Screwed up monday

Oli joulu ja uusi vuosi. On perhe, mutta ei elämänsä rakkautta. Minut on heitetty ylimääräisenä ulos omista seurueista, joissa en tuota juurikaan heille omaa etua ja mainetta. 

On ihmisiä, joille olen yhä hyvän tuurin tuttavuuksia, tai osa heidän rotan juoksuratastansa. Suurinosa ihmisistä ei tajua, että ajattelen asioita eri tahdissa ja eri näkökulmista verrattuna heihin.

Hermostuneena sitä saa selkäänsä, jos sanoo sanaakaan, se satuttaa tai on mukamas jotain pahaenteistä. 

En saisi tuntea mitään, vaan piilottaa kaiken pääni sisälle. Minun pitäisi olla se joka on suojakilpi ja suojamuuri. Ihminen jota pidetään syöttinä sijaiskärsijänä, ja jolle järjestetään ongelmia. Sitten kun en osaa auttaa ihmisiä ja kysyn apuja ihmisten hyvinvoinnin kohenemiseen. 

Joku kysyy onko minulla merkitystä elämässä. Mietin sitä samaa, vaikka en ihan perseeseen ammuttu karhu olekaan. 

Hohhoijaa, kakara huutaa vieressä, tai oikeastaan huoneiston toisella puolella. Saanut raivarin siitä, kun äiti päätteli kirjoittaa Evan kaverille että Eva ei halua tulla yökylään ja Eva tuli siitä aggressiiviseksi. Jumalauta sitä raivoa ja dominointia mitä täällä kuuluu. En ihmettele miks äiti saa rikosilmoituksia naapureilta. 

Eräs ihminen ulisee vaihteeksi, yrittää pyytää mua kaveriksi Snapissä. Joku ällö takertuja, joka ei osaa pitää huolta itsestään. 

Entinen nettituttavuus ja face2face-peliystäväni tykkäsi aseksuaalisuus-postauksestai, ilmeisesti oli tyydyttävä postaus. Vaikka itse asiassa en piittaa paskaakaan, joka tässä on pääasia. Heh heh. 

Laitoin jonkun meemi-hupparin "Fun fact - i don't care" jotain tekstiä "dig pickseistä ja tunkeutumisesta".

Eräs mukava kaveri esti, esitti pitkään että ei muista mua tai että on kiireinen avatakseen mun viestejä. Kyl mä tajuun vähästäkin että tyyppiä ei enää kiinnosta, mutta siinäpähän erehtyy. 

Äiti ja pikkuveli tietää mun bulimiasta, oon peitellyt sen muutkin oireet. Raivon ja surun kanssa on vaikea elää. Kaikkea on vaikeaa pitää sisällään, kun haluan ampua pään tyhjäksi. 

Alatyylistä meininkiä

Oon taas päätynyt itsetuhoisuuden porteille. Olen luonteeltani (*ttumainen) masokisti, enkä kehota ketään hengaamaan mun kanssa mun vaikeimpina päivinä. Etäistä tukea lähemmäksi en päästä ketään, vaikka mieli tekis pitää hauskaa kuin viimeistä päivää.

Joulun jälkeen koittaa uusi vuosi ja uudet tilaisuudet. Uuden vuoden lupauksena vihjaan parantumisen, jotta voin uskaltaa kutsua ihmisiä kylään, yökylään tai vaikka keräämään rahaa ryhmäretkelle ulkomaille. Tiiä vaikka syksyn alussa.

Haaveena on lukio aloittaa alusta, ostan ehkä oppikirjat äänikirjoina, koska olen melkoinen ADHD ja kuuntelutaito on parempi vaihtoehto.

Nämä on yleensä vain ja ainoastaan haihattelua. Lupailen tyhjiä enkä osaa pitää mistään suunnitelmasta kiinni.
Esimerkiksi viime vuonna yritin aikuislukiota, mutta turhaan. Paineet olivat kovat, ja paloin loppuun. Löysin 3 kivaa kaveria, mutta opettajat ja aikuiset nuoret syrjivät mua. Aikuiset ihmiset ja ylimielistä kiusaamista. Mä olin silleen, että se siitä.

