan olon jatkua? Sen ku tietäs. Haave hyvästä olosta. Jumalauta ku mikään ei tunnu miltään. Pitää puolittaa annos, jotta nukkuminen kiinnostaa. Nykyään nukun katkonaisesti. Ei huvita kävellä, ei huvita puhua kavereiden kanssa, ei huvita nukkua, ei huvita käydä salilla jne.

Näen usein unta, unia en näe. Mutta ne tuntuu todelta vaikka tiiän nukkuvani. Kaunis pianomelodia tai yksi lempibiisi mun unissa. Hengaan kavereiden kanssa. Teen jotain kivaa. Sallin itseni nauttia elämästä ja olla oma itseni muiden seurassa. The end.

Älä hengaa kun ihanteena on kuulua massaan

Missi, limusiini ja linna Dubaista, silleen saadaan kavereita. Varsinkin jos ideana on käyttää hyväksi. Muussa tapauksessa saat painua helvettiin.

Olen aina ollut paha. Yks *tun lehmä vaan. Kelpaanko? Löydät minusta aina jotain, joka pilaa oman maineesi tavalla tai toisella.

Heti kun tutustut muhun, olen kuin unelma taivaalta. Aurinkona sun tummien pilvien takaa. Pian tosin huomaat, että kaverisi tai muu lähiomaisesi puhuu musta pahaa ja kehottaa jättämään mut yksin.

Olen kuulemma ilkeä, naiivi ja oikee jakorasia. Minua saa haukkua seläntakana, se auttaakin mua jaksamaan paremmin vaikket edes tunne mua läpikotaisin.

Kiittämätön p*ska. Osaatko itse arvostaa muita vai onko vika aina vain minussa?

Kuka sä oot ja mitä haluut. 

Hyvää syntymäpäivää just Sinulle, kusipää

Olisin sanonut, ehkä paljon pahempaakin, mutta en kehtaa. Jätän sanomatta. Jää varoittamatta tälle myös, kuka hän tulee olemaan mulle, kaiken sen jälkeen millä nimillä hän on mua marttyyrina nimitellyt. Voi itku. Et saanut tänään etkä huomenna, emme tapaa ylihuomennakaan, mä lupaan sulle, että olen samanlainen kaikille, eli en yhtään mitään. En näy heidän elämässään, ellen tunne heitä.

Mä vaan sanon niin kuin asiat ovat, se on sun vikas, ja sun päätös ajatella niin kuin sä haluat, miten hyöty pelaa. Saatko sä rahaa, onks se tyttö rikas, osaako se lukea, muutaki ku fantasiakirjoja, osaako se siivota, osaako se laittaa ruokaa... onko sillä rahaa kustantaa sun opinnot, onko sillä rahaa pitää susta huolta, kunnes saat työpaikan. Ja kunnes käy ilmi, että käyt töissä ja koulussa.

Pukeutuuko se normaalisti. Onks sulla tai sillä auto. Pakko kerskailla jollakin, ku ei tässä muuta keksitä miten saada kaikki kaverit palvomaan mua.

Mun veljet kertoo eri. Olen heidän idolinsa. "Mulla on maailman paras isosisko, se asuu itsenäisesti ja tekee mitä haluaa. Mä haluaisin elää samoin kun hän. Striimata, instagrammata, pelata... Se osaa piirtää, se osaa tehdä sitä ja tätä. Näkisitpä mitä se tekee Instagramin, harmi vaan, että sen instagramia ei tueta enää. Vittu kaikki seuraajat pillitti ku mun siskon tili suljettiin ilman syytä. " en vois uskoa että ne puhuu musta tolleen sillä aikaa kun vanhemmat ja lähes tuntemattomat jauhaa musta paskaa.

Hyvää yötä. Rupeen yökahville.

Isänpäiväsoitto

Meikin laitoin lärviin. Ei eroavaisuutta, koska stailailen kasvoja harvoin lievillä sotamaalauksilla.

Join kahvia, söin aamupalaksi 2 kulhollista keitettyä riisiä lampaanlihalla. 4 omenaa, 4 ruisleipää. Tuli lounas samalla syötyä. Sit varmaan yli litra nollacokista. The end, kynttilälounas samassa nipussa.

Soitin isälle, kuului hyvää. Kerroin isälle, että lääke- ja sairausbisneshelvetti loppuu helmikuussa ja uskallan aloittaa elämän nollasta, ja pyrkiä saavuttaa joka ikisen maalin, joka tulee vastaan. Isä oli iloinen, ja totes eihän siinä kauaa mee, vaikka odottavan aika tuntunee aina pitkältä. Siinä sit rupateltiin kaikenlaista. Kerroin, että Tampereen terveydenhuolto voittaa muut Suomen sote-palvelut leikiten. Isä oli innoissaan, sanoi vaan "vihdoin, mäkin odotan sitä, että sä saat elää ja nauttia arjesta ilman ongelmia". En oo koskaan kuullut aiemmin isältä puhelimessa sanovan mitään noin kaunista. Olin haltioissani, kuulin äänestä, että isän narsismi on ns. laantunut.

Mielessäni pillitän, vaan kyyneltä ei tipu. Koskettavaa, kun joku jota oot yrittänyt herätellä, herää vihdoin kulissimaailmasta reaalimaailmaan.

Pää on järjissä, vaikka olo on ku kännipäisellä. Tajuun, että lääke-coctail sen on saanu aikaseksi ja kaikki mitä koen on totta. 

Odottavan aika on pitkä, meen lenkille. 

Elämä masokistina vai lupa voittaa itsensä?

Oon ollu kaksi viikkoa huuruinen. Migreenilääkkeen lopettaminen on mennyt takapakkia. Ja taas alkaa alusta. Tuli komplekseja vastaan, kivuliaita vatsanväänteitä, jotka piti mua hereillä. Otin sit migreenilääkkeitä lisää. Tää tuntui ikuiselta noidankehältä. Sit kävelin puolitainnoksissa. En kuullut mitä ihmiset puhui. Ihan kuin kävelisi humalassa. Tosin tämä tulee verenpainelääkkeistä, jotka lääkäri määräsi mulle avuksi että pääsisin irti migreenilääkeriippuvuudesta. Hävettää ku en uskalla ees kavereille puhua ilman, että leimaavat mua pahaksi tai että mä en kuuntele, tai puhun liikaa valittaen omista ongelmista. Miksi edes tapailen ihmisiä, jos olen ongelmissa, kuinka kehtaan häiritä ihmisiä negatiivisella puheenaiheella. Esittää mukavaa, että kaikki on ok, vaikka tiiän että jokin on varmasti vialla. En vaan kehtaa kysyä onko kaikki varmasti hyvin. Suurinosa tyypeistä, jotka ovat valinneet ajattelevansa ja ymmärtävänsä väärin on tyyliin: "Vitun retardi, painu helvettiin, en tarvitse sinua ja sinun masentavia pessimistisiä elämäntapoja. Ah. Poistettu kavereista, en tarvi tuota tunnevammaista paskanjauhajaa. "

Aluksi itken, että miksei nuo henkilöt, joita ihailen maasta taivaisiin, kerro suoraan heti kasvotusten, mikä mussa on vialla. Hymyilee vaan leveästi, ja nauraa räkättää, ei uskalla pillittää tai raivota mulle mitään. Tilanne on piece of shit, ja musta tehdään hirviö.

Niin ne ainakin näyttää tekevän, omalla riskillä. 

Se on ideana, että hakee apua, ja hain apua lähinnä sosiofobiaan ja agorafobiaan, jotka ajaa mut masokismin ja syntipukin elämäntapoihin. On vaikeata olla satuttamatta muita, kun haet tekosyytä eristäytyä, totut siihen väkisin, että et ansaitse kuin kipua ja tuntea muiden vihaa itseäsi kohtaan entistä enemmän. 

Sosiofobia on kaukana sosiaalisesta ahdistuksesta. Tarkoittaa lähinnä ystävien pelkoa. Agorafobia tarkoittaa julkisen paikan kammoa, jossa on ihmisiä, ruuhkaa, vaikka sitä, että joudut tilanteeseen, jossa joudut pilkatuksi tai et pääse pakoon väkivaltaa, vihaa, mustamaalaamista tai huonoa kohtelua, teitpä mitä tahansa heidän tyydyttämiseen, ei mikään korjaus tule riittämään sinun hyväksymisesi eteen. Heillä on aina syy nolata, jauhaa paskaa seläntakana ja tehdä vihapuhetta sinusta, estää sinun pakenemisesi. Jne. 

Oon aika free spirited, vapaa tyyppi, teen normaalisti mitä haluun. Aineissa saatan sanoa myös niitä hirveitäkin totuuksia, oon silloin täys kusipää. Luvan kanssa. Ja mun puheet ja tekstarit hävettää. Se on sama kuin olisit humalassa, mutta alkoholiriippuvainen antaa riippuvuuden avulla itselleen luvan pitää vapaapäiviä, on uupunut. Haluaa syyn sille, että saa rentoutua. 

Ruokariippuvainen/Ahmintahäiriötä sairastavilta puuttuu mielihyvähormoni, ja saavat nautintoa nälästä ja ahmimisesta. Toisinaan he nauttivat vastuuttomuudesta, mitä tauko tuo. Sisäinen lapsi nauttii palkitsemisesta. 

Ikuinen dieetti masentaa, ja alkaa taas ahmiminen. 

Masokismi on itsetuhoisuusriippuvuushäiriö. Mainitsin lääkärille että mulla on taipumus masokistisiin tapoihin ja riippuvuuksiin. Lääkäri halusi välttämättä auttaa. Avun hakeminen hävetti, hain sitä vasta sen jälkeen kun amerikkalainen ystävä kuoli lääkemarihuanan käyttöön ja eräs ystävä poisti mut kavereista kun mulla oli vaikea masennus, jota hän ei halunnut ymmärtää. Mun käytös häiritsi kaikkia. Ja häiritsee vieläkin. Mieli on hyvä, aloitin masennuslääkkeen, uskallan nauttia elämästä. On kyllä vielä ongelmia, minkä vuoksi toivon, että saisin nostettua masennuslääkeannosta. 

1. Vihaanko itseäni? En, mutta jossain määrin oksettaa nää mun ongelmiin hakeutumiset ja joutumiset. 

2. Olenko koskaan harkinnut itseni tappamista? Joo, mutten oo toteuttanut. Eikä kannata, toisinaan toivoin, että joku paha friidu tai kundi minut tappaisi. Siitä hyvästä, etten anna niille sitä mitä ne halajaa. 

3. Mikä saa minut vihaamaan itseäni? Muiden moittiminen, ja jatkuva arvostelu, ja se että olen niin hirveä ihminen, että mulle ei edes uskalleta puhua suoraan mitä teen väärin. 

4. Mitä toivon ihmisiltä? En muuta ku katsokaa peiliin, ja varmistakaa että olette täydellisempiä, ennen kuin rupeatte edes ajatuksissanne mustamaalaamaan ja poistamaan kontakteista. 

5. Mitä ihmisiltä puuttuu? Kärsivällisyys ja kiitollisuus. Suorapuheisuuteni aiheuttaa syövän, masentuneisuuteni saa heidän päänsä kipeäksi, mun ikuinen kipuilu on kuulemma huomionhuorausta ja kasvoni ovat kuulemma pelottavat. 

On kaunis lauantai-ilta. Pöydällä odottaa cokis. 

Toivon, että viikon kuluttua voin paremmin ja migreenilääkeannos laskee lähelle olematonta. 

Mitään muuta en toivo kuin elämän helpottumista, niin että uskaltaa elää ilman pelkoa, vihaa ja selkäänpuukotusriskiä. Koko tulevaisuuteni olisi sinetöity ilman itseeni kohdistuvaa vähemmistösyrjintää. Olisi lupa menestyä ja voittaa itsensä ilman että joku mustamaalaisi sitä itsekkääksi omakehuksi. 

"Ootsä varma ettet oo karannu Niuvanniemestä?"

Vähä yli vuos sitten sain migreenin ja nivel ongelmia, jonka vuoksi jouduin hankkimaan lääkkeetkin. Se tosin hävetti niin paljon, että kerroin siitä häpeästä äidilleni. Äiti soitti 'salaa' mun kuntoutuskeskuksen hoitajalle, että on 'huolissaan tyttärestään, pitäisikö mielentila tsekata', kysyin hoitajalta että et kai väitä uskovas mun äitiä, sehän on täys sosiopaatti. Se sanoo mitä tahansa mun päänmenoksi. Sit hoitsu sanoi 'mene varmuuden vuoksi käymään psykalla' ja menin. Kerroin perus tarinani, ja psyka totes ettei mun päässä oo mitään vikaa, ja tietää itsekin, että napit ei paranna menneisyyden traumoja. Sen pituinen se, kerroin saman hoitajille. Ja ne päästi mut menee pois kuntoutuskodista.

Naapurit ja kyläläiset pitivät mua ystävällisenä, reippaana ja mukavana tyyppinä. Ei ollut ongelmia.

Viimeisinä päivinä omassa asunnossani Kuopion lähellä olevassa kunnassa tapasin erään naapurin, meistä tuli tuttavia, kunnes tajusin joutuvani ongelmiin sen kanssa. Hänellä kävi ystäviä juopottelemassa, jotka kertoi mulle että tällä on pahimman tyyppinen jakomielitauti.
Eräs hänen nuorimmista kavereistaan (mies) kysyi miksi hengaan tän naisen kanssa, olenko karannut Niuvanniemen sairaalasta. Mä vastasin että en, olen ihan puhdas. Ja lääkärikin totes että mussa ja mun päässä ei oo mitään vikaa.

On multa kysytty useastikin, että oonko päästäni sekaisin, kun oon usein kipeänä ja eristäydyn. En, ku se on tapa jonka olen oppinut vanhemmilta, eristäytyminen. Toisten kunnioittamiseen kuuluu se, että ei puhu ikävistä asioista, kokemuksista, tai muista negatiivisista asioista, jotka ahdistaa muita. Niin että ne jatkossakin olisi sun kanssa tekemisissä. Vaikka sananvapaus ja muut vapaudet on tässä entisessä Suomen suurruhtinaskunnassa, uussosialistinen käytösetiketti määrittelee kuka on vajakki/sekopää, kuka on normaali, ja kuka on tuottava ja täydellinen.

Yritän päästä irti migreenilääkkeistä, vieroitushoito meneillään, onneks saan olla kotona. Menee tosin aikaa ennen ku voin taas elää suht normaalia elämää. Lääkäri on mukava ja ymmärtäväinen, Pirkanmaan lääkärit ovat kiireisempiä, mutta tarkkaavaisempia asiakkaita kohtaan. Mua ei pidetä hulluna. Kerroin avoimesti, että olen koukussa migreenilääkkeisiin, tarviin verenpainelääkkeen, kun tää koukuttaa ku tupakka. Sit se antoi reseptin. Uus elämä alkaa. Tosin se uus lääke tekee mut uupuneeksi (laskee verenpainetta).

Koetan pysyä optimistina, kyl oon iloinen, kun lääkäri ymmärtää eikä pidä mua skitsona, vaan ihan aidosti fyysisesti sairaana.

En voi muuta kuin kiittää. Tää on vaikeaa, ja lopetus vaikeaa. Mut pärjään.

Mikä oli tän jutun pointti?
No se, että moni mustamaalaa neurologiset ongelmat mielisairauksiksi. Tai muuta vihapuhetta.

Öitä

Kusipää itseään etsimässä

Tein paljon kahvia, satavarmasti litratolkulla. Eilen kokeilin puolittaa jälleen masennuslääkkeen, mutta sitten illasta rupes vähän enemmän kuin pahoja asioita ajattelemaan. Ja siitä ei meinannut tulla loppua. Heti kun pääsin kuntosalilta treenaamasta, otin toisen puolikkaan, ettei vain tule pahempia ajatuksia vastaan.

Crosstraining-laitteessa steppaamassa sen 1h ja 30 min. Jollekin ahdasmieliselle se voisi tarkoittaa "ootko päästäs vialla"-kysymystä. Sitten otan pari selfie kuvaa, lähetän parille kaverille, että olen tosissani. Kysyvät tuon jälkeen mikset mene ulos, siellä on kivempaa juosta ja patikoida. Voisit vielä joogata, se tekee hyvää.

Are You fucking serious? Jos ymmärtäisit, että olen agorafoobikko, eli suomeksi sanottuna henkilö, joka vihaa ideaa tulla jälleen nöyryytetyksi tai julkisesti nolatuksi [ja kokisit saman enemmän kuin muutama kerta], voisit ehkä harkita mennä mielummin salille ja laitteille ensiks ennemmin kuin ulos kävelemään/juoksemaan sillä aikaa kun muut eivät katso eteensä, oon olevinaan niin pieni ja huomaamaton, pitäis olla Kim Kardashian, että joku osais väistää.


En puhu paljoa, olen luonnostani hiljaa, kun voin hyvin, olen vihainen, neutraali, surullinen... äiti jopa mainitsee että olen ennalta arvaamaton. Silloin kun on pahin kausi, puhun paljon paskaa, enkä osaa lopettaa. Ja saatan menettää kavereitakin. Se on heidän riskinsä. Jos ottavat mun paskimmat päivät tosissaan ja itseensä, eivätkä tunne mua kuin sen pari päivää tai 2 vuotta, en voi tuomita, koska se on heidän valintansa, että ovat päättäneet ymmärtää väärin ja ottaa itseensä.

Jotkut saattaa kertoa turhan myöhään tai olla kertomatta, mitä vikoja mussa on, tietenkin nään ja kuulen jo etukäteen mitä ne aikoo sanoa (body language, kehonkieli), odotan kuitenkin innolla heidän suustaan että kestääkö mua ja mun paheita, suurinosa sanoo ne yllättävän myöhään tai kuulen paskanjauhannan, liittyen muhun, yllätys yllätys.

[Kuin sen voisi suoraankin, mielellään heti kasvotusten sanoa, välittömästi. En mä niin pelottava ole, sinä vitun omahyväinen paskapää🕊️]

Sunnuntai syntien pyyhkiminen

Sunnuntai on tylsin päivä ikinä. En tiedä miksi se on iskeytynyt vastenmielisen oloiseksi. Lapsena aina vihasin sunnuntaita. Johtuneekohan tuo, että maanantaiaatto on kyseessä vaiko siitä että vanhemmat pakotti kirkkoon tulla.

Kuuluimme vapaakirkkoon. Voin suoraan kertoa, että muistuttaa vanhoillisella tavalla lestadiolaisia perinteitä. On kaukana 'vapaudesta'. Toivotetaan 'rauhalla' tervetulleeksi, saarnataan Saatanasta ja helvetistä, ja kuinka ulkopuolinen maailma on paha. Ja toivotetaan armoa ja siunausta ensi viikolle.

En voi tuomita, mutta mietin usein, miksen saanut olla yhtä vapaa ja huoleton lapsi, kuin muut. Piti koko ajan pelätä mitä teen väärin. Ja milloin ajattelen väärin.

Seksivalistus oli tullut kouluun biologian- ja terveystiedontunnille. Viitosluokalla. Ja ymmärrän kyllä miksi niin ajoissa. Jotta lapset ymmärtäisi mitä tapahtuu, jos sokeripappa tai -mami tekee jotain sopimatonta, ja sit pitää salata. Nykyään nuoret miehet ulkomailta ovat haltioissaan, kun näkevät vaaleita kurvikkaita ja vapaita pikkutyttöjä kävelemään kouluista ja harrastuksista yksin kotiinsa. Joka on ihan päinvastaista verrattuna heidän kulttuuriinsa. Ja sit ne syyttää länsimaista kulttuuria siitä, että eivät pystyneet kontrolloimaan eksoottista lisääntymishimojansa.

Juurikin näin, syytetään länsimaita siitä, että vaaleat muijat on ulkonäöltään kuin Dubain huoria (Dubaissa kuulemma prostituoidut pitää t-paitaa, farkkuja ja hiukset vapaana) , sen perusteella, etteivät ole hunnutettuja. Eikä tämän vuoksi voi arabipukeille antaa rikostuomiota, koska pikku Hamidi ei ymmärrä länsimaiden vapauksia, paitsi sen että kulttuuri- ja kielimuurin nimissä voit tehdä mitä vaan, ja sitten hyvä perinteinen asianajaja voi vedota "rasismiin" siitä että vieraskulttuurinen saa sakot tai vankituomion että koski tyttöön, kun ei pystynyt kontrolloimaan itseään ja tyttö ei ollut peitetty.

Hups
Mitä tuli kirjoitettua,
Ei kuulu mulle. Eikä pikku Hamidille. Muhammad opetti että naiset on turvassa, ja hyvät naiset osaavat kontrolloida itseään, jotka osaavat peittää itsensä.

Sitten asiaan, erosin vapaakirkosta muutama vuosi sitten, ihan siksi, että en käynyt siellä. Ja tyyliin siksi, että en pitänyt lestadiolaismaisista kontrollitavoista. Mutsi ja faija säikähtivät, kun sanoin että mielestäni usko, toivo ja rakkaus tulee tekojen kautta, eikä tekopyhyyden kautta. Kerroin myös avoimesti, että mielestäni vapaakirkkous on liian tuomitseva mun makuuni. Menivät hiljaisiksi.

Konmaritusta: hygienia

Aattelin värjäyksen jälkeen, että rupeen taas pesemään shampoolla. Vaan eihän se tietty tapahtunutkaan, ku pää on tottunut jo curly girl metodiin.

Curly girl metodi muistuttaa no poota, tosin siinä saa halutessaan 'pestä' hiukset pelkällä hoitoaineella. Kokeilin hoitoainetta kerran viikossa tyylillä, ja oli kyl mälsää puuhaa. Jos kokeilen viitsiä ees kerran kuussa pestä hiukset hoitoaineella. [Ehkä jonain päivänä jätän hoitoaineenkin pois käytöstä.]

Rasvoja ja voiteita löytyy vaikka minkä sorttista. Oon vaihtanut syväkosteuttavat ja paksut rasvat emulsioihin. Kaupungin kloorivesi määrittää mikä rasva ei enää toimi tulevaisuudessakaan.

Haaveilen tekokuitulockseista, päänahka vaan pitäis totuttaa  vähäiseen suihkutteluun. Jonain päivänä punon omat päähän.

Sit samalla haaveilen, että masennuslääkkeet tuo mun itsetunnon ja mielenkiinnon takas lukion jatkamiseen. Oon aika vaativa oppilas. Itseäni kohtaan. Pistän kaikki peliin.

Haaveena järjestys, vähäinen kulutus ja täsmällinen tyytyväisyystakuu,
Tavoitteena onnistuminen, kiitollisuus ja yltäkylläisyys,
Leijun ilmassa, voin matkustaa, ja kenelläkään ei olis mtn pahaa sanottavaa musta

Ja *tut

DIVAilua kampaajalla

Maanantaina olin menossa kampaajalle, ja kiire tuli, kun hyppäsin kahdesti väärään bussiin.

Ei saisi koskaan myöhästyä kampaajalta. 11.30 aamupäivästä oli aika sinne. Tarkoituksena oli kuivien latvojen leikkuu, moniväricoctail-teos olaplex-hoidolla, jotta uskaltaa kasvattaa ilman täystuhokertaa.Vaaleita liukuväriraitoja ja tummia sekaisin.

Ennen leikkuuta kampaaja-stylisti kertoi suoraan, että mulla on alopecia-infektio (reaktiivinen kaljuuntuminen) päälaen alueella. Tykkäsin kuulla aiheesta. Arvostan kun kampaajat on todella rehellisiä ja mukavia eikä rahasta ylimääräistä "hoitovinkeistä".

Mukava teos tuli. Jaariteltiin vaikka mitä.

Sanoin vaihtaneeni tiuhan shampoopesun riisijauhopesuksi. Siihen hän ei sanonut mitään. En ole ite varma vaikuttaako se päänahkaan vai ei, mutta ei ainakaan kutise shampoollapesun jälestä.


Kampaaja oli mukava ja asiallinen. Arvostan erityisesti rehellisyyttä, josta ei tarvitse maksaa erikseen.


Vähän ennen kello 8 tänään menen suihkuun. Pesen päänahan ja hiustyvet itsetehdyllä riisijauho-vesigeeliseoksella ja huuhtelen pois. Sit curly girl'mäisesti lotraan latvoihin kosteuttavaa hoitoainetta.

Häpeä perheenjäsenenä

Olin lapsi. Toivoin syntetisaattoria monta vuotta joululahjaksi. Sit viimein kun sain sen, en saanut käyttää sitä. Isä tiesi, että mun haave oli tehdä musiikkia. Mutta se vaan sanoi "Älä naurata, likka. Vittu kaikki nauraa sulle, jos mä päästän sut johonkin julkiseen harrastukseen, jossa muka sit loistat vähän aikaa. Ne nauraa sulle. Ne kiduttaa sua, ihan varmasti. Älä unta nää".

Yritin piirtää, harjoittelin monta vuotta piirtämistä. Mutta viimeinkin kun olin saamassa työpaikan tatskaliikkeestä, äiti kielsi ja vetos saatananpalvontaan.

Oli muitakin taitoja, osasin tehä musiikkia. Tein biittejä, ja muuta. Mutta äiti takavarikoi mun tietokoneen.

Se suosittu moniosaaja. Taiteita ei vaan haluta jälleenmyydä ellei oo todistusaineistoa tuottavuudesta muusta kuin amatööripaskasta.

Osaan laulaa, kirjoittaa,piirtää... Vaan haave on tanssia. Nykyään tanssi tarkoittaa twerkkausta ja julkiheruttelua, niin enpä kerro paljoo taidoistani.

Olen harrastanut hiphop (HUOM. ei twerkkausta tai horottelua), street, venäläinen&ranskalainen baletti ja 'nykytanssia'. Haaveena on tanssia. Opettaa. Pyrin akrobatialeveliin. Haluan näyttää, että se on muuta kuin omahyväistä camikivaa ja nykyheruttelua. Se on todella kaukana tämän päivän vaatimuksista. Näyttää Pumpattavalta Kardashianilta tai Cardi B:ltä. Ihan vitun kaukana. Ja se on myös kaukana Antti Tuiskun heruttelutrendistä. Se on ns. clean dance ilman kinkkukiusausta ja ihon myötäistä nuoleskelevaa vaatetusta. Ja ei, se ei ole larppia, eikä roolipeliä. Se on taidetta. Se on kuitenkin kaukana nykyvaatimusten edellyttämistä mainstream-some-jumalista.


Tanssi, koreografia, eläytyminen, ja esiintyminen, ryhmätyöskentely,...
Kerroin isälle tästä, se sanoi että "Mikä vitun friikki susta on tullut. Luulet sä tosiaan, että susta tulisi esiintyjä, älä luule (nauraa). Mikset enää piirrä meille sarjakuvia, et käy pizzalla, hampurilaisella, mikä saatanan snobi sust on tullu, olisit normaali, sit susta tykättäs."

Joo, niinhän ne muutkin kommentoi, jopa opettajatkin arvostelee amiksissa, mut mikä vitun normaali. Jos siinä on joku tietty muotti olla "täydellinen normaali", niin sit se vaatimuslista ei lopu ikinä. Ja vittuilukommentteja tulee joka tapauksessa, teit väärin tai oikein, joka suunnasta. Mun ei tarvi hymyillä, alistua ja mielistellä muita. Mua ei tarvi lukita lukkojen taa, vain siksi että oon naurettavan naiivin näköinen ja kuuloinen.


En jaksa enää välittää. Sit ku kipu on ohi, voin jatkaa matkaa. Paineet on lähtenyt nyt aluksi.

Narsismi myy, minä en

17-vuotiaana jäin iänikuiselle välivuodelle, etsin itseäni eri aloilta, enkä kelvannut edes hanttihomma-aloille. Ammattia valmentavalla kursseilla sain välttävän arvosanan, kun en puhunut tunnilla. Kasvuhäiriön vuoksi näytän vieläkin alaikäiseltä, mikä saa ihmiset ja ylimmät pomovirkailijabisnesmiehet ja opettajat vieroksumaan naiivia ulkonäköäni, vaikka kyseiset suvakkin*tsit ei mua tunne. Ja se tulee olemaan ikuisesti heidän riskinsä. Hakaristi vaan puuttuu heiltä, vaan sitäkään ei saa käyttää kun yli- ja aliruskettunut ihonväri ja etnisyys estää. Vain valkoihoiset kansalaiset voi olla rasisteja, eikö niin? Siksi on rasismia, jos omaa kieltään ei voi puhua kirjastossa. 

Mut on kerran päästetty ammattikouluun siivous- ja kahvituspalvelualalle, mutta opettaja antoi huonot numerot, kun en hymyillyt asiakaspalvelussa kuin aasialaiset luokkatoverit tai tehnyt duunia kiitettävän nopeasti ja pikkutarkasti kuin aasialaiset luokkatoverit. Anteeksi, että mulla ei ollut tiikeri/helikopterivanhempia, ja olen suomalainen, en kaunis thaimaalainen. Opettaja soitti ilman mun lupaa sairaanhoitajille, että olen outo ja on huolissaan, ja jouduin puhutteluun. En odottanut hyvää todistusta, kun oli poissaoloja, mutta peruste siitä, että työharjoittelut meni penkin alle, oli se että en hymyillyt asiakaspalvelussa tai tehnyt töitä sujuvan nopeasti niin kuin nämä ulkomaalaiset opiskelijat. Mietin mitä *ttua. Sairastuin pahaan migreeniin ja nivelongelmiin 2018, ja revin huonon todistuksen, kun en tehnyt sillä yhtään mitään. Yritin aloittaa aikuislukion, mutta mulla meni motivaatio koulukiusaamisen takia. 

Nämä samat ongelmat on hyväksyttävä, otin masennuslääkkeen käyttöön, sama aine, joka oli käytössä 17-18-vuotiaana, jotta elän paremmin ja saan paremman maineen. Puhun tosin vähemmän, jos ees sitäkään. Keskityn omiin kiinnostuksenkohteisiin ja pyrin olla välittämättä mitä muut sanoo ja mustamaalaa. Selektiivinen mutismi vahvistuu. Se on kuin shokkitila, mutta positiivisessa ja hienovaraisessa muodossa. 

Jossain vaiheessa, kun taikanapit alkaa vaikuttaa kunnolla hyvällä tavalla, aloitan nettiopiskelut ja opiskelen kotona. Jos en kelpaa ulkosalla julkisesti, niin jään kotiin ja opiskelen kotona. Jos kukaan ei rakasta, enkä ole riittävän hyvä kenellekään, aiheutan häpeää ja muuta negatiivista reaktiota ympäristölle. Ihan sama. 

Kelpaanko? 

En välitä enää, oon sit yksin, jos ovat päättäneet olla hyväksymättä ja ymmärtämättä, ja sen sijaan mustamaalaa ennemmin kuin antaa mun "selitellä tekosyyni". 

Kahvi juotu ja aloitan päivän haistattamalla kaikelle pitkät

Kun paineen alla näkyy tähtii

Kokeilin pitkään aikaan pestä hiuksia hoitavalla shampoolla. Moroccanoil Repair joku. Eihän se tietenkään korjaa mitään, vähentää vain katkeilua ja saastuneisuutta. Huuhtelin hiukset vedellä ja lotrasin Garnier Respons Coconut water hoitoaineella, joka kosteuttaa latvoja.
Tämän jälkeen päänahkaan alkaa sattua, joka yleensä on merkki ihon hiivasyndroomasta.

Hiukset kuivuu nopeaa, yleensä kun olen tottunut nyt kuukauden pesemään sen sijaan riisijauholla ja veden geeliytyvän taikinamaisella sekoituksella päänahan, on hiukset kuivuneet hitaanlaisesti suihkun jälkeen. Olen oppinut kuivamaan hiukset vanhalla t-paidalla, on hellempi tapa verrattuna frotee-pyyhkeeseen. Ymmärrän heti, että shampoon käyttö alkaa olla historiaa. Vaikka tykkään sen salonkimaisesta tuoksusta. Pitääpä siis etsiä riippuvuuden ja hemmottelun lähde muualta, joko voiteista tai tiskiaineista* (läppä tuo jälkimmäinen*). Toki hygienian ja itsestään huolehtiminen on vaadittavaa. Nykyään kun ei kelpaa kenellekään ilman että on täydellinen ja rikas.

Kaverin kanssa käymme läpi mitä masennus on. Itse puran masennusta lukemalla ja kirjoittamalla, aiemmin piirtämällä ja puhumalla** [paskaa**]. Jälkimmäistä en henno tehdä enää, ja rankaisen itseäni erakoitumalla. Ja siitä ei käytännössä tule ikinä loppua. Kaveri tekee nyt sitä, mitä aiemmin tein, olen iloinen, kun hän jaksaa purkaa terveellä tavalla asioitansa paperille. Toivon, että itseäni jonain päivänä kiinnostaisi itseni kehittäminen. Siinä vain kestää, aloitin juuri masennuslääkkeiden syönnin, ja alkaa vaikuttaa varsinaisesti kokonaan. Olen tavallista hiljaisempi, jos en käyttäisi masennuslääkkeitä, valitus ja paskanjauhanta jatkuisi, ja kuulisin koko ajan kuinka iso taakka olen. Tein aika ison uhrauksen, ja vielä jonkin verran tuntuu olo tyhjältä. Muisti on tosin palannut, alan jälleen tuntemaan itseäni itsekseni.


Elämä kiinnostaa, olen hiljaisempi, voivat syyttää itseänsä, jos uusi vaisuhko seurani ei enää kiinnosta. Sama nappi jota käytin teini-iässä, hiljentää minut omiin oloihin ja kiinnostuksen kohteisiin. Olen silti kiinnostunut ihmisistä, ja seurasta, puhun vain tavallista vähemmän.

Olenko vieläkään riittävä vai eteninkö liian nopeaa rotkon yli Teidän luoksenne ja sieltä takaisin?

Varo mitä toivot, se voi toteutua_
ShutUp 50mg

Itseinho - karu totuus itsesi hyväksynnästä

Oon aina ollut jonkin tasoinen masokisti, epätoivoisena heittäydyin seuraan joka satutti myöhemmin. Näin tapahtui aina automaattisesti. Ja sekin johtui kuulemma huonosta isäsuhteesta, tämän on mun äiti paljastanut. Isä ei vieläkään hyväksy mua, enkä myöskään minä itse. Haluaisin olla normaali, en vaan voi muuttua miksi muut mua yrittää vertailla parempiin ihmisiin.

Pahemmin olen vertaillut itseäni mun ystäviin, jotka ihme kyllä pysyy ja jotkut hyväksyy mut ihmisenä, vaikka todistele koko ajan, että tutustukaa saatana muhun ensiks, ennen ku alatte pitämään ja myöhemmin ehkä haukkumaan kun en olekaan sitä mitä aluksi odotitte. Terkuin, usein jätetty yksin, kun olenkin yhtäkkiä negatiivisella kaudella ja kaikki menee päin persettä.

En pysty hyväksymään itseäni ihmisenä, vertailen itseäni muihin. Mielessäni kummittelee menneisyyden haamut kiusaamisista, mustamaalaamisesta, ja nimittelystä, pilkkanaurusta julkisesti ja seläntakana. Isän ironiset haukkumasanat, en olekaan sitä mitä hän odotti ja ehdotti. Noh, sille löytyy selitys, ei hän ikinä ollut kotona, paitsi viikonloppuisin. Kun kasvoin teiniksi, isä ei tehnyt muuta kuin nimitteli ja vertaili jopa paljon nuorempiin ja muka fiksumpiin tuttuihin lapsiin.

Myöhemmin 17-vuotiaana sain diagnoosiksi epätyypillinen autismi, siihen kuuluu passiiviset sosiaaliset taidot, ja voimakas itsenäistyminen. Ja muka oudot kiinnostuksen kohteet, mielestäni tanssiharrastuksessa ei ole mitään friikkiä, musiikin teossakaan ei ole, eikä laulamisessa tai räppäämisessä, kuntosali on aina ollut "trendikästä", syön miten syön, olen perinteinen ysäriskidi-joka mielummin mesettää tai lähettää viestejä, lukee kirjoja ja informaatiota kaikesta mikä kiinnostaa, siinä ei oo mitään neuroottista tai piilovittuilua. Mietin onko isä kateellinen vai vittuileeko huvikseen, kuitenkin veljiltä ja äidiltä saan kuulla että mun harrastukset ja lukiojuttu ihastuttaa heitä ja motivoi. Mitä motivoitavaa muka tässä on, mä vaan teen mitä ite tykkään. Ei siinä mitään ihmeellistä oo.

Asunto on kaikin puolin siisti, puhtaus ja vähäinen tavaramäärä pitää mielen rauhallisena ja tunne-elämän vapaana. Se on tavoite. Ruuanlaitto sujuu. En tarvi apua. Mitä nyt viikkaan tavaroita, pyyhkeistä lakanoihin, vaatemäärä, takit on henkarissa kaapissa. Samoin kirjat on kaapissa, en tarvi hyllyä erikseen muistuttamaan mitä täytyy lukea. Ja milloin siivoan hyllyn.

Asunto on täynnä mattoja. En tykkää nähdä kaljua lattiaa ja tuntea kylmää matotusta. Joten ostettiin paljon mattoja. Ne on helppo imuroida kerran tai kahdesti viikossa. Joskus keittiöstä pestään lattiat, kun tarvitaan.

Lukion voin suorittaa yksin, voin opiskella kotona tai missä huvittaa. Mun ei tarvi sietää pahaa oloa, naurua seläntakana, vain siksi että näytän friikiltä. Ei jaksa kiinnostaa enää itsetuhoisuus ja jopa opettajien vittuilu ja vertaaminen mua muihin, kun otin masennuslääkkeen käyttöön. Hymyilykin tuntuu joltakin, saan euforiaa mielenkiinnon kohteista ja sarkastisista vitseistä, joita tahallani lauon sinne tänne. Se on mun tapa selvitä elämästä ja ongelmista.

Se jolla on potentiaalia - lähtee

Ei oo viikko edennyt hyvin. Äiti hankki uudet kengät kirppikseltä 15 eurolla ja rikkoi jalat ruville. Hain uudet kengät kenkäkaupasta. Hinta oli jotain 150e. Hyvinvoivalla Suomen kansalaisella pitää olla vähintään 10 paria kenkiä. Juu. Ja rahastukseksi menee jos kenkiä huoltaa, joten haen mielummin uudet.

En voi valittaa; on kuntosalikengät, crocsit, sandaalit kylppäriin, perus nahkaiset nauhakengät ja sit äsken goretex-malliset märän talven kengät.

Ostin itselleni viikonloppujuomaksi Coca-Cola zeron ja herkuiksi taffelin suolapähkinöitä. Olis tehnyt mieli ottaa snickers, mutta kärsin migreenistä. Ja artriittisista nivelvaivoista myös. Ollaan epäilty fibromyalgiaa. En henno kuitenkaan luottaa Terveyskeskuslääkärien apuun, eikä TAYSin neurologin polikaan ole hyvillään hoitovirheiden ja mun tilanteen vakavuuden vuoksi mitenkään avoin myöskään terveysaseman hoitsujen ja lääkärien pätevyyteen.

Sokeriton cokis auttaa migreeniin. Ja mahaongelmiin ja nivelkipuihin. Jollekin auttaa rentoutumiseen bisse, mulle auttaa cokis ja pähkinäpussi.

On ollut hakee fiilis. Paras ystäväni on sairastunut aivosyöpään. Ei saa suihkutushoitoa tai leikkausta, vaan tabletteina. Haluun hänet jäävän eloon. Olemme tunteneet toisemme siitä asti kun olin 13 ja hän 16. Olimme yläasteella. Sitä ennen mulla ei ole ollut pysyviä ystäviä missään. Itkin alkuviikosta, vaikkei ystäväni ole kuollut. Mutta tätä ennen eräs toinen ystäväni menehtyi aivokuolemaan lääkemarihuanan aiheuttaman turvonneisiin aivoihin, sit sydän ei enää lyöny.

Oon ollut hiljaa, ehkä siks ku menetys masentaa. Hain lapsuusajan masennuslääkkeet takas käyttöön, koska en pystynyt nukkumaan. Mut silti, kun kuulin kaverin syövästä, se oli kuin isku rintaan. Ei taas!

Mummo kuoli syöpään kun olin 10, oli tapellut uudestaan ja uudestaan syöpää vastaan. Tuli takaisin entistä pahempana. Sit vei hänet. Nukkui pois. Ja mä vieläpä ajattelin sitä ennen, että kohta se mummo tulee kotiin vaarin luo ja kaikki on taas hyvin. Se käveli aluksi, istui, pian se ei pystynyt istumaankaan, sit se vaan nukkui ja mumisi. Kunnes ei saanu mitään selvää. Se kuihtui terveen pyöreästä kiharatukkaisesta naisesta laihaksi. Kuoli marraskuun 6 päivänä, ennen 70-vuotisjuhliaan, jotka olis ollut joulun jälkeen. Isä musertui. Ja näin sen surun kaikilla isän sisaruksilla ja vaarilla. 

Mä en voi uskoa tätä, en vaan voi, kun kaikki mikä on tullu lähtee heti. 

miljoonas huomionhuorausotsikko

Vihaajat vihaa, rakastajat...[ tekee sitä ja tätä.] Meen mutsille, ostin 5-vuotiaalle ihanalle äpäräsiskolle mukin etukäteen jossa luki "Girl boss". On kova huutamaan ja wannabe-komentelemaan äitiä. Ja kummatkin saa raivareita kotona, kylässä ja milloin missäkin, ja mistäkin syystä. Ainakin se sanoo sanottavansa ylpeänä ääneen ilman sen ihmeemmin salaten vaisuna. Varmaan oppinut osittain pää_idoliltaan eli multa. Viime kerralla kysyi suoraan että etkö olekaan lapsi. Sanoin että olen aikuinen, jolla on kasvuhäiriö. Se meni heti hiljaiseksi ja niin meni mun pikkuveljetkin vieressä. Ensimmäistä kertaa kuulivat tämän uutisen. Sit sanoin äidille että tullut ilmi geeniverinäytteestä. Ja odotan seuraavaa ilmaista verikoetta.

Äiti ei oo kertonut muille asiasta, miten se vaikuttaa mun elämään näin yleisesti, muuten kuin ikää kysytään jopa energiajuomien ostamisesta. En antanut lupaa kertoa siitä, en halua huolestuttaa mun veljiä mitenkään. Heillä kun on vielä elämä edessä.

Reppu meni rikki. Ostin uuden ja tilavan, 35 litran tilava retkeilyreppu clas ohlson'liikkeestä. On vaikea löytää ehjänä pysyvää edullista kamaa. Syy miksi Kardashian wannabe-lifestyle TV sarja ja blogit myyvät. Ideana on toki länsimaissa rahastaa köyhiltä ja sairailta ne viimeisetkin toivot. Pyrin konmarittamaan käytännönläheisesti, ilman että tulee hankittua mitään turhaa ja ilman että tarvii juosta iänikuisessa oravanpyörässä itsesabotoiden melkein kaikkea. 3 vuotta elämäntapana.

Luovuin jopa shampoosta. Vaihdoin curly girl'in tapaan sen hoitoaine-pesuun, tosin tein siitä oman tyylisen version. Liotin märissä hiuksissa Garnier respons kosteuttavaa kookosvesi-coctailta jotain 8 minuuttia. Sit kampasin pois suihkun alla. Sit laitoin kikkareeksi loppuhoitoainejäämien päälle hiusten päänahkaan ja tyviin. Annoin olla jotain 3 minuuttia ja kampasin massa maisen savicoctailin pois. Ei jäänyt rasvakerrosta lillumaan päähän. Uusi rituaali opeteltu, hidas mutta kiva. Ainakin pidän hillitysti huolta itsestäni. Eikä tarvi paljoa tuhlata shampooseen. Kuin pesu ehkä maksimissaan kerran kuussa.

Tämä kaikki pitäisi opettaa rutiiniksi tälle mun siskolle tulevaisuudessa elämän helpotukseksi, joka vihaa sydämensä pohjasta suihkussa käyntiä. Innokas raivonpuuskan näyttäjä. Ihana kuitenkin.

Se on semmonen tumma ja tulinen ilopilleri. Vaikea olla rakastamatta.

Nään sen lauantaina. En anna mukia ennen ku se täyttää 11. 6 vuotta venaan ja annan mukin lahjaksi.
Saa tapella rauhassa äidin kanssa sen käytöstä sitten myöhemmin.


Bla bla bla, kiva tunnelma, saan olla oma itseni
Niin kuin yleensä, ei tarvi varoa omaa etikettiä. Paitsi tietyissä tilanteissa.
Ihannoin suorapuheisuutta ja rehellisyyttä, jos se tulee heti eikä sitten vasta miljoonan vuoden päästä, kun olen tehnyt tietämättäni jotain 'pahaa'. Kaikkihan mut tuntee. Ja mun pimeän huumorintajun, toivon että kukaan ei ota itteensä mun aivoraiskauksia.

Vituttaa...

Konmari raiskaa #curlygirl varkaan (clickbait free versio)

Konmari on ollut trendinä 3 vuotta. Vaan ite kyllä aloitin sen aikoja sitten, koska en tykännyt omistaa tavaraa, joka hermostuttaa siinä edessä pölyttyneenä. Otin ohjat omaan käsiini, ja naapurin rikkaiden mummojen ja pappojen mielestä mulla ei ollut pitkän tähtäimen suunnitelmia. Ja kuuntelin musiikkia kuulokkeista, metallimusaa ja räppiä, ja heidän mielestä se näytti siltä että kuulen harhoja. Mietin koko ajan mitä *tua tuolla tapahtuu ja miksi koko kylä jauhaa paskaa musta vain siksi että olen köyhä naapuri, joka pukeutuu kirpparikamaan verrattuna naapurin rikkaisiin kyläläisiin. Oli helppo masentua, kun ei kuulunut joukkoon ja koko kylä puhui paskaa seläntakana. Ei kiinnostanut. Jatkoin projektia. Heitin kamaa roskiin.

Monen vuoden projektissa on ollut myös shampoosta vieroittuminen. No Poo/Low Poo ilmiö, jota on myös ollu lehdissä. Siitäkin sain hullun leiman. Mietin mitä helvettiä. Se on mun asia, jos haluan erkaantua oravanpyörästä ulos.

Tuli mieleen yks kaveri, joka oli vuosi mua nuorempi. Mutta ei saanut hengata mun kanssa. Oli entinen luokkakaveri, halusi yhtä vapaan tyylisen elämän kuin minä, mutta hänen äitinsä ei antanut lupaa koska oli rikkaasta perheestä. Ja hänen enotkin meni naimisiin rikkaiden menestyvien venäläisnaisten kanssa. Perhe meni usein s-bonuksilla jonnekin matkoille erämaahan, mutta kuitenkin johonkin missä oli joku matkaopas, ja hotelliruokia. Kaveri ei saanut hengata mun kanssa, koska 1. olin köyhästä perheestä 2. mulla ei ollut rikkaan perheen käytöstapakoulutusta eli kultaista etikettiä 3. Pukeuduin kuin spurgu/satanisti, eli se siitä, en kelpaa kaveriksi tai hyväksi naapuriehdokkaaksi.


Elikkä siis, no poo/low poo, mut silleen se curly girl metodi tehdään riisijauholla märkään päänahkaan tai ennen kuntosalia kuivaan päänahkaan. Kiinassa on kylä, jossa riisivettä käytetään hiusten päänahan putsaamisessa/hiusten huuhtelussa. Konmaritan siis tämän shampoon 3 kk, koska värjäsin hiukset 2 vk sitten. Aattelin, että seuraava värjäyskerta sisältää leikkauksen ja hoidon, ja sit kulmien ja ripsien värjäyksen. Tulee varmaan satanen yhteensä, mut ainakaan ei tarvi huolehtia palaako hiusväri liikaa kiinni ja mikä ongelma on kontrastissa. Suunnittelen hiusvärin itse. Todennäköisesti paperille taiteilen jotain. Konmaritan shampoon pois, niin pääsee ulos ikuisesta oravanpyörästä ja kampaajalle jätän shampoolla leikkimisen. Hoitoaineen jätän käyttöön. Eläminen maksaa helvetisti verrattuna vaatteisiin ja kampaajalla käyntiin. Olis kiva käydä Lindexissä tai jossakin prameemmassa ja parempilaatuisessa liikkeessä. Ei meinaa löytää kestäviä vaatteita mistään.

