Hyvää syntymäpäivää just Sinulle, kusipää

Olisin sanonut, ehkä paljon pahempaakin, mutta en kehtaa. Jätän sanomatta. Jää varoittamatta tälle myös, kuka hän tulee olemaan mulle, kaiken sen jälkeen millä nimillä hän on mua marttyyrina nimitellyt. Voi itku. Et saanut tänään etkä huomenna, emme tapaa ylihuomennakaan, mä lupaan sulle, että olen samanlainen kaikille, eli en yhtään mitään. En näy heidän elämässään, ellen tunne heitä.

Mä vaan sanon niin kuin asiat ovat, se on sun vikas, ja sun päätös ajatella niin kuin sä haluat, miten hyöty pelaa. Saatko sä rahaa, onks se tyttö rikas, osaako se lukea, muutaki ku fantasiakirjoja, osaako se siivota, osaako se laittaa ruokaa... onko sillä rahaa kustantaa sun opinnot, onko sillä rahaa pitää susta huolta, kunnes saat työpaikan. Ja kunnes käy ilmi, että käyt töissä ja koulussa.

Pukeutuuko se normaalisti. Onks sulla tai sillä auto. Pakko kerskailla jollakin, ku ei tässä muuta keksitä miten saada kaikki kaverit palvomaan mua.

Mun veljet kertoo eri. Olen heidän idolinsa. "Mulla on maailman paras isosisko, se asuu itsenäisesti ja tekee mitä haluaa. Mä haluaisin elää samoin kun hän. Striimata, instagrammata, pelata... Se osaa piirtää, se osaa tehdä sitä ja tätä. Näkisitpä mitä se tekee Instagramin, harmi vaan, että sen instagramia ei tueta enää. Vittu kaikki seuraajat pillitti ku mun siskon tili suljettiin ilman syytä. " en vois uskoa että ne puhuu musta tolleen sillä aikaa kun vanhemmat ja lähes tuntemattomat jauhaa musta paskaa.

Hyvää yötä. Rupeen yökahville.

Elämä masokistina vai lupa voittaa itsensä?

Oon ollu kaksi viikkoa huuruinen. Migreenilääkkeen lopettaminen on mennyt takapakkia. Ja taas alkaa alusta. Tuli komplekseja vastaan, kivuliaita vatsanväänteitä, jotka piti mua hereillä. Otin sit migreenilääkkeitä lisää. Tää tuntui ikuiselta noidankehältä. Sit kävelin puolitainnoksissa. En kuullut mitä ihmiset puhui. Ihan kuin kävelisi humalassa. Tosin tämä tulee verenpainelääkkeistä, jotka lääkäri määräsi mulle avuksi että pääsisin irti migreenilääkeriippuvuudesta. Hävettää ku en uskalla ees kavereille puhua ilman, että leimaavat mua pahaksi tai että mä en kuuntele, tai puhun liikaa valittaen omista ongelmista. Miksi edes tapailen ihmisiä, jos olen ongelmissa, kuinka kehtaan häiritä ihmisiä negatiivisella puheenaiheella. Esittää mukavaa, että kaikki on ok, vaikka tiiän että jokin on varmasti vialla. En vaan kehtaa kysyä onko kaikki varmasti hyvin. Suurinosa tyypeistä, jotka ovat valinneet ajattelevansa ja ymmärtävänsä väärin on tyyliin: "Vitun retardi, painu helvettiin, en tarvitse sinua ja sinun masentavia pessimistisiä elämäntapoja. Ah. Poistettu kavereista, en tarvi tuota tunnevammaista paskanjauhajaa. "

Aluksi itken, että miksei nuo henkilöt, joita ihailen maasta taivaisiin, kerro suoraan heti kasvotusten, mikä mussa on vialla. Hymyilee vaan leveästi, ja nauraa räkättää, ei uskalla pillittää tai raivota mulle mitään. Tilanne on piece of shit, ja musta tehdään hirviö.

Niin ne ainakin näyttää tekevän, omalla riskillä. 

Se on ideana, että hakee apua, ja hain apua lähinnä sosiofobiaan ja agorafobiaan, jotka ajaa mut masokismin ja syntipukin elämäntapoihin. On vaikeata olla satuttamatta muita, kun haet tekosyytä eristäytyä, totut siihen väkisin, että et ansaitse kuin kipua ja tuntea muiden vihaa itseäsi kohtaan entistä enemmän. 

Sosiofobia on kaukana sosiaalisesta ahdistuksesta. Tarkoittaa lähinnä ystävien pelkoa. Agorafobia tarkoittaa julkisen paikan kammoa, jossa on ihmisiä, ruuhkaa, vaikka sitä, että joudut tilanteeseen, jossa joudut pilkatuksi tai et pääse pakoon väkivaltaa, vihaa, mustamaalaamista tai huonoa kohtelua, teitpä mitä tahansa heidän tyydyttämiseen, ei mikään korjaus tule riittämään sinun hyväksymisesi eteen. Heillä on aina syy nolata, jauhaa paskaa seläntakana ja tehdä vihapuhetta sinusta, estää sinun pakenemisesi. Jne. 

Oon aika free spirited, vapaa tyyppi, teen normaalisti mitä haluun. Aineissa saatan sanoa myös niitä hirveitäkin totuuksia, oon silloin täys kusipää. Luvan kanssa. Ja mun puheet ja tekstarit hävettää. Se on sama kuin olisit humalassa, mutta alkoholiriippuvainen antaa riippuvuuden avulla itselleen luvan pitää vapaapäiviä, on uupunut. Haluaa syyn sille, että saa rentoutua. 

Ruokariippuvainen/Ahmintahäiriötä sairastavilta puuttuu mielihyvähormoni, ja saavat nautintoa nälästä ja ahmimisesta. Toisinaan he nauttivat vastuuttomuudesta, mitä tauko tuo. Sisäinen lapsi nauttii palkitsemisesta. 

Ikuinen dieetti masentaa, ja alkaa taas ahmiminen. 

Masokismi on itsetuhoisuusriippuvuushäiriö. Mainitsin lääkärille että mulla on taipumus masokistisiin tapoihin ja riippuvuuksiin. Lääkäri halusi välttämättä auttaa. Avun hakeminen hävetti, hain sitä vasta sen jälkeen kun amerikkalainen ystävä kuoli lääkemarihuanan käyttöön ja eräs ystävä poisti mut kavereista kun mulla oli vaikea masennus, jota hän ei halunnut ymmärtää. Mun käytös häiritsi kaikkia. Ja häiritsee vieläkin. Mieli on hyvä, aloitin masennuslääkkeen, uskallan nauttia elämästä. On kyllä vielä ongelmia, minkä vuoksi toivon, että saisin nostettua masennuslääkeannosta. 

1. Vihaanko itseäni? En, mutta jossain määrin oksettaa nää mun ongelmiin hakeutumiset ja joutumiset. 

2. Olenko koskaan harkinnut itseni tappamista? Joo, mutten oo toteuttanut. Eikä kannata, toisinaan toivoin, että joku paha friidu tai kundi minut tappaisi. Siitä hyvästä, etten anna niille sitä mitä ne halajaa. 

3. Mikä saa minut vihaamaan itseäni? Muiden moittiminen, ja jatkuva arvostelu, ja se että olen niin hirveä ihminen, että mulle ei edes uskalleta puhua suoraan mitä teen väärin. 

4. Mitä toivon ihmisiltä? En muuta ku katsokaa peiliin, ja varmistakaa että olette täydellisempiä, ennen kuin rupeatte edes ajatuksissanne mustamaalaamaan ja poistamaan kontakteista. 

5. Mitä ihmisiltä puuttuu? Kärsivällisyys ja kiitollisuus. Suorapuheisuuteni aiheuttaa syövän, masentuneisuuteni saa heidän päänsä kipeäksi, mun ikuinen kipuilu on kuulemma huomionhuorausta ja kasvoni ovat kuulemma pelottavat. 

On kaunis lauantai-ilta. Pöydällä odottaa cokis. 

Toivon, että viikon kuluttua voin paremmin ja migreenilääkeannos laskee lähelle olematonta. 

Mitään muuta en toivo kuin elämän helpottumista, niin että uskaltaa elää ilman pelkoa, vihaa ja selkäänpuukotusriskiä. Koko tulevaisuuteni olisi sinetöity ilman itseeni kohdistuvaa vähemmistösyrjintää. Olisi lupa menestyä ja voittaa itsensä ilman että joku mustamaalaisi sitä itsekkääksi omakehuksi. 

Sunnuntai syntien pyyhkiminen

Sunnuntai on tylsin päivä ikinä. En tiedä miksi se on iskeytynyt vastenmielisen oloiseksi. Lapsena aina vihasin sunnuntaita. Johtuneekohan tuo, että maanantaiaatto on kyseessä vaiko siitä että vanhemmat pakotti kirkkoon tulla.

Kuuluimme vapaakirkkoon. Voin suoraan kertoa, että muistuttaa vanhoillisella tavalla lestadiolaisia perinteitä. On kaukana 'vapaudesta'. Toivotetaan 'rauhalla' tervetulleeksi, saarnataan Saatanasta ja helvetistä, ja kuinka ulkopuolinen maailma on paha. Ja toivotetaan armoa ja siunausta ensi viikolle.

En voi tuomita, mutta mietin usein, miksen saanut olla yhtä vapaa ja huoleton lapsi, kuin muut. Piti koko ajan pelätä mitä teen väärin. Ja milloin ajattelen väärin.

Seksivalistus oli tullut kouluun biologian- ja terveystiedontunnille. Viitosluokalla. Ja ymmärrän kyllä miksi niin ajoissa. Jotta lapset ymmärtäisi mitä tapahtuu, jos sokeripappa tai -mami tekee jotain sopimatonta, ja sit pitää salata. Nykyään nuoret miehet ulkomailta ovat haltioissaan, kun näkevät vaaleita kurvikkaita ja vapaita pikkutyttöjä kävelemään kouluista ja harrastuksista yksin kotiinsa. Joka on ihan päinvastaista verrattuna heidän kulttuuriinsa. Ja sit ne syyttää länsimaista kulttuuria siitä, että eivät pystyneet kontrolloimaan eksoottista lisääntymishimojansa.

Juurikin näin, syytetään länsimaita siitä, että vaaleat muijat on ulkonäöltään kuin Dubain huoria (Dubaissa kuulemma prostituoidut pitää t-paitaa, farkkuja ja hiukset vapaana) , sen perusteella, etteivät ole hunnutettuja. Eikä tämän vuoksi voi arabipukeille antaa rikostuomiota, koska pikku Hamidi ei ymmärrä länsimaiden vapauksia, paitsi sen että kulttuuri- ja kielimuurin nimissä voit tehdä mitä vaan, ja sitten hyvä perinteinen asianajaja voi vedota "rasismiin" siitä että vieraskulttuurinen saa sakot tai vankituomion että koski tyttöön, kun ei pystynyt kontrolloimaan itseään ja tyttö ei ollut peitetty.

Hups
Mitä tuli kirjoitettua,
Ei kuulu mulle. Eikä pikku Hamidille. Muhammad opetti että naiset on turvassa, ja hyvät naiset osaavat kontrolloida itseään, jotka osaavat peittää itsensä.

Sitten asiaan, erosin vapaakirkosta muutama vuosi sitten, ihan siksi, että en käynyt siellä. Ja tyyliin siksi, että en pitänyt lestadiolaismaisista kontrollitavoista. Mutsi ja faija säikähtivät, kun sanoin että mielestäni usko, toivo ja rakkaus tulee tekojen kautta, eikä tekopyhyyden kautta. Kerroin myös avoimesti, että mielestäni vapaakirkkous on liian tuomitseva mun makuuni. Menivät hiljaisiksi.

Itseinho - karu totuus itsesi hyväksynnästä

Oon aina ollut jonkin tasoinen masokisti, epätoivoisena heittäydyin seuraan joka satutti myöhemmin. Näin tapahtui aina automaattisesti. Ja sekin johtui kuulemma huonosta isäsuhteesta, tämän on mun äiti paljastanut. Isä ei vieläkään hyväksy mua, enkä myöskään minä itse. Haluaisin olla normaali, en vaan voi muuttua miksi muut mua yrittää vertailla parempiin ihmisiin.

Pahemmin olen vertaillut itseäni mun ystäviin, jotka ihme kyllä pysyy ja jotkut hyväksyy mut ihmisenä, vaikka todistele koko ajan, että tutustukaa saatana muhun ensiks, ennen ku alatte pitämään ja myöhemmin ehkä haukkumaan kun en olekaan sitä mitä aluksi odotitte. Terkuin, usein jätetty yksin, kun olenkin yhtäkkiä negatiivisella kaudella ja kaikki menee päin persettä.

En pysty hyväksymään itseäni ihmisenä, vertailen itseäni muihin. Mielessäni kummittelee menneisyyden haamut kiusaamisista, mustamaalaamisesta, ja nimittelystä, pilkkanaurusta julkisesti ja seläntakana. Isän ironiset haukkumasanat, en olekaan sitä mitä hän odotti ja ehdotti. Noh, sille löytyy selitys, ei hän ikinä ollut kotona, paitsi viikonloppuisin. Kun kasvoin teiniksi, isä ei tehnyt muuta kuin nimitteli ja vertaili jopa paljon nuorempiin ja muka fiksumpiin tuttuihin lapsiin.

Myöhemmin 17-vuotiaana sain diagnoosiksi epätyypillinen autismi, siihen kuuluu passiiviset sosiaaliset taidot, ja voimakas itsenäistyminen. Ja muka oudot kiinnostuksen kohteet, mielestäni tanssiharrastuksessa ei ole mitään friikkiä, musiikin teossakaan ei ole, eikä laulamisessa tai räppäämisessä, kuntosali on aina ollut "trendikästä", syön miten syön, olen perinteinen ysäriskidi-joka mielummin mesettää tai lähettää viestejä, lukee kirjoja ja informaatiota kaikesta mikä kiinnostaa, siinä ei oo mitään neuroottista tai piilovittuilua. Mietin onko isä kateellinen vai vittuileeko huvikseen, kuitenkin veljiltä ja äidiltä saan kuulla että mun harrastukset ja lukiojuttu ihastuttaa heitä ja motivoi. Mitä motivoitavaa muka tässä on, mä vaan teen mitä ite tykkään. Ei siinä mitään ihmeellistä oo.

Asunto on kaikin puolin siisti, puhtaus ja vähäinen tavaramäärä pitää mielen rauhallisena ja tunne-elämän vapaana. Se on tavoite. Ruuanlaitto sujuu. En tarvi apua. Mitä nyt viikkaan tavaroita, pyyhkeistä lakanoihin, vaatemäärä, takit on henkarissa kaapissa. Samoin kirjat on kaapissa, en tarvi hyllyä erikseen muistuttamaan mitä täytyy lukea. Ja milloin siivoan hyllyn.

Asunto on täynnä mattoja. En tykkää nähdä kaljua lattiaa ja tuntea kylmää matotusta. Joten ostettiin paljon mattoja. Ne on helppo imuroida kerran tai kahdesti viikossa. Joskus keittiöstä pestään lattiat, kun tarvitaan.

Lukion voin suorittaa yksin, voin opiskella kotona tai missä huvittaa. Mun ei tarvi sietää pahaa oloa, naurua seläntakana, vain siksi että näytän friikiltä. Ei jaksa kiinnostaa enää itsetuhoisuus ja jopa opettajien vittuilu ja vertaaminen mua muihin, kun otin masennuslääkkeen käyttöön. Hymyilykin tuntuu joltakin, saan euforiaa mielenkiinnon kohteista ja sarkastisista vitseistä, joita tahallani lauon sinne tänne. Se on mun tapa selvitä elämästä ja ongelmista.

Sinä - armas unelmieni paskapää, minä...

Aikaisemman koulun opettaja lähetti viestin, jossa kiitti paketista. Paketissa lähetin siivousalan, keittiöunivormut ja tietty pukuhuoneen kaapin avaimen. No ei siinä mitään, saahan sitä kiittää, tosin seuraava viestin pätkä oli turhan utelias. "Mitä sinulle kuuluu".

Arvaas mitä, en varmana kerro🤲, syykin on ihmeen selvä.

Pahoinvointivaltion brändäyksen nimissä hän kysyi viime v̶υ̶σ̶s̶i̶s̶α̶∂̶α̶ℓ̶ℓ̶α̶
vuoden syksyllä (jonka yritän unohtaa) saman kysymyksen. Aloitti kysymällä "Mitä kuuluu". Vastasin "ihan jees".
"Joko olet muuttanut Tampereelle"
"Joo"
"Asutko laitoksessa?"
"Ei. Pärjään itsenäisesti."
"Onko sulla tukiverkostoa"
"Kuulehan, mitä tarkoittaa Sinulle sana 'tukiverkosto'?"
"Laitoshoitajat, sairaalahoito, psykiatria tms. vahtimassa"
"Kiitos kysymästä, psykiatri totesi, etten tarvitse tätä kaikkea, lääkkeet ja hoitohenkilökunta ei paranna menneisyyden haavoja, ne paranee ajan kanssa ilman lääkkeitä."
"Vai niin... onko sinulla sosiaalityöntekijää? "
"Ei ole, pärjään itsenäisesti. Kiitos ja hyvät päivänjatkot."


Eli siis, olen heidän silmissään vajakki, loinen ja yhteiskunnan syöpä. Lol. Ei helvetti. Onneksi on kyseisestä prepaid numerosta loppunut saldo, ja voin laittaa numeron mustalle listalle. Nyt kun sosiaalityöntekijää ja psykiatria ei ole käytössä, kukaan ei voi tehdä mustamaalaavan ilmiannon poliisille, psykiatrialle tai sosiaalityöntekijälle.