Viime vuonna kaksi ystävää kuoli. Yksi entinen koulukaveri joutui vankilaan ja toinen sairastaa toista kertaa elämässään aivokasvainta. Miksi minä? Onko tämä rangaistus korkeimmalta?

Mut bännättiin Instagramista. Facebook Inc., joka omistaa Instagramin oli bännännyt mut epäsuosion ja huvin vuoksi. Moderaattoreilla ei ole järkeä tukea mun profiilia ja sosiaalisen median kanavia. Tekosyynä rasismi ja kiusaaminen, vaikka en ole edes kiusannut ketään.

Masennuslääkkeet ei toimi suuremmassa annoksessa. Tuntuu että en tunne mitään. Tai kaikki tuntuu unelta, eikä mikään huvita. Ihan kuin en eläisi. Teoreettinen itsari sumussa. Pahensi migreeniäkin ja aiheutti unettomuuden. Miksi sallin tän pahan olon jatkua? Sen ku tietäs. Haave hyvästä olosta. Jumalauta ku mikään ei tunnu miltään. Pitää puolittaa annos, jotta nukkuminen kiinnostaa. Nykyään nukun katkonaisesti. Ei huvita kävellä, ei huvita puhua kavereiden kanssa, ei huvita nukkua, ei huvita käydä salilla jne.

Näen usein unta, unia en näe. Mutta ne tuntuu todelta vaikka tiiän nukkuvani. Kaunis pianomelodia tai yksi lempibiisi mun unissa. Hengaan kavereiden kanssa. Teen jotain kivaa. Sallin itseni nauttia elämästä ja olla oma itseni muiden seurassa. The end.

Älä hengaa kun ihanteena on kuulua massaan

Missi, limusiini ja linna Dubaista, silleen saadaan kavereita. Varsinkin jos ideana on käyttää hyväksi. Muussa tapauksessa saat painua helvettiin.

Olen aina ollut paha. Yks *tun lehmä vaan. Kelpaanko? Löydät minusta aina jotain, joka pilaa oman maineesi tavalla tai toisella.

Heti kun tutustut muhun, olen kuin unelma taivaalta. Aurinkona sun tummien pilvien takaa. Pian tosin huomaat, että kaverisi tai muu lähiomaisesi puhuu musta pahaa ja kehottaa jättämään mut yksin.

Olen kuulemma ilkeä, naiivi ja oikee jakorasia. Minua saa haukkua seläntakana, se auttaakin mua jaksamaan paremmin vaikket edes tunne mua läpikotaisin.

Kiittämätön p*ska. Osaatko itse arvostaa muita vai onko vika aina vain minussa?

Kuka sä oot ja mitä haluut. 

Hyvää syntymäpäivää just Sinulle, kusipää

Olisin sanonut, ehkä paljon pahempaakin, mutta en kehtaa. Jätän sanomatta. Jää varoittamatta tälle myös, kuka hän tulee olemaan mulle, kaiken sen jälkeen millä nimillä hän on mua marttyyrina nimitellyt. Voi itku. Et saanut tänään etkä huomenna, emme tapaa ylihuomennakaan, mä lupaan sulle, että olen samanlainen kaikille, eli en yhtään mitään. En näy heidän elämässään, ellen tunne heitä.

Mä vaan sanon niin kuin asiat ovat, se on sun vikas, ja sun päätös ajatella niin kuin sä haluat, miten hyöty pelaa. Saatko sä rahaa, onks se tyttö rikas, osaako se lukea, muutaki ku fantasiakirjoja, osaako se siivota, osaako se laittaa ruokaa... onko sillä rahaa kustantaa sun opinnot, onko sillä rahaa pitää susta huolta, kunnes saat työpaikan. Ja kunnes käy ilmi, että käyt töissä ja koulussa.

Pukeutuuko se normaalisti. Onks sulla tai sillä auto. Pakko kerskailla jollakin, ku ei tässä muuta keksitä miten saada kaikki kaverit palvomaan mua.