Kahvi juotu, ja nyt maksamaan laskuja,
Ja sit varmaan ikkunaostoksille keskustaan, tuskin ostan mitään oikeesti,
Huoh....

Kun konmari raiskaa #curlygirl varkaan

Värjäsin hiukset tummanruskeiksi sen jälkeen, kun olin totutellut hiukset kerran viikossa shampoolla pesuun.
Ei näyttänyt pahalle.

Shampoota ei kulu paljoa, mutta riisijauhoa sitäkin enemmän. Annan itseni läträtä vedellä suihkussa, jos kiinnostaa saippuallapesu hemmotteluna.

Muutenkin tässä ghettoillaan niin kuin mieli tekee. Ei kyl mieli tekis vaan pakko mikä pakko. Ajattelin jättää shampoopesun tällä viikolla ja ensi viikolla. Yritän totutella 3 viikkoon olla pesemättä shampoolla pärstää. Mutta kun tykkään käydä suihkussa, ja pää tulee kipeäksi päänahkaan kerääntyneestä bakteeripesästä (päänahan hiivasieni-infektio ilmiö), niin laitan hiuksiin riisijauhoa joko levitän jauhona tai vesigeelinä. Riisijauho kuivattaa, ravitsee päänahan ja kerää bakteerin pois. Joskus sekoitan mustat kahvinjämät veden sijasta riisijauhoon geeliksi. Mutta teen sen harvoin.

Lähinnä tämä metodi on matkimista curly girlistä, ja mulla on laineileva "eskimo"-hiustyyppi eli 2a eli kaukana kiharasta, mutta taipuisa. En tavoittele kulttuurin varastamista, vaan sitä, että ei tarvitsisi leikkauttaa hiuksia usein kuivattavan klooriveden vuoksi ja hiustenväriaineeseen, etenkin kun kotiväriaineet ovat kuulemma hapokkaampia kemikaaleja verrattuna kampaamon väreihin (yleensä sekoitan hoitoainetuubin hiusväriaineeseen tän takia, jos värjään hiuksia muualla kuin kampaajalla).


Muutenkin kun hiusten_värjäys ja hoito ja leikkaus on kallistunut, ja ruoka maksaa enemmän kuin asuminen ja opiskelu, eikä oo varaa ottaa lainaa tai sijoittaa, niin on pakko tehdä elämästä helpompi ja osittain tylsempi (huoh).

Jokainen särkynyt osa rakastaa Sinua

Eräs ihminen, jonka nimeä en sano ääneen, tai kirjaa muistiin, oli mulle kuin sisarus, jota en käytännössä koskaan kokenut. Perheeni oli rikki, olen saanut perheenjäseniä paikoista sen jälkeen kun sukulaiset päättivät kuppikunnittaa meikäläisen Quasimodon muottiin. Ihmiset, jotka eivät saaneet aikaansa olla läsnä mun elämässä, auttoivat tavalla, jotka tuntui kauhealta. En voi kuitenkaan tuomita heitä siitä, että miten media opastaa valtaväestöä seuraamaan negatiivisia uutisia uusholokausti-vähemmistöön kuuluvista loisista ja syöpäläisistä.

Se on tunne, yritän puhua, mutta ihmiset ei saa aikaan kuunnella loppuun asioita kun heitä ei kiinnosta yksilön kokemus, vaan liittää heidät tiettyyn muottiin.


Aloitan kertomalla eräästä toisesta ihmisestä, joka on paljon nuorempi teinityttö. Hän kysyy miten menee, mä vastaan rehellisesti ja suoraan, hyvin, mun migreenin takia en voi ulkoilla paljoa ja mä saan uudet piilolinssit, kun lasit on kuluneet rikki. Sitten tämä vastaa, että juu, mun sisko kans käyttää laseja, kun on kanssa nenä kiinni puhelimessa. Tyttö oli maahanmuuttaja, eikä ymmärtänyt että geenitkin voi aiheuttaa perinnöllisiä poikkeavuuksia, kaikkeen ei tarvitse syytä ja seurausta.

Sanoin tälle huvittavan vertauskuvan, mun äidin ja isoäidin aikana ei ollut tietokoneita tai älypuhelimia, paitsi vain ylilääkäreillä, ja he saivat silti lasit. Samoin sairaudet, jotka periytyy, ei jumalauta. Puhun migreenistä, muille ihmisille se tarkoittaa ahdistusta, stressiä ja päänsärkyä. Lääkärikin neurologian polilla yrittää selittää muille jotka ovat valinneet etteivät halua ymmärtää, että se on fyysinen ongelma, vaikka se ei ole rutto. Siis ei helvetti. Ihmiset vaan kommentoi, älä ajattele liikaa, niin epilepsiakohtaukset ja migreeni ei tule. Ei ihan noin yksinkertaista. Syöpäkin voi periytyä geenien kautta ja muut riskit. "älä ajattele, niin et saa epilepsiakohtausta", okei, elikkä mä siis päätän milloin epilepsiakohtaus tulee ja milloin migreenikohtaus ja nivelkivut alkaa. Miten tyhmiä ihmiset on.

Se on totta, että kun katsot aurinkoon, tulet sokeaksi. Ja kun sulla on käytössä tietokone, iPad/tabletti tai älypuhelin, silmät rasittuu. Mutta geneettiset sairaudet ei ole aina itse aiheutettuja. Tulette Suomeen (Lähi-)Idästä, Afrikasta tai jostakin Altain läheltä katsomaan, kun joku on sairas ja kerrotte syyn mitä hän tekee väärin. Vaikka ette tunne koko henkilön sukuhistoriaa. Aikuiset ja nuoret ihmiset. Tiedän, että välitätte ja väitätte ymmärtävänne mistä kenenkin vamma, sairaus tai ongelma johtuu. Jonkun tietyn ilmiön takia yleistätte. Tietenkin, kun olette köyhästä tuottavista maista kotoisin, ja sairaat lapset abortoidaan heti kun saadaan tieto siitä.

Sitten siitä tyypistä, joka oli minulle tärkeä ja rakas siinä missä muutkin. En voi muuttaa mun mielialaa paremmaksi. Se on harmi, kun olen loukannut erehdyksessä ihmistä ja hänen valintojaan. Mutta mä en päätä mun itsemurha-fantasioista, jotka pitää mua toisinaan öisinkin hereillä. On helppo erakoitua, kun on opetettu siihen, että olet vaivaksi, jos ruokit negatiivista ajattelua tai vierailet jonkun luona liian usein tai lähetät viestiä, soitat muille tms.

Olen tyypillinen ysäri-skidi, joka mielellään lähettelee viestiä ennemmin kuin soittaa, kun ihmiset osaa lukea ja ovat helvetin kiireisiä muistamaan mitä muut ihmiset sanoo, olen se toivoton tapaus jonka asioita ei muisteta. Vaan en kehtaa tapailla ihmisiä tai soittaa. En uskalla tehdä mitään.

Ensi viikolla lääkäriaika, haaveilen masennuslääkkeiden uuskäytöstä, koska en mielelläni haluaisi herätä uuteen päivään. Kaikki mustamaalaa mua mun sairauksien takia. Ja nyt vielä tämä mun ongelma. Olis niin kiva, jos joku lopettaisi mun pahan olon ja ikuisen syyllisyydentunteen.

Ota itsestäsi selfie kunnes imet peilikuvaasi

[Jos mä nyt menisin takaisin siihen, mitä olin aikoja sitten, en tiedä olisinko nyt tässä vai jossakin laitoksessa.] 

Sote-uudistusta ei tule, ja hyvä näin mun mielestäni. Uusavuttomuus myy "hyvänä potilaana", valehteli lääkäri tai ei. Samoin "hyvänä ihanne-työnhakijana, ihanne-asiakkaana" jne. Ennen kuin ehdimme sanoa "jaa", meidän tulevaisuus ja päätepysäkki on jo päätetty. Kun pääset hoitoon, siinä on riskinsä. Se on joko viimeinen paikkasi, tai sitten opettelet sanomaan Ei ja vetoamaan itsemääräämisoikeuteen. Muista valita sanasi harkiten, se voi kääntyä Sinua itseäsi vastaan, ei väliä valehtelitko vai et. 

Suomi on brändätty hyvinvointivaltiona, mutta ulkomaalaiset, jotka ihailee tasa-arvoa, luulevat että tänne voi tulla kuka tahansa pummimaan rahaa ja valehdella sossulle elämän_tarinastaan. Oppivelvollisuus voidaan katkaista keneltä tahansa, joka ei edes helvetissä täytä 'ihanne-normaalin ihmisen oireyhtymää' . Uhri voi olla kuka tahansa outcast. Tämä on valikoiva totuus. 

Työntekijöitä deitataan, ennen kuin opiskelija/talent-myyjä valitaan. Mielestäni se on tärkeää ajantuhlausta, sillä yleensä valitaan usein se, jonka tienestit on yli 5k (euroissa/seuraajissa/tykkääjissä). Enää ei riitä taidot, vaan kuukausi-saldoraja. 

Pimeä totuus on kuitenkin se, että valikoiva syrjintä kohdistuu usein huvikseen niihin, jotka sairastaa jotain, näyttää evoluutiollisesti/karmallisesti heikolta tai on syntyneet kehoon, joka näyttää rajoittavan elämää. 

On olemassa sanonta, älä tuomitse kirjaa kansien ulkonäön takia. Nykyään sosiaalisen median täydellisten miesten ja naisten maailmassa mikään ei riitä. 

Ja siinä tapauksessa et ole ikinä tuottavan näköinen, ja se tarkoittaa sitä ettei sussa ole potentiaalia saada palkkaa tai haaveilemaasi duunia. 

Ite sain ammattikoulusta 1 ja 2, koska mulla ei ollut rahaa tarvikkeisiin, enkä pystynyt hymyilemään kun tein töitä (yleensä kun keskityn johonkin, otan sen vakavasti). En päässyt toisen paikkakunnan ammattikouluun, koska alhaiset tulot olivat rajoite. Ihan hyvä vaan. Oon nyt lukiossa, jonka aloitan lähiaikoina online (erityisopetuksen jälkeen). 

Mua kiusataan koulussa, yleensä ulkonäön (fyysinen neliraajasairaus) ja puhetyylini vuoksi (afasia). Mun aivot kuitenkin toimii normaalisti vaikka näytänkin naiivilta enkä saa mitään sanotuksi. Lapsuudesta myös voin kertoa, että on mutismia, joka hidastaa afasian paranemista. 

Rakasta lähimmäistä-neuvo ei enää päde Suomessa, kaikki on egoistisia kusipäitä, joskus ajaudun itsekin läpällä puhumaan tavalla niin kuin he, ihan heidän kiusakseen. Rupeavat kuitenkin rynnäköllä kävelemään yli, jos sanon jotain vastaan. 

Juon keittämäni kahvin loppuun, mikään ei huvita. Laitan hiuksiin riisijauhoa, niin voin pestä hiukset myöhemmin, eikä hiki tartu päänahkaan. 

[Ihan vaan sinun mieliksi, 

Suljen silmäni siltä miten tyhmä olet😎] 

Xooox, 

Vitun idiootti

Ulkokullatut koristeet

[Rakas lukija, minun ei ole tarkoitus pelotella Sinua. Olen vain sivustakatsoja ja tarkkailija, ja kerron vain mitä tämä on, jos päätät ymmärtää väärin, ja analysoida tämän postauksen vainoharhaisuudeksi, voit poistua jo nyt tältä sivulta^^] 

ALIMMAN TYÖVÄENLUOKAN SYRJINTÄ ALKAA PERHEISTÄ, JOISSA MORAALILLA, KORKEILLA TULOILLA JA OMALLA EGOLLA ON PÄÄMÄÄRÄNSÄ💯

Talent/luonnonlahjakkuus/syntyessään hiottu timantti-menestystarina aloitetaan Suomessa jo 8-vuotiaana, mitä näin erään väliaikaisen läheisen tuttavan perheessä. 8-vuotias poika laitettiin ratsastustallin kesätöihin myymään limuja ja mansikoita kaverinsa kanssa. Mitä tunsin poikaa hyvin ja näin vierestä mitä sen elämä oli, vanhemmat yli keskiluokan sijoittajia ja pätijöitä. Näin myös sen tiukan kasvatuksen, ja mistä kaikesta se lapsi jäi paitsi. Suretti. Hänelle ei koskaan kerrottu miksi hän tekee töitä, miksi vanhemmat ja kaikki perheenjäsenet keräilee S-kanavan yhteistilille bonuksia. Siinä oli jotain sairasta, joka hirvitti muakin. Tuli mieleen oma lapsuus, tosin mua ei koskaan päästetty kesätöihin. Lähinnä siksi koska vanhemmat häpesi mua.