Opin siis jotain viime syksynä,
edes opettajiin ei voi luottaa. Oli henkilö huolestunut tai ei, se ei oikeuta mustamaalaamiseen.

Näin keskisormi kasvaa salamannopeasti pituutta,
En ole ylpeä aiheesta mutta ainakin henkilö voi varautua yllätykseen.

Lol

nirvana tulille ja ulos pillerihelvetistä

Sain soiton neurologian hoitajalta, joka halusi tietää mun voinnista. Sanoin, että migreeni on lähes tulkoon poissa ja elämä piristyy jälleen parempaan suuntaan. Kysyi mun epilepsiakohtauksistani, onko niitä ilmaantunut. Vastasin, että migreenin aiheuttama unettomuus kausi, jonka vuoksi kipuilu jatkoi yöllä ja päivällä, on vihdoin ohi eikä aiheuta kohtauksia enää. Almotriptaanilla oli osasyypäisyys mun arvaamattoman aggressiivisella käyttäytymisellä, ja huomasin tietämättäni satuttavani ja kuormittavan kavereitani. Sitä ei ollut kiva kuulla, ja annoin kavereiden ja tuttavien kaikota kauemmaksi, kunnes tunsin syvää yhtenäisyyttä ikuisen yksinäisyyden kanssa. Se ei ollut rakastumista itseensä, vaan lähinnä uupumuksen aiheuttama tyytymättömyys.

Vaikka ongelmia oli täysin rinnoin, rintakipuja ja muita lukemattomia kärsimyksiä myöten, en voinut lopettaa itseironiaa ja itseni rankaisemista. Hyvät ystävät ja toverit, joita olin tietämättäni kuormittanut ilman, että oma persoonallisuus olisi ollut läsnä, oli kaukana, ja musta tuntui siltä, että olisin tehnyt heistä selvää, ollut riidanhaluinen vastoin tahtoani.

Lopeteltaessani almotriptaanit tajusin, että itsariajatukset ja sabotoimis-lankeamiset olivat voimistuneet 9 vuoden eri masennuslääkkeiden vuoksi. Almotriptaani oli tehnyt mun päästä selvää, enkä tuntenut olevani täysin läsnä elämässä. Pahensi mun masennusta ja itsetuhoisuuden nautintoja. Sain tavallaan voimaa siitä, että kirjoitin itsestäni kauheita teoreettisia ja kuvitteellisia rangaistuksia, mm. "saat nauttia siitä, että palan helvetissä, sillä aikana kun tanssin nuoralla ja muut pilkkaa ympärillä...". Ihmiset moitti sairaanloista negatiivisuutta, joka ei ollut musta itsestä.

Nyt kun sallitut aineet on kaukana, serotoniinilla äänenvaimennus on tiessään ja kärsin vähemmän. Lääkäri bännäs tämän lääkkeen multa pois käytöstä. Nyt käytän varmaan naprokseenia kunnes iänikuiset kivut on kontrollissa. Hävettää puoliterveenä tavata kavereita tai ketään. Häpeän itseäni sydämeni pohjasta. En osaa pitää ystäviä itselläni toivotulla tavalla. En ole hyödyllinen. Ehkä tää tunne on väliaikainen, muutama vuosi sitten, kun citalopraami oli vuoden poissa käytöstä, olin onnellinen, ja itsetunto oli ihan neutraali, en pilkannut tai lannistanut ketään. Sit kun masennuslääkkeet ja mielialantasaajat aloitin kuntoutuskeskuksessa, musta tuntui ihan ku en olis olemassa, mua hävetti elää. Käytin nappeja, eikä kukaan ottanut mua tosissaan. Nuo napit teki musta erakoituvan hirviön.

Erkaantuessa noista taikanapeista, yritin etsiä tyytyväisyydenlähdettä sillä aikaa kun yritin kontrolloida migreeniä, lihaskipuja ja muita. Vaan lääkäri myönsi että tämä on joku lihastyyppinen liikuntaelimen vastustuskykyongelma.

Pitäis käydä lääkäri tarkastuksessa kun tulee se pahin aika tulehduksen toistumisesta. Saisin varmistuksen alan ammattilaiselta suosiolla ennen manipulaatiohoitojen tilaamista, osteopatia, kiropraktikolle menemistä, akupunktio, iiristesti...

Tässä oli teille romaani oma-kokemasta nirvanasta,
elämä loistaa vihdoin kivun voittamisesta. Aika jatkaa crosstrainingia ja kuntosaliharjoittelua, teki selälle hyvää...ja liikunta nousi päähän.

XooooX,
Vain ihminen