Mun veljet kertoo eri. Olen heidän idolinsa. "Mulla on maailman paras isosisko, se asuu itsenäisesti ja tekee mitä haluaa. Mä haluaisin elää samoin kun hän. Striimata, instagrammata, pelata... Se osaa piirtää, se osaa tehdä sitä ja tätä. Näkisitpä mitä se tekee Instagramin, harmi vaan, että sen instagramia ei tueta enää. Vittu kaikki seuraajat pillitti ku mun siskon tili suljettiin ilman syytä. " en vois uskoa että ne puhuu musta tolleen sillä aikaa kun vanhemmat ja lähes tuntemattomat jauhaa musta paskaa.

Hyvää yötä. Rupeen yökahville.

Isänpäiväsoitto

Meikin laitoin lärviin. Ei eroavaisuutta, koska stailailen kasvoja harvoin lievillä sotamaalauksilla.

Join kahvia, söin aamupalaksi 2 kulhollista keitettyä riisiä lampaanlihalla. 4 omenaa, 4 ruisleipää. Tuli lounas samalla syötyä. Sit varmaan yli litra nollacokista. The end, kynttilälounas samassa nipussa.

Soitin isälle, kuului hyvää. Kerroin isälle, että lääke- ja sairausbisneshelvetti loppuu helmikuussa ja uskallan aloittaa elämän nollasta, ja pyrkiä saavuttaa joka ikisen maalin, joka tulee vastaan. Isä oli iloinen, ja totes eihän siinä kauaa mee, vaikka odottavan aika tuntunee aina pitkältä. Siinä sit rupateltiin kaikenlaista. Kerroin, että Tampereen terveydenhuolto voittaa muut Suomen sote-palvelut leikiten. Isä oli innoissaan, sanoi vaan "vihdoin, mäkin odotan sitä, että sä saat elää ja nauttia arjesta ilman ongelmia". En oo koskaan kuullut aiemmin isältä puhelimessa sanovan mitään noin kaunista. Olin haltioissani, kuulin äänestä, että isän narsismi on ns. laantunut.

Mielessäni pillitän, vaan kyyneltä ei tipu. Koskettavaa, kun joku jota oot yrittänyt herätellä, herää vihdoin kulissimaailmasta reaalimaailmaan.

Pää on järjissä, vaikka olo on ku kännipäisellä. Tajuun, että lääke-coctail sen on saanu aikaseksi ja kaikki mitä koen on totta. 

Odottavan aika on pitkä, meen lenkille. 

Elämä masokistina vai lupa voittaa itsensä?

Oon ollu kaksi viikkoa huuruinen. Migreenilääkkeen lopettaminen on mennyt takapakkia. Ja taas alkaa alusta. Tuli komplekseja vastaan, kivuliaita vatsanväänteitä, jotka piti mua hereillä. Otin sit migreenilääkkeitä lisää. Tää tuntui ikuiselta noidankehältä. Sit kävelin puolitainnoksissa. En kuullut mitä ihmiset puhui. Ihan kuin kävelisi humalassa. Tosin tämä tulee verenpainelääkkeistä, jotka lääkäri määräsi mulle avuksi että pääsisin irti migreenilääkeriippuvuudesta. Hävettää ku en uskalla ees kavereille puhua ilman, että leimaavat mua pahaksi tai että mä en kuuntele, tai puhun liikaa valittaen omista ongelmista. Miksi edes tapailen ihmisiä, jos olen ongelmissa, kuinka kehtaan häiritä ihmisiä negatiivisella puheenaiheella. Esittää mukavaa, että kaikki on ok, vaikka tiiän että jokin on varmasti vialla. En vaan kehtaa kysyä onko kaikki varmasti hyvin. Suurinosa tyypeistä, jotka ovat valinneet ajattelevansa ja ymmärtävänsä väärin on tyyliin: "Vitun retardi, painu helvettiin, en tarvitse sinua ja sinun masentavia pessimistisiä elämäntapoja. Ah. Poistettu kavereista, en tarvi tuota tunnevammaista paskanjauhajaa. "

Aluksi itken, että miksei nuo henkilöt, joita ihailen maasta taivaisiin, kerro suoraan heti kasvotusten, mikä mussa on vialla. Hymyilee vaan leveästi, ja nauraa räkättää, ei uskalla pillittää tai raivota mulle mitään. Tilanne on piece of shit, ja musta tehdään hirviö.

Niin ne ainakin näyttää tekevän, omalla riskillä. 

Se on ideana, että hakee apua, ja hain apua lähinnä sosiofobiaan ja agorafobiaan, jotka ajaa mut masokismin ja syntipukin elämäntapoihin. On vaikeata olla satuttamatta muita, kun haet tekosyytä eristäytyä, totut siihen väkisin, että et ansaitse kuin kipua ja tuntea muiden vihaa itseäsi kohtaan entistä enemmän. 

Sosiofobia on kaukana sosiaalisesta ahdistuksesta. Tarkoittaa lähinnä ystävien pelkoa. Agorafobia tarkoittaa julkisen paikan kammoa, jossa on ihmisiä, ruuhkaa, vaikka sitä, että joudut tilanteeseen, jossa joudut pilkatuksi tai et pääse pakoon väkivaltaa, vihaa, mustamaalaamista tai huonoa kohtelua, teitpä mitä tahansa heidän tyydyttämiseen, ei mikään korjaus tule riittämään sinun hyväksymisesi eteen. Heillä on aina syy nolata, jauhaa paskaa seläntakana ja tehdä vihapuhetta sinusta, estää sinun pakenemisesi. Jne. 

Oon aika free spirited, vapaa tyyppi, teen normaalisti mitä haluun. Aineissa saatan sanoa myös niitä hirveitäkin totuuksia, oon silloin täys kusipää. Luvan kanssa. Ja mun puheet ja tekstarit hävettää. Se on sama kuin olisit humalassa, mutta alkoholiriippuvainen antaa riippuvuuden avulla itselleen luvan pitää vapaapäiviä, on uupunut. Haluaa syyn sille, että saa rentoutua. 

Ruokariippuvainen/Ahmintahäiriötä sairastavilta puuttuu mielihyvähormoni, ja saavat nautintoa nälästä ja ahmimisesta. Toisinaan he nauttivat vastuuttomuudesta, mitä tauko tuo. Sisäinen lapsi nauttii palkitsemisesta. 

Ikuinen dieetti masentaa, ja alkaa taas ahmiminen. 

Masokismi on itsetuhoisuusriippuvuushäiriö. Mainitsin lääkärille että mulla on taipumus masokistisiin tapoihin ja riippuvuuksiin. Lääkäri halusi välttämättä auttaa. Avun hakeminen hävetti, hain sitä vasta sen jälkeen kun amerikkalainen ystävä kuoli lääkemarihuanan käyttöön ja eräs ystävä poisti mut kavereista kun mulla oli vaikea masennus, jota hän ei halunnut ymmärtää. Mun käytös häiritsi kaikkia. Ja häiritsee vieläkin. Mieli on hyvä, aloitin masennuslääkkeen, uskallan nauttia elämästä. On kyllä vielä ongelmia, minkä vuoksi toivon, että saisin nostettua masennuslääkeannosta. 

1. Vihaanko itseäni? En, mutta jossain määrin oksettaa nää mun ongelmiin hakeutumiset ja joutumiset. 

2. Olenko koskaan harkinnut itseni tappamista? Joo, mutten oo toteuttanut. Eikä kannata, toisinaan toivoin, että joku paha friidu tai kundi minut tappaisi. Siitä hyvästä, etten anna niille sitä mitä ne halajaa. 

3. Mikä saa minut vihaamaan itseäni? Muiden moittiminen, ja jatkuva arvostelu, ja se että olen niin hirveä ihminen, että mulle ei edes uskalleta puhua suoraan mitä teen väärin. 

4. Mitä toivon ihmisiltä? En muuta ku katsokaa peiliin, ja varmistakaa että olette täydellisempiä, ennen kuin rupeatte edes ajatuksissanne mustamaalaamaan ja poistamaan kontakteista. 

5. Mitä ihmisiltä puuttuu? Kärsivällisyys ja kiitollisuus. Suorapuheisuuteni aiheuttaa syövän, masentuneisuuteni saa heidän päänsä kipeäksi, mun ikuinen kipuilu on kuulemma huomionhuorausta ja kasvoni ovat kuulemma pelottavat. 

On kaunis lauantai-ilta. Pöydällä odottaa cokis. 

Toivon, että viikon kuluttua voin paremmin ja migreenilääkeannos laskee lähelle olematonta. 

Mitään muuta en toivo kuin elämän helpottumista, niin että uskaltaa elää ilman pelkoa, vihaa ja selkäänpuukotusriskiä. Koko tulevaisuuteni olisi sinetöity ilman itseeni kohdistuvaa vähemmistösyrjintää. Olisi lupa menestyä ja voittaa itsensä ilman että joku mustamaalaisi sitä itsekkääksi omakehuksi. 

"Ootsä varma ettet oo karannu Niuvanniemestä?"

Vähä yli vuos sitten sain migreenin ja nivel ongelmia, jonka vuoksi jouduin hankkimaan lääkkeetkin. Se tosin hävetti niin paljon, että kerroin siitä häpeästä äidilleni. Äiti soitti 'salaa' mun kuntoutuskeskuksen hoitajalle, että on 'huolissaan tyttärestään, pitäisikö mielentila tsekata', kysyin hoitajalta että et kai väitä uskovas mun äitiä, sehän on täys sosiopaatti. Se sanoo mitä tahansa mun päänmenoksi. Sit hoitsu sanoi 'mene varmuuden vuoksi käymään psykalla' ja menin. Kerroin perus tarinani, ja psyka totes ettei mun päässä oo mitään vikaa, ja tietää itsekin, että napit ei paranna menneisyyden traumoja. Sen pituinen se, kerroin saman hoitajille. Ja ne päästi mut menee pois kuntoutuskodista.

Naapurit ja kyläläiset pitivät mua ystävällisenä, reippaana ja mukavana tyyppinä. Ei ollut ongelmia.

Viimeisinä päivinä omassa asunnossani Kuopion lähellä olevassa kunnassa tapasin erään naapurin, meistä tuli tuttavia, kunnes tajusin joutuvani ongelmiin sen kanssa. Hänellä kävi ystäviä juopottelemassa, jotka kertoi mulle että tällä on pahimman tyyppinen jakomielitauti.
Eräs hänen nuorimmista kavereistaan (mies) kysyi miksi hengaan tän naisen kanssa, olenko karannut Niuvanniemen sairaalasta. Mä vastasin että en, olen ihan puhdas. Ja lääkärikin totes että mussa ja mun päässä ei oo mitään vikaa.

On multa kysytty useastikin, että oonko päästäni sekaisin, kun oon usein kipeänä ja eristäydyn. En, ku se on tapa jonka olen oppinut vanhemmilta, eristäytyminen. Toisten kunnioittamiseen kuuluu se, että ei puhu ikävistä asioista, kokemuksista, tai muista negatiivisista asioista, jotka ahdistaa muita. Niin että ne jatkossakin olisi sun kanssa tekemisissä. Vaikka sananvapaus ja muut vapaudet on tässä entisessä Suomen suurruhtinaskunnassa, uussosialistinen käytösetiketti määrittelee kuka on vajakki/sekopää, kuka on normaali, ja kuka on tuottava ja täydellinen.

Yritän päästä irti migreenilääkkeistä, vieroitushoito meneillään, onneks saan olla kotona. Menee tosin aikaa ennen ku voin taas elää suht normaalia elämää. Lääkäri on mukava ja ymmärtäväinen, Pirkanmaan lääkärit ovat kiireisempiä, mutta tarkkaavaisempia asiakkaita kohtaan. Mua ei pidetä hulluna. Kerroin avoimesti, että olen koukussa migreenilääkkeisiin, tarviin verenpainelääkkeen, kun tää koukuttaa ku tupakka. Sit se antoi reseptin. Uus elämä alkaa. Tosin se uus lääke tekee mut uupuneeksi (laskee verenpainetta).

Koetan pysyä optimistina, kyl oon iloinen, kun lääkäri ymmärtää eikä pidä mua skitsona, vaan ihan aidosti fyysisesti sairaana.

En voi muuta kuin kiittää. Tää on vaikeaa, ja lopetus vaikeaa. Mut pärjään.

Mikä oli tän jutun pointti?
No se, että moni mustamaalaa neurologiset ongelmat mielisairauksiksi. Tai muuta vihapuhetta.

Öitä