Tuosta tuli mieleen tarina Siddhartha Gautamasta, kuninkaallisen perheen pojasta, jolle ei kerrottu julmasta maailmasta, vaan tyrkytettiin vain sitä täydellistä ja eliittiä. Mutta sitten Siddhartha meni salaa palatsin muurien ulkopuolelle ja järkyttyi näkemästään. Ja ryhtyi munkiksi, eli ilman rahaa, vaurautta, ja etsi vastauksia miksi muut saavat kärsiä ja kuolla sairauksiinsa.

Tosin tämä perheen pieni poika oli myös älykäs, usein tuli kysymään minulta jotain, jos ei ymmärtänyt miksi kaikki on niin pikkutarkkaa.
Mua säälitti tilanne, koska hänelle ei kerrottu mitään. Ja osittain raivostutti myös sisältä. Ja se vanhempien kylmä suhtautuminen lapsen kasvamiseen. Tuli joskus kysymään myös multa miksi häntä ei päästetä kavereille, ja miksi hänet viedään vain brändättyihin paikkoihin, missä koko perhe käy jäsenenä kampaamossa, kuntosalilla, shoppailemassa ja bla bla bla. Tiesin kuitenkin, että tämä on joku sisäpiirin osake-juttu. Kiva kun joku harjoittelee sitä ja menestyy siinä, mutta tämä on sairasta. En tiedä miksi.

[Itse kasvoin köyhässä perheessä, sain kuitenkin elää lapsuutta sen 9-vuotiaaksi asti. Mutta sitten alkoi ylämäki. Ponnistelu ei auttanut, paitsi kun muutettiin kaupunkiin.]

Sanotaan nyt vaikka näin, tämä lapsi ei saa elää enää lapsuutta. Kun se toivoo jotain joululahjaksi, se saa lahjaksi isänsä yrityksen pienoismalli-leluja. Ja missä lukee sen yrityksen nimi esim. mönkijässä, motocross...
Hänelle tyrkytetään töitä, koska perhe on rikas ja haluaa hyödyntää sisäpiirin työsuhteiden antamaa kokemusta ja egoa. Mietin mitä helvettiä.

Mä en tiedä mikä tässä on sairaampaa, se, että lapsi ei saa kasvaa lapsena, vai se että vanhemmat on pro matrix-elitistejä. Ainakin huomasi sen, että perheen poika ei itse ajatellut yhtä itsekkäästi ja dollarin/100k tykkäyksen ja 500k seuraajan kuvat silmissä.


Toivon, että poika kasvaa henkisesti fiksummaksi kuin tämän vanhemmat. Ja saa seurata omia kiinnostuksenkohteitaan ilman paineita.


Hyvää tiistaita kaikille,
Xooox

Foggy, where are You?

Haaveilu itsensä ylittämisestä on varmaan jokaisen toiveena. Olen melkein puolivälissä. Elämä on nyt. Tunnen silti deja vu-kokemuksia, ihan kuin olisin tipahtanut taas sille tasolle, jossa mietin itseni toteuttamista, siis kaikkea.


Tuli mieleen tilanne, oli välivuosi, olin 16-17v., ja masennusvaihe, vaan tiedoksi vaan, niitä vaiheita tulee miten sattuu. Toiveena oli oma järjestelmäkamera, blogi, muusikon ura ja itsensä toteuttaminen yleisellä tasolla.

Sit halusin lukioon, olin 17-18v ja erityisopettajat erityisammattikoulussa pitivät sitä epärealistisena haaveena. Tykkäsin jostain syystä myös taidejuttujen lisäksi lukea, kirjoittaa, ja tehdä omia tutkivia - syvällisiä, muttei masentavia esseitä ja sain peruskoulussa myös niistä hyvät arvosanat, vaikka koulukiusaaminen ja vanhempien mielenterveyden aiheuttama vastuuttomuus, myös heidän haluttomuus että päätöksensä kuulla mun omaa tahtoa ja hyväksyä, että en ole mikään vajaaälyinen luuseri.


[Kuuntelin musiikkia puhelimella, jonka isä hankki salaa mulle syntymäpäivälahjana kummisedän kanssa. Olin 16, juuri lopettanut koulun. Piilotin puhelimen, jotta äiti ei palauttaisi sitä. Äidille tuli kauna, kun huomasi 8 viikon päästä puhelimen oston jälkeen, että onko tuo uusi puhelin. Sanoin, että isä osti kummisedän kanssa. Äiti siihen, että ei helvetti, lirkun lirkun.]

Tiesin, että mussa ei ollu mitään vikaa, vaan vanhempien asenteessa hyväksyä mut omana itsenä. Mitäs mä siihen totesin, fuck that, mä oon se joka oon.

Haaveilin tanssista, johon pyrin vieläkin. On 3 eri tanssikoulutusta, mulla oli kehonhuollossa yms. henkilökohtaisia ongelmia, ns. lukkolihakset, eli en kykene spagaatiin. Siitä on 10 vuotta, kun aloitin ensimmäisen tanssikurssin. Se tuntui kivalle. Myöhemmin jatkoin baletilla ja nykytanssilla. Ongelmana näin, että tarvitsin coach'in, joka ohjaa mua myös treeneissä. Sain sellaisen viime vuonna.

Vaikka sekavasti tässä edetään, pyrin siihen vaikka vaihtoehtoisella tasolla, jos nyt migreeni tulee, menen useiden kilometrien lenkille. On ollut harrastus nauttia ulkoilmasta, ja pitää itsensä liikkeellä. Samalla rauhoittaa mieltä.

Elämä on nyt, teen siitä omanlaisen ja piste💕👁️🌹

Vihanteen viemää chapter I

Oli kivaa tiistaina, tapasin erityisopettajani Skypessä. Kerroin hänelle fyysisen tapahtumasta tulleesta traumallisesta afasiasta (puhe/kielellinen häiriö/rappeuma) ja amnesiasta (=muistinmenetys). Ja osasi auttaa. Haaveeni aloittaa lukio ja myös saavuttaa huippupisteet, vaurioista huolimatta, on suuri. Viime vuonna huomasin, ettei lukiot ja ammattikoulut tue oikeasti "ohjaten" erityisihmisiä opiskelussa, olettavat vaan, että kun näytät ja vaikutat normaalilta, puhut ja kävelet ilman tukea, niin olet edellytetty oppimaan ja tekemään kaikki myös vaivattomasti heti. Oliskin.

Mua hävetti, kun jouduin sairaalaan usea vuosi sitten. Menetin puhekykyni ja muistini, kun olin 7 minuuttia kuolleena, erään lääkkeen takia. Menetin puhekykyni ja kykyni ymmärtää sanoja. Se toi häpeää, halusin olla yksin. Se masensi kun en pystynyt edes hymyilemään tai puhumaan.

Vuosi eteenpäin ja aloitin ammattikoulun. Aattelin että hanttihomma avaa ovet työelämään, kävi toisin, opettajahan moitti mua siitä että en hymyile tai puhu ja antoi yhden numeron alemman numeron näistä (viimeinen kritiikki oli hitaudesta ja huonosta muistista). Olisi tehnyt mieli sanoa että kuole sinä aineisiin useaksi minuutiksi, hitaasti, kivuliaasti ja varmasti, ja yritä parantua sillä aikaa kun muut arvostelee sua.

On mua aiemminkin moitittu siitä että sairastelen. Luulevat että se on psyykkistä kipua. Myöhemmin tuli dna-testi joka paljasti Schinzelin oireyhtymän. Lihas/nivel/luustollinen aineenvaihduntahäiriö ja fyysinen kasvuhäiriö. Tajusin tilanteen vakavuuden ja ajattelin, että tämä terveysstatus/ulkonäkö-rasismi jopa työelämässä on jo nähty. Aika siirtyä vaihteeksi teoreettisiin opintoihin, jos keho ei palaudu {normaalille} tasolle sormea napsauttamalla eikä ole ihannetyöntekijän näköinen.

Viime vuonna yritin aloittaa lukiota, mutta erityisopettaja sanoi että tekee erityisvaikeustestit mutta ei ole siellä auttamassa hakemaan opiskelutekniikkaa. Koulussa oli aineita, ja opetukset olivat kahdesti viikossa. Nopeasti mentiin, ja arvaa pysyinkö perässä kun opettaja puhui? En. En ymmärtänyt mitä opettaja puhui. Yritin kuitenkin selvitä tunneista. Ei tullut mitään. Sitten yritin kokeilla äidinkieliä (ruotsi, suomi ja englanti). En ymmärtänyt. Sain englannista 6, koska kielioppi kusee. Kyllä turhautti, lintsasin viimeisiltä tunneilta, kun tuntui että kukaan ei auta. Tyyliin koko koulu nauroi ja passiivisesti leimasi, ja hei aikuiset ihmiset. Sain sieltä kyllä pari kaveria, jotka on mukavia ja lähes samat elämäntarinat käyneet läpi kuin meikä. Tosin nekään ei mitään menestyjiä olleet ja kävivät kursseilla kuin sivistävänä toimintaterapiana.

Mä en halunnut syrjintää, joten ajattelin, että alan opiskelemaan netissä niitä kursseja omaan tahtiin ja omassa tilassa. En kestä enää syrjintää. Olen erilainen, niin on muutkin käytännössä. Jokaisesta löytyy huono puoli ja viallinen osa. Kaikki ei ole syntyneet pyhästä neitseestä.

Näytän toki normaalilta. Mutta... naiivilta. Ihmiset, jotka eivät tunne mua täysin, eikä heitä huvita kiinnostaa, koska ovat mahdollisesti päättäneet että eivät usko minua eivätkä todennäköisesti halua ymmärtääkään, kuvaavat mua naiiviksi tai keskenkasvuiseksi lähinnä ulkokuoren ja puhetyylini vuoksi. Ulkokuoren vuoksi, se että näyttää alaikäiseltä ja ÄO luullaan olevan tyhmän blondin tasolla, on yleensä ollut syynä että koko koulu on yksinkertaisesti päättänyt alistaa, alentaa ja syrjiä mua. Siitä asti kun täytin 7 ja aloitin koulun. Vitsejä ja iltasatuja mun ja muiden friikkien ulkonäöstä ja puhetyylistä riittää vaikka koko maailmalle jaettavaksi. Tulethan toki kysymään multa itseltäni ja muilta friikeiltä, miten se satu menikään. Asia ei ole kuitenkaan noin mustavalkoinen, että vanhemmat ja yhteiskunta tekivät virheen kun jättivät Quasimodon eloon.

Tässä sitä ollaan, yritän astua pienin askelin eteenpäin kohti sisäistä itseäni. Nykyään valitsen kaverit huolella. Tulee joskus mieleen että ihmiset syrjii samalla tavalla kuin mua aiemmin lapsena - jos kerron, mitä todella tapahtuu.

Nykyään kerron suoraan, että olen usein sairas, enkä halua puhua siitä, ja sitten kun olen vihdoin terve ja hyvin nukkunut, puhun. Mutta se tapahtuu harvoin, täydellinen parantuminen siis.
Negatiiviset tunteet ja sattumat satuttaa ja kuormittaa opettajia, työnantajia sekä antaa asiakkaille huonoa kuvaa firmasta ja tuotannon työntekijöistä, jonka vuoksi syrjittyjä ihmisiä kuin rangaistuksena väkisin ohjataan nappeja syömään. Ja sitten tilataan halpoja työntekijöitä vuokratyömaalle "orjiksi" Aasiasta, Afrikasta ja Itä-Euroopasta, koska siellä heille maksetaan palkkaa vähemmän ja heitä on helpompi huijata ja alistaa. Ovat myös nopeampia, virheettömiä, kauniimpia, hymyilevämpiä työntekijöitä kuin suomalaiset.

Suomessa on huono koulutussysteemi (ja kehutaan maailmalla, että maailman parhain) ja työrasismia, mikä ajaa mut tuon teoreettisen opiskelun äärelle. Laudatur-tutkinnot vetää muutenkin puoleensa enemmän kuin 800 000 euron laina koulutarvikkeiden ja univormujen vuoksi suosikkiammattia kohti. Lukio on halvempi vaihtoehto.

Sitten ammatista, minua kiinnostaisi opiskella ammatti, joka on ilmaisutaidetta. Mutta jos ei ole varma mitä tekee työkseen, ja miten haluaa elää onnellisesti, työnsä, perheensä, taloutensa ja identiteettinsä kanssa, niin opiskelen monta ammattia. Ainut huono puoli on se, että Suomessa saa opiskella amk-tutkintoon vain yhden ammatin itselleen.

Jos Suomessa keskituloisen ihannetulot on 5000 euroa kuukaudessa, joka on suositusten edellytys että saa tulevaisuudessa töitä muualtakin - tai että sosiaalisessa mediassa on todisteita myyvästä ekstroverttiudesta, eli yli 5000 seuraajaa ja yli sata tykkäystä per kuva, niin opiskelen sit suosiolla lukion ja tähtään korkealle kaikkiin ammatteihin. Diplomit käteen, mitali kaulaan, pokaali nenän eteen ja ovet auki-asenteella.

Tärkeintä on rikkoa rajoja yhteiskunnan 'normal people disorder' -ilmiötä vastaan, ja aattelin tehdä sen kunnolla. Jos vammautunut puhevikainen on naurettava näky, niin tehdään mahdottomasta ennätys. Ja nyt kun voin opiskella kotona, ilman kiusaamista, voin tehdä sen rauhassa ilman lannistavia häiriötekijöitä.

Kiittäen, 

Liian rumaa ollakseen totta

Lärvi kiinni ja unta aivoon

Sain sen minkä halusinkin, elämäni ensimmäisen henkilökortin. Rakkaus itseäni kohtaan on päässyt peilin sisälle asti, että peilikuvani imee mun omaa kuvaani niin että omahyväisyyden yli-täytettyjen pisteiden pokaaliakaan ei tarvita.

Pumpattavat sponssattavat Kardashian kopio-Barbarat ja  seksileluprinssit tuhannen ja yhden yön rikkaiden Mid East palatsien Dubaista tönii kilpaa köyhiä ihmisiä kadulla New Core-vaatteet päällä. Todennäköisesti Sosiaalisen Median täydelliset naiset ovat sugar baby'jä ja palauttavat postaamansa rikkaat vaatteet takaisin Zalandoon.


Kärsimyksen syy rikkoi rajani. Jouduin käymään sairaalassa muutama päivä sitten. Sain panacodiin reseptin, kun selkä oli niin jännittynyt ja kipeä, että tarvitsi opioideja. Hävettää kuitenkin ja nolottaa myöntää, että olen kaveripiirien sallittu 'narkkari', tosin mielummin ottaisin lisäravinteet, jotka tukisi mun parantumista positiivisesti. Ja sitä neurologi suositteleekin, katkaista pillerikierre, kun migreeni ja nivelkystat on rauhoittuneet ja nukun edes sen 15h päivässä. Luonnollisesti ja vaivattomasti. Kerran onnistui viime vuonna. Eikä tarvinnut mitään. Mutta uutta epilepsia lääkettä nostettiin, ja kierre alkoi uudestaan.

Candida Forte ja l-tryptofaani on auttaneet aiemmin mun pilleririippuvuuden ja immuniteetti-ongelmien katkaisussa. Masennuslääkkeet on kusta, joillekin toimii, ja joillekin ei, ja on mulla pahentanut mun pahaa oloa. Sit ku rahaa tulee tilille, käyn hakemassa nuo lisäravinteet.

[Sitten hiuksista ja kasvojen hoidosta] 

Luin netistä suht uuden villityksen. Tosin se on kestänyt vuoden. Riisivesi-huuhtelun, joka kuorii ja ravitsee ihon sekä hiukset. 

Teinpä oman version Sosiaalisen Median Täydellisten Naisten ihqutuksesta. Tein riisi-vesigeelin riisijauhosta ja laitoin [kosteaan💧😏] lärviin ja hiuksiin maskina. Hiuksissa annoin olla noin viitisen minuuttia päänahan hiusjuurten ja puolipituuksien kohdalla. Lärvissä annoin lojua sen 10 minuuttia.
Pesin hiukset geelillä, hiuksista tullut vähemmän rasvaiset. Tosin käyn pesulla usein, liikahikoilun takia aamusta, joten silläkin on osasyyllistävää osaa ja arpaa hiusten kuntoon.

Naama tuli freshiksi, pehmeämmäksi. Akne kuoriutuu pois hellävaraisesti.

[Kultaista *tun keskitietä askel eteenpäin] 

Luovuin shampoosta taas, vaihdoin sen kokonaan riisijauho-vesigeeliin. Rupesin säästämään rahaa, annoin korttini takavarikkoon. Teippasin puhelimen kamerat, jotta en ottaisi kuvia, kun kerran muistan että personal trainerin+health coachin ohjaama ihannekropan treenaus on pahasti kesken. Ignooraan ongelmat, jotta en jarruta maalin loppukirin tullessa. Unelmana voittaa se keho, jonka kanssa voin harjoitella tanssijan uraa, samoin pysyä erossa sairauskohtauksista ja ikuisen loisen imagosta.

[Haaveilen tekokuitu-lockseista, jotka ompelen myöhemmin kiinni päähän.]

Itsensä hemmottelu kiinnostaa, mutta teen sen hillitysti. Koen, että kaappinarsismin täyttämä sosiaalinen media on pistänyt lopun mun motivaation pyrkiä perfektionismiin. Aloitin meditoinnin, jossa istun hengittäen syvään matolla noin 20 minuuttia, tavallaan opin sen, että oma rauha on saavutettava ja arvottomuuden tunne joka puolella on opittava hyväksymään, ja etsiä kärsimyksille loppu. Ja oppia kieltäytymään ja toimia oman tahdon mukaisesti omaa uraansa ja elämän helpotusta varten.

Jos omaa aikaa, tekemistä ja tilaa ei anneta edes hengittämiselle tai ei pysty käsittelemään tunteita, ei ihme että joku sairastuu dementiaan, masennukseen, bipolaarihäiriöön tai skitsofreniaan.

Viikon tilitykset kehissä,
Xooox you may mind Your bitchness

Seinäruusu vieraslistan varasijalla

Lupaan kaikille olla vahvempi, terveempi, kauniimpi, ystävällisempi, hiljaisempi...

Vaan huomaan että se ei enää riitä, saan jo paniikkikohtauksia siitä, etten ole riittävän hyväkäytöksinen ihmisten seurassa, ihmiset tönii kadulla kun en näytä rikkaalta Kardashianilta.  Yllättävää, pitäiskö mun todellakin valehdella, tekaista että olisin rikas, joka elää harmitonta ja yltäkylläistä elämää, mielellään muiden rahoilla. Ystävät tulisivat vähintäänkin kerjäämään multa rahaa ja tavaraa. 1200 euroa kuussa riittää orpokodin mafioso-lapsille palkaksi, "nigerialais"-huijareille. Ja hei, en saa palkkaa. Kerjätkää romanialaisilta katutaiteilijoilta rahaa, tienaavat paljon enemmän kuin huora 1000e minuutilta.


Mitä kavereihin tulee, onkohan niitä edes olemassa. Eräs sanonta kertoo, että viholliset kannattaisi pitää lähettyvillä samassa ryhmässä kuin ystävät. En tiedä onko ystävä edes sopiva sana. Tuntuu, etten tunne enää ketään, voisi erakoitua taas läpällä. Tuntisi olon sitten hyväksi, edes itselleen. Ei tulisi riski selkäänpuukotukselle. Elämä helpottuisi heti. Askeesi tulille!


Seinältä kuuluu kadota lähes aina, ei kuitenkaan muiden mieliksi.

Sinä - armas unelmieni paskapää, minä...

Aikaisemman koulun opettaja lähetti viestin, jossa kiitti paketista. Paketissa lähetin siivousalan, keittiöunivormut ja tietty pukuhuoneen kaapin avaimen. No ei siinä mitään, saahan sitä kiittää, tosin seuraava viestin pätkä oli turhan utelias. "Mitä sinulle kuuluu".

Arvaas mitä, en varmana kerro🤲, syykin on ihmeen selvä.

Pahoinvointivaltion brändäyksen nimissä hän kysyi viime v̶υ̶σ̶s̶i̶s̶α̶∂̶α̶ℓ̶ℓ̶α̶
vuoden syksyllä (jonka yritän unohtaa) saman kysymyksen. Aloitti kysymällä "Mitä kuuluu". Vastasin "ihan jees".
"Joko olet muuttanut Tampereelle"
"Joo"
"Asutko laitoksessa?"
"Ei. Pärjään itsenäisesti."
"Onko sulla tukiverkostoa"
"Kuulehan, mitä tarkoittaa Sinulle sana 'tukiverkosto'?"
"Laitoshoitajat, sairaalahoito, psykiatria tms. vahtimassa"
"Kiitos kysymästä, psykiatri totesi, etten tarvitse tätä kaikkea, lääkkeet ja hoitohenkilökunta ei paranna menneisyyden haavoja, ne paranee ajan kanssa ilman lääkkeitä."
"Vai niin... onko sinulla sosiaalityöntekijää? "
"Ei ole, pärjään itsenäisesti. Kiitos ja hyvät päivänjatkot."


Eli siis, olen heidän silmissään vajakki, loinen ja yhteiskunnan syöpä. Lol. Ei helvetti. Onneksi on kyseisestä prepaid numerosta loppunut saldo, ja voin laittaa numeron mustalle listalle. Nyt kun sosiaalityöntekijää ja psykiatria ei ole käytössä, kukaan ei voi tehdä mustamaalaavan ilmiannon poliisille, psykiatrialle tai sosiaalityöntekijälle.

Opin siis jotain viime syksynä,
edes opettajiin ei voi luottaa. Oli henkilö huolestunut tai ei, se ei oikeuta mustamaalaamiseen.

Näin keskisormi kasvaa salamannopeasti pituutta,
En ole ylpeä aiheesta mutta ainakin henkilö voi varautua yllätykseen.

Lol

English update about nothing

10€ Moroccan Oil Repair moisturize shampoo (very small bottle but I like it) , paracetamol, apples and shit...

The way I try to look good for myself, of course worthy to take care, I also try my best to avoid complexes what I face daily, and trying not to show my disappointment.

I never laugh or smile without reason, or though I would like to show my happiness, it's not possible that easy as someone who doesn't really know me. Too tired to laugh, too tired to show happiness, too tired to sleep. Couldn't stay awake or sleep without 0,3 gallons of caffeine. There must be problem, but I don't have yet money for health care blood lab test. 

Anything what are you looking for, is not always ability to check out asap. Hell of expensive if you won't to be at public health care customer rush, so if you want to save time and disappointed, nurses and doctors who are mocking you for fun, you have to go at private check, and you know it's expensive if you ain't even part of mid classy elite.

If you are poor, you have to take it all shit to your hands, ask help from naturopath "nurse" (in my country they are mocked as "bullshit healers") s/he will help you. Check what's problem with your nerve system. What you can eat, what you have to avoid. What food are beneficial. At least you are not lost after this time.

So, my day to blood test, health care check is waiting, it will not be clear if someone goes at there while having sickness attack or infection. I'm gonna wait till I'm finally out of insomnia, muscle/joint pain. Etc. I'm fine with it, I'm too fed up to waste money to false results' check.

Xoxo,
Whatever

Tarina naiivista iltasadusta

Näen linkin ravitsemusterapeutin eli terveydenhuollon hyvinvointigurun uutispostauksen, joka ihannoi normaalin ihmisen tapaa aloittaa päivänsä. Aamupala. Nykyään wannabe-sivistyneet ihmiset tutustuvat toisiinsa vaihtamalla aamupalakokemuksensa. Mulle se on yksinkertainen, omena ja 6 pikku kuppia kahvia.

Nyt tuli linkki hyvinvointivaltion ihanteesta, jälleen arvostelu ihanne-kansalaisen aamupalasta. Jees, nyt kun Suomi tulee kuntoon kuntoilun ja itsellensä sopivan, aidon ja oikean ravinnon merkeissä, ihannoidaan ylensyömistä ja lihavuuspositiivisuutta. Tuputus-uutinen

Hoitoalan guru tuputtaa ruokaa. Entä jos ei halua tankata itseensä ruokaa, jos ei kuluta niin paljoa? Ymmärrän, jos hoitajille riittää töitä ja on pakko aivopestä ihmiset ajattelemaan, että he eivät ole ikinä sopivia. Ite syön illalla enemmän, treenin jälkeen.

Joskus menen ravintolaan tai pikaruokalaan, pikaruokalassa tilaan salaatin tai ravintolassa tilaan itselleni sopivan aterian. Mulla on migreeni, se on neurologinen sairaus. Itsestään huolehtiminen ei ole pakkomielteinen paranoidi uskonto. Ymmärrän jos sosiaali-terveysala yrittää keinolla millä hyvänsä saada asiakkaat kääntymään takaisin pahoinvoinnin tavoitteluun. Valehtelu ja aivopesu on taito ja elämäntapa. Pakko saada rahaa ja työtä. Ja asiakkaat masentumaan ja taantumaan.


Se, miten mä elän, se ei helvetissä ole kenenkään asia. Jos terveydenhuoltopalvelut saavat syövän asiakkaan terveestä läsnäolosta itseensä, se on heidän panettelun aihe. Asiakkaat katoaa kun tietävät liikaa.


Kaikkea hyvää Teille,
Ethän välitä mitä muut Sinusta ajattelee,
Et tee mitään väärää jos ajattelet kehoasi kuin temppelinä💫
Pidät huolen itsestäsi ja katsot ettei Sinua harhauteta. Sinussa on potentiaalia, rakasta itseäsi ja hyväksy itsesi ihmisenä. Jumalauta, Sä olet aarre, pidä itseäsi ikuisessa arvossa.

Xooox,
Yksilö

Autoimmuuni ihmissuhteille

Lapsena olin vaisu, yksin, mulla oli vain muutama ystävä. Edes vanhemmat ei antanut aikaa mulle, tai ymmärrystä. Sukulaiset yrittivät näyttää välittämistä, ja sitä oli osittain vaikeaa ottaa vastaan. Opin, että mulla ei ollut mitään väliä, minua koulukiusattiin ja perhe oli sekava ja syytti mua kaikesta. En jaksanut mitään, en halunnut mitään. Pidin perheen nuorimmista veljistä huolta, kun vanhemmat tappeli keskenään eikä jaksanut itse hoitaa heitä. Ironista, tunnen syyllisyyttä kaikesta vaikka vika on muualla, eikä mun omassa päässä. Vastuu annettiin suurimmaksi osaksi mun harteille, koska olin tyttö ja heidän silmissänsä mielenvikainen ja kehitysvammaisen tasolla.

(Itselleen pitäisi oppia antamaan anteeksi. En osaa enkä osittain myöskään halua. Enkä osaa olla kavereiden kanssa tekemisissä. Olen onnellinen, jos saan tilaisuuden, mutta en uskalla näyttää heille, että välitän heistä. Saatan sanoa jotain kannustavaa ja vaihtaa pari sanaa kasvotusten, heittää huumoria esteettisistä ongelmista mutta todellisuudessa olo on niin paha, etten halua tavata ketään. Uskon, että seuraava ihminen, joka tulee tapaamaan, löytää pian syyn kadota mun näköpiiristä. Se on ok, osaan sulkea myös ovet pysyvästi. Se, joka luulee mua hyväuskoiseksi käytökseni takia, saa ihan rauhassa uskoa, omalla riskillä. ) 

Mitään persoonallisuushäiriötä mulla ei kuitenkaan ole, vaikka lääkärit helposti mustamaalaavat mua. 

Olen suurimmaksi osaksi vaitiolovelvollinen. Itsetuhoisuus ei yleensä kuulu mun elämään, joskus kriisin edetessä pahimpaan suuntaan, saatan miettiä elämäni päättämistä. Mutta sitten ajattelen toista vaihtoehtoa, omassa rauhassa olemista. Erakoituminen on viha-rakkaussuhde, toive ihmisten näkemisestä on toisaalta suuri, mutta sitten tunne on itseään vastaan, en halua tavata ihmisiä, en ansaitse sitä, en ole valmis selkäänpuukotuksiin. En ole riittävä heille. Ne haluaa vaan rahaa, ison egon ja palveluksia. En halua pelata ja pettyä. Mielummin olen yksin, en ainakaan pety tai tule hyljityksi. Se tosin satuttaa entisestään.

Vaan ehkä mä ansaitsen tämän,

Kidutuksen eston. Hihat palaa raivosta ja mitättömyyden kokemisesta. En ole heille yhtään mitään. Vain läsnäoleva pala hiomatonta platinaa. 

Sitä itseään, 

Yet alive

nirvana tulille ja ulos pillerihelvetistä

Sain soiton neurologian hoitajalta, joka halusi tietää mun voinnista. Sanoin, että migreeni on lähes tulkoon poissa ja elämä piristyy jälleen parempaan suuntaan. Kysyi mun epilepsiakohtauksistani, onko niitä ilmaantunut. Vastasin, että migreenin aiheuttama unettomuus kausi, jonka vuoksi kipuilu jatkoi yöllä ja päivällä, on vihdoin ohi eikä aiheuta kohtauksia enää. Almotriptaanilla oli osasyypäisyys mun arvaamattoman aggressiivisella käyttäytymisellä, ja huomasin tietämättäni satuttavani ja kuormittavan kavereitani. Sitä ei ollut kiva kuulla, ja annoin kavereiden ja tuttavien kaikota kauemmaksi, kunnes tunsin syvää yhtenäisyyttä ikuisen yksinäisyyden kanssa. Se ei ollut rakastumista itseensä, vaan lähinnä uupumuksen aiheuttama tyytymättömyys.

Vaikka ongelmia oli täysin rinnoin, rintakipuja ja muita lukemattomia kärsimyksiä myöten, en voinut lopettaa itseironiaa ja itseni rankaisemista. Hyvät ystävät ja toverit, joita olin tietämättäni kuormittanut ilman, että oma persoonallisuus olisi ollut läsnä, oli kaukana, ja musta tuntui siltä, että olisin tehnyt heistä selvää, ollut riidanhaluinen vastoin tahtoani.

Lopeteltaessani almotriptaanit tajusin, että itsariajatukset ja sabotoimis-lankeamiset olivat voimistuneet 9 vuoden eri masennuslääkkeiden vuoksi. Almotriptaani oli tehnyt mun päästä selvää, enkä tuntenut olevani täysin läsnä elämässä. Pahensi mun masennusta ja itsetuhoisuuden nautintoja. Sain tavallaan voimaa siitä, että kirjoitin itsestäni kauheita teoreettisia ja kuvitteellisia rangaistuksia, mm. "saat nauttia siitä, että palan helvetissä, sillä aikana kun tanssin nuoralla ja muut pilkkaa ympärillä...". Ihmiset moitti sairaanloista negatiivisuutta, joka ei ollut musta itsestä.

Nyt kun sallitut aineet on kaukana, serotoniinilla äänenvaimennus on tiessään ja kärsin vähemmän. Lääkäri bännäs tämän lääkkeen multa pois käytöstä. Nyt käytän varmaan naprokseenia kunnes iänikuiset kivut on kontrollissa. Hävettää puoliterveenä tavata kavereita tai ketään. Häpeän itseäni sydämeni pohjasta. En osaa pitää ystäviä itselläni toivotulla tavalla. En ole hyödyllinen. Ehkä tää tunne on väliaikainen, muutama vuosi sitten, kun citalopraami oli vuoden poissa käytöstä, olin onnellinen, ja itsetunto oli ihan neutraali, en pilkannut tai lannistanut ketään. Sit kun masennuslääkkeet ja mielialantasaajat aloitin kuntoutuskeskuksessa, musta tuntui ihan ku en olis olemassa, mua hävetti elää. Käytin nappeja, eikä kukaan ottanut mua tosissaan. Nuo napit teki musta erakoituvan hirviön.

Erkaantuessa noista taikanapeista, yritin etsiä tyytyväisyydenlähdettä sillä aikaa kun yritin kontrolloida migreeniä, lihaskipuja ja muita. Vaan lääkäri myönsi että tämä on joku lihastyyppinen liikuntaelimen vastustuskykyongelma.

Pitäis käydä lääkäri tarkastuksessa kun tulee se pahin aika tulehduksen toistumisesta. Saisin varmistuksen alan ammattilaiselta suosiolla ennen manipulaatiohoitojen tilaamista, osteopatia, kiropraktikolle menemistä, akupunktio, iiristesti...

Tässä oli teille romaani oma-kokemasta nirvanasta,
elämä loistaa vihdoin kivun voittamisesta. Aika jatkaa crosstrainingia ja kuntosaliharjoittelua, teki selälle hyvää...ja liikunta nousi päähän.

XooooX,
Vain ihminen

Vikasietotilasta liikkeelle

Kahvia, pari palaa ruisleipää ja herkullinen Granny Smithin omena. Ei varmaan kauheesti tyydytä vieraan katsojan silmää, mutta ainakin sain sen myönnettyä mitä otan aamupalaksi.

Myöhemmin kuntosalille. Joka toinen päivä on personal trainerin virtuaalisesti appsin kautta ohjattu kuntosalitreeni, jossa on painonnostoja ja yhteensä 23 minuuttia aerobista harjoittelua (soutu, kuntopyörä ja crosstraining) ja joka toinen päivä crosstrainingiä 45 min, menisin juoksemaan matolle jos huvittaisi. Kehonkoostumusmittaus tehtiin viime vuonna yhdessä personal trainerin kanssa. Ja pidän sen toistaiseksi omana tietona mihin kokoon pyrin ja mitä olen juuri nyt. Ihmiset voi rauhassa arvostella toisen ulkonäköä, reilusti täyteläisestä "langanlaihaan", olen ollut vuorotellen molempia, mutta tällä kertaa pyydän personal trainerin auttavaa kättä päästäkseni turvallisesti omaan ihannekokooni. Personal trainerit ovat hyviä opettamaan treenaamisessa ja terveystietoisia, nämä eivät pyydä kirjekurssia vaan tapaavat tawixXxet kasvotusten ja treeniä muokataan tilanteen tai omien toiveiden mukaan. Maksan tästä kuntosalista ja henkilökunnan avusta yhteensä 50 euroa. Haaveena olisi tanssijan ammatti ja siviilipalveluksen suorittaminen. Tämä ei ole täydellisyyteen pyrkimistä ja vallanhimoa, vaan lähinnä oman ammatin ja elämän etsimistä.

Olen täysintolerantti viljoille, mutta ruisleipä on mulle kuin pizza; sitä on pakko saada edes kerran kuukaudessa lärviinsä. Tärkkelys/sokeripitoisia ruokiakaan en vedä. Paitsi ehkä vege-jätskejä ja sorbetteja. Pari kertaa viikossa rasvatonta maitorahkaa. Suurimmalta osalta syön viherkasvisruokaa migreenin takia ja välttelen sen vuoksi myös runsassokerisia/tärkkelyksellisiä ruokaa. Alkaa paranemaan elämä kunnolla.

Kun haaveena on hyvä olo, ja epälääkeriippuvuus, ja kivuton elämä, on tavoitteet korkeammalla kuin mun 45% melankolinen mieli. Onneksi en kiinnitä sairaalloisesti huomiota kehoon. Katson peiliin. Sieltä näkyy ihminen, joka on unettomuuden voittanut ja pahimmat migreenikohtaukset selättänyt. Selän lukot on auki ja näytän pirteältä. On vaikea hymyillä peilin edessä, mutta parempaan suuntaan mennään. Kun vihdoin elämässä onnistuu jossakin, edes itsensä huolenpidossa, tulee ilo, melkein itku silmään. Onnistumisen iloa. Se kaikki ei heti näy kunnolla, mutta sitten kun näkyy, voi olla ylpeä itsestänsä.