Alatyylistä meininkiä

Oon taas päätynyt itsetuhoisuuden porteille. Olen luonteeltani (*ttumainen) masokisti, enkä kehota ketään hengaamaan mun kanssa mun vaikeimpina päivinä. Etäistä tukea lähemmäksi en päästä ketään, vaikka mieli tekis pitää hauskaa kuin viimeistä päivää.

Joulun jälkeen koittaa uusi vuosi ja uudet tilaisuudet. Uuden vuoden lupauksena vihjaan parantumisen, jotta voin uskaltaa kutsua ihmisiä kylään, yökylään tai vaikka keräämään rahaa ryhmäretkelle ulkomaille. Tiiä vaikka syksyn alussa.

Haaveena on lukio aloittaa alusta, ostan ehkä oppikirjat äänikirjoina, koska olen melkoinen ADHD ja kuuntelutaito on parempi vaihtoehto.

Nämä on yleensä vain ja ainoastaan haihattelua. Lupailen tyhjiä enkä osaa pitää mistään suunnitelmasta kiinni.
Esimerkiksi viime vuonna yritin aikuislukiota, mutta turhaan. Paineet olivat kovat, ja paloin loppuun. Löysin 3 kivaa kaveria, mutta opettajat ja aikuiset nuoret syrjivät mua. Aikuiset ihmiset ja ylimielistä kiusaamista. Mä olin silleen, että se siitä.

Viime vuonna kaksi ystävää kuoli. Yksi entinen koulukaveri joutui vankilaan ja toinen sairastaa toista kertaa elämässään aivokasvainta. Miksi minä? Onko tämä rangaistus korkeimmalta?

Mut bännättiin Instagramista. Facebook Inc., joka omistaa Instagramin oli bännännyt mut epäsuosion ja huvin vuoksi. Moderaattoreilla ei ole järkeä tukea mun profiilia ja sosiaalisen median kanavia. Tekosyynä rasismi ja kiusaaminen, vaikka en ole edes kiusannut ketään.

Masennuslääkkeet ei toimi suuremmassa annoksessa. Tuntuu että en tunne mitään. Tai kaikki tuntuu unelta, eikä mikään huvita. Ihan kuin en eläisi. Teoreettinen itsari sumussa. Pahensi migreeniäkin ja aiheutti unettomuuden. Miksi sallin tän pahan olon jatkua? Sen ku tietäs. Haave hyvästä olosta. Jumalauta ku mikään ei tunnu miltään. Pitää puolittaa annos, jotta nukkuminen kiinnostaa. Nykyään nukun katkonaisesti. Ei huvita kävellä, ei huvita puhua kavereiden kanssa, ei huvita nukkua, ei huvita käydä salilla jne.

Näen usein unta, unia en näe. Mutta ne tuntuu todelta vaikka tiiän nukkuvani. Kaunis pianomelodia tai yksi lempibiisi mun unissa. Hengaan kavereiden kanssa. Teen jotain kivaa. Sallin itseni nauttia elämästä ja olla oma itseni muiden seurassa. The end.

Älä hengaa kun ihanteena on kuulua massaan

Missi, limusiini ja linna Dubaista, silleen saadaan kavereita. Varsinkin jos ideana on käyttää hyväksi. Muussa tapauksessa saat painua helvettiin.

Olen aina ollut paha. Yks *tun lehmä vaan. Kelpaanko? Löydät minusta aina jotain, joka pilaa oman maineesi tavalla tai toisella.

Heti kun tutustut muhun, olen kuin unelma taivaalta. Aurinkona sun tummien pilvien takaa. Pian tosin huomaat, että kaverisi tai muu lähiomaisesi puhuu musta pahaa ja kehottaa jättämään mut yksin.

Olen kuulemma ilkeä, naiivi ja oikee jakorasia. Minua saa haukkua seläntakana, se auttaakin mua jaksamaan paremmin vaikket edes tunne mua läpikotaisin.

Kiittämätön p*ska. Osaatko itse arvostaa muita vai onko vika aina vain minussa?

Kuka sä oot ja mitä haluut. 

Hyvää syntymäpäivää just Sinulle, kusipää

Olisin sanonut, ehkä paljon pahempaakin, mutta en kehtaa. Jätän sanomatta. Jää varoittamatta tälle myös, kuka hän tulee olemaan mulle, kaiken sen jälkeen millä nimillä hän on mua marttyyrina nimitellyt. Voi itku. Et saanut tänään etkä huomenna, emme tapaa ylihuomennakaan, mä lupaan sulle, että olen samanlainen kaikille, eli en yhtään mitään. En näy heidän elämässään, ellen tunne heitä.

Mä vaan sanon niin kuin asiat ovat, se on sun vikas, ja sun päätös ajatella niin kuin sä haluat, miten hyöty pelaa. Saatko sä rahaa, onks se tyttö rikas, osaako se lukea, muutaki ku fantasiakirjoja, osaako se siivota, osaako se laittaa ruokaa... onko sillä rahaa kustantaa sun opinnot, onko sillä rahaa pitää susta huolta, kunnes saat työpaikan. Ja kunnes käy ilmi, että käyt töissä ja koulussa.

Pukeutuuko se normaalisti. Onks sulla tai sillä auto. Pakko kerskailla jollakin, ku ei tässä muuta keksitä miten saada kaikki kaverit palvomaan mua.

Mun veljet kertoo eri. Olen heidän idolinsa. "Mulla on maailman paras isosisko, se asuu itsenäisesti ja tekee mitä haluaa. Mä haluaisin elää samoin kun hän. Striimata, instagrammata, pelata... Se osaa piirtää, se osaa tehdä sitä ja tätä. Näkisitpä mitä se tekee Instagramin, harmi vaan, että sen instagramia ei tueta enää. Vittu kaikki seuraajat pillitti ku mun siskon tili suljettiin ilman syytä. " en vois uskoa että ne puhuu musta tolleen sillä aikaa kun vanhemmat ja lähes tuntemattomat jauhaa musta paskaa.

Hyvää yötä. Rupeen yökahville.

Isänpäiväsoitto

Meikin laitoin lärviin. Ei eroavaisuutta, koska stailailen kasvoja harvoin lievillä sotamaalauksilla.

Join kahvia, söin aamupalaksi 2 kulhollista keitettyä riisiä lampaanlihalla. 4 omenaa, 4 ruisleipää. Tuli lounas samalla syötyä. Sit varmaan yli litra nollacokista. The end, kynttilälounas samassa nipussa.

Soitin isälle, kuului hyvää. Kerroin isälle, että lääke- ja sairausbisneshelvetti loppuu helmikuussa ja uskallan aloittaa elämän nollasta, ja pyrkiä saavuttaa joka ikisen maalin, joka tulee vastaan. Isä oli iloinen, ja totes eihän siinä kauaa mee, vaikka odottavan aika tuntunee aina pitkältä. Siinä sit rupateltiin kaikenlaista. Kerroin, että Tampereen terveydenhuolto voittaa muut Suomen sote-palvelut leikiten. Isä oli innoissaan, sanoi vaan "vihdoin, mäkin odotan sitä, että sä saat elää ja nauttia arjesta ilman ongelmia". En oo koskaan kuullut aiemmin isältä puhelimessa sanovan mitään noin kaunista. Olin haltioissani, kuulin äänestä, että isän narsismi on ns. laantunut.

Mielessäni pillitän, vaan kyyneltä ei tipu. Koskettavaa, kun joku jota oot yrittänyt herätellä, herää vihdoin kulissimaailmasta reaalimaailmaan.

Pää on järjissä, vaikka olo on ku kännipäisellä. Tajuun, että lääke-coctail sen on saanu aikaseksi ja kaikki mitä koen on totta. 

Odottavan aika on pitkä, meen lenkille. 

Elämä masokistina vai lupa voittaa itsensä?

Oon ollu kaksi viikkoa huuruinen. Migreenilääkkeen lopettaminen on mennyt takapakkia. Ja taas alkaa alusta. Tuli komplekseja vastaan, kivuliaita vatsanväänteitä, jotka piti mua hereillä. Otin sit migreenilääkkeitä lisää. Tää tuntui ikuiselta noidankehältä. Sit kävelin puolitainnoksissa. En kuullut mitä ihmiset puhui. Ihan kuin kävelisi humalassa. Tosin tämä tulee verenpainelääkkeistä, jotka lääkäri määräsi mulle avuksi että pääsisin irti migreenilääkeriippuvuudesta. Hävettää ku en uskalla ees kavereille puhua ilman, että leimaavat mua pahaksi tai että mä en kuuntele, tai puhun liikaa valittaen omista ongelmista. Miksi edes tapailen ihmisiä, jos olen ongelmissa, kuinka kehtaan häiritä ihmisiä negatiivisella puheenaiheella. Esittää mukavaa, että kaikki on ok, vaikka tiiän että jokin on varmasti vialla. En vaan kehtaa kysyä onko kaikki varmasti hyvin. Suurinosa tyypeistä, jotka ovat valinneet ajattelevansa ja ymmärtävänsä väärin on tyyliin: "Vitun retardi, painu helvettiin, en tarvitse sinua ja sinun masentavia pessimistisiä elämäntapoja. Ah. Poistettu kavereista, en tarvi tuota tunnevammaista paskanjauhajaa. "

Aluksi itken, että miksei nuo henkilöt, joita ihailen maasta taivaisiin, kerro suoraan heti kasvotusten, mikä mussa on vialla. Hymyilee vaan leveästi, ja nauraa räkättää, ei uskalla pillittää tai raivota mulle mitään. Tilanne on piece of shit, ja musta tehdään hirviö.

Niin ne ainakin näyttää tekevän, omalla riskillä. 

Se on ideana, että hakee apua, ja hain apua lähinnä sosiofobiaan ja agorafobiaan, jotka ajaa mut masokismin ja syntipukin elämäntapoihin. On vaikeata olla satuttamatta muita, kun haet tekosyytä eristäytyä, totut siihen väkisin, että et ansaitse kuin kipua ja tuntea muiden vihaa itseäsi kohtaan entistä enemmän. 

Sosiofobia on kaukana sosiaalisesta ahdistuksesta. Tarkoittaa lähinnä ystävien pelkoa. Agorafobia tarkoittaa julkisen paikan kammoa, jossa on ihmisiä, ruuhkaa, vaikka sitä, että joudut tilanteeseen, jossa joudut pilkatuksi tai et pääse pakoon väkivaltaa, vihaa, mustamaalaamista tai huonoa kohtelua, teitpä mitä tahansa heidän tyydyttämiseen, ei mikään korjaus tule riittämään sinun hyväksymisesi eteen. Heillä on aina syy nolata, jauhaa paskaa seläntakana ja tehdä vihapuhetta sinusta, estää sinun pakenemisesi. Jne. 

Oon aika free spirited, vapaa tyyppi, teen normaalisti mitä haluun. Aineissa saatan sanoa myös niitä hirveitäkin totuuksia, oon silloin täys kusipää. Luvan kanssa. Ja mun puheet ja tekstarit hävettää. Se on sama kuin olisit humalassa, mutta alkoholiriippuvainen antaa riippuvuuden avulla itselleen luvan pitää vapaapäiviä, on uupunut. Haluaa syyn sille, että saa rentoutua. 

Ruokariippuvainen/Ahmintahäiriötä sairastavilta puuttuu mielihyvähormoni, ja saavat nautintoa nälästä ja ahmimisesta. Toisinaan he nauttivat vastuuttomuudesta, mitä tauko tuo. Sisäinen lapsi nauttii palkitsemisesta. 

Ikuinen dieetti masentaa, ja alkaa taas ahmiminen. 

Masokismi on itsetuhoisuusriippuvuushäiriö. Mainitsin lääkärille että mulla on taipumus masokistisiin tapoihin ja riippuvuuksiin. Lääkäri halusi välttämättä auttaa. Avun hakeminen hävetti, hain sitä vasta sen jälkeen kun amerikkalainen ystävä kuoli lääkemarihuanan käyttöön ja eräs ystävä poisti mut kavereista kun mulla oli vaikea masennus, jota hän ei halunnut ymmärtää. Mun käytös häiritsi kaikkia. Ja häiritsee vieläkin. Mieli on hyvä, aloitin masennuslääkkeen, uskallan nauttia elämästä. On kyllä vielä ongelmia, minkä vuoksi toivon, että saisin nostettua masennuslääkeannosta. 

1. Vihaanko itseäni? En, mutta jossain määrin oksettaa nää mun ongelmiin hakeutumiset ja joutumiset. 

2. Olenko koskaan harkinnut itseni tappamista? Joo, mutten oo toteuttanut. Eikä kannata, toisinaan toivoin, että joku paha friidu tai kundi minut tappaisi. Siitä hyvästä, etten anna niille sitä mitä ne halajaa. 

3. Mikä saa minut vihaamaan itseäni? Muiden moittiminen, ja jatkuva arvostelu, ja se että olen niin hirveä ihminen, että mulle ei edes uskalleta puhua suoraan mitä teen väärin. 

4. Mitä toivon ihmisiltä? En muuta ku katsokaa peiliin, ja varmistakaa että olette täydellisempiä, ennen kuin rupeatte edes ajatuksissanne mustamaalaamaan ja poistamaan kontakteista. 

5. Mitä ihmisiltä puuttuu? Kärsivällisyys ja kiitollisuus. Suorapuheisuuteni aiheuttaa syövän, masentuneisuuteni saa heidän päänsä kipeäksi, mun ikuinen kipuilu on kuulemma huomionhuorausta ja kasvoni ovat kuulemma pelottavat. 

On kaunis lauantai-ilta. Pöydällä odottaa cokis. 

Toivon, että viikon kuluttua voin paremmin ja migreenilääkeannos laskee lähelle olematonta. 

Mitään muuta en toivo kuin elämän helpottumista, niin että uskaltaa elää ilman pelkoa, vihaa ja selkäänpuukotusriskiä. Koko tulevaisuuteni olisi sinetöity ilman itseeni kohdistuvaa vähemmistösyrjintää. Olisi lupa menestyä ja voittaa itsensä ilman että joku mustamaalaisi sitä itsekkääksi omakehuksi. 

Konmaritusta: hygienia

Aattelin värjäyksen jälkeen, että rupeen taas pesemään shampoolla. Vaan eihän se tietty tapahtunutkaan, ku pää on tottunut jo curly girl metodiin.

Curly girl metodi muistuttaa no poota, tosin siinä saa halutessaan 'pestä' hiukset pelkällä hoitoaineella. Kokeilin hoitoainetta kerran viikossa tyylillä, ja oli kyl mälsää puuhaa. Jos kokeilen viitsiä ees kerran kuussa pestä hiukset hoitoaineella. [Ehkä jonain päivänä jätän hoitoaineenkin pois käytöstä.]

Rasvoja ja voiteita löytyy vaikka minkä sorttista. Oon vaihtanut syväkosteuttavat ja paksut rasvat emulsioihin. Kaupungin kloorivesi määrittää mikä rasva ei enää toimi tulevaisuudessakaan.

Haaveilen tekokuitulockseista, päänahka vaan pitäis totuttaa  vähäiseen suihkutteluun. Jonain päivänä punon omat päähän.

Sit samalla haaveilen, että masennuslääkkeet tuo mun itsetunnon ja mielenkiinnon takas lukion jatkamiseen. Oon aika vaativa oppilas. Itseäni kohtaan. Pistän kaikki peliin.

Haaveena järjestys, vähäinen kulutus ja täsmällinen tyytyväisyystakuu,
Tavoitteena onnistuminen, kiitollisuus ja yltäkylläisyys,
Leijun ilmassa, voin matkustaa, ja kenelläkään ei olis mtn pahaa sanottavaa musta

Ja *tut

Narsismi myy, minä en

17-vuotiaana jäin iänikuiselle välivuodelle, etsin itseäni eri aloilta, enkä kelvannut edes hanttihomma-aloille. Ammattia valmentavalla kursseilla sain välttävän arvosanan, kun en puhunut tunnilla. Kasvuhäiriön vuoksi näytän vieläkin alaikäiseltä, mikä saa ihmiset ja ylimmät pomovirkailijabisnesmiehet ja opettajat vieroksumaan naiivia ulkonäköäni, vaikka kyseiset suvakkin*tsit ei mua tunne. Ja se tulee olemaan ikuisesti heidän riskinsä. Hakaristi vaan puuttuu heiltä, vaan sitäkään ei saa käyttää kun yli- ja aliruskettunut ihonväri ja etnisyys estää. Vain valkoihoiset kansalaiset voi olla rasisteja, eikö niin? Siksi on rasismia, jos omaa kieltään ei voi puhua kirjastossa. 

Mut on kerran päästetty ammattikouluun siivous- ja kahvituspalvelualalle, mutta opettaja antoi huonot numerot, kun en hymyillyt asiakaspalvelussa kuin aasialaiset luokkatoverit tai tehnyt duunia kiitettävän nopeasti ja pikkutarkasti kuin aasialaiset luokkatoverit. Anteeksi, että mulla ei ollut tiikeri/helikopterivanhempia, ja olen suomalainen, en kaunis thaimaalainen. Opettaja soitti ilman mun lupaa sairaanhoitajille, että olen outo ja on huolissaan, ja jouduin puhutteluun. En odottanut hyvää todistusta, kun oli poissaoloja, mutta peruste siitä, että työharjoittelut meni penkin alle, oli se että en hymyillyt asiakaspalvelussa tai tehnyt töitä sujuvan nopeasti niin kuin nämä ulkomaalaiset opiskelijat. Mietin mitä *ttua. Sairastuin pahaan migreeniin ja nivelongelmiin 2018, ja revin huonon todistuksen, kun en tehnyt sillä yhtään mitään. Yritin aloittaa aikuislukion, mutta mulla meni motivaatio koulukiusaamisen takia. 

Nämä samat ongelmat on hyväksyttävä, otin masennuslääkkeen käyttöön, sama aine, joka oli käytössä 17-18-vuotiaana, jotta elän paremmin ja saan paremman maineen. Puhun tosin vähemmän, jos ees sitäkään. Keskityn omiin kiinnostuksenkohteisiin ja pyrin olla välittämättä mitä muut sanoo ja mustamaalaa. Selektiivinen mutismi vahvistuu. Se on kuin shokkitila, mutta positiivisessa ja hienovaraisessa muodossa. 

Jossain vaiheessa, kun taikanapit alkaa vaikuttaa kunnolla hyvällä tavalla, aloitan nettiopiskelut ja opiskelen kotona. Jos en kelpaa ulkosalla julkisesti, niin jään kotiin ja opiskelen kotona. Jos kukaan ei rakasta, enkä ole riittävän hyvä kenellekään, aiheutan häpeää ja muuta negatiivista reaktiota ympäristölle. Ihan sama. 

Kelpaanko? 

En välitä enää, oon sit yksin, jos ovat päättäneet olla hyväksymättä ja ymmärtämättä, ja sen sijaan mustamaalaa ennemmin kuin antaa mun "selitellä tekosyyni". 

Kahvi juotu ja aloitan päivän haistattamalla kaikelle pitkät

Kun paineen alla näkyy tähtii

Kokeilin pitkään aikaan pestä hiuksia hoitavalla shampoolla. Moroccanoil Repair joku. Eihän se tietenkään korjaa mitään, vähentää vain katkeilua ja saastuneisuutta. Huuhtelin hiukset vedellä ja lotrasin Garnier Respons Coconut water hoitoaineella, joka kosteuttaa latvoja.
Tämän jälkeen päänahkaan alkaa sattua, joka yleensä on merkki ihon hiivasyndroomasta.

Hiukset kuivuu nopeaa, yleensä kun olen tottunut nyt kuukauden pesemään sen sijaan riisijauholla ja veden geeliytyvän taikinamaisella sekoituksella päänahan, on hiukset kuivuneet hitaanlaisesti suihkun jälkeen. Olen oppinut kuivamaan hiukset vanhalla t-paidalla, on hellempi tapa verrattuna frotee-pyyhkeeseen. Ymmärrän heti, että shampoon käyttö alkaa olla historiaa. Vaikka tykkään sen salonkimaisesta tuoksusta. Pitääpä siis etsiä riippuvuuden ja hemmottelun lähde muualta, joko voiteista tai tiskiaineista* (läppä tuo jälkimmäinen*). Toki hygienian ja itsestään huolehtiminen on vaadittavaa. Nykyään kun ei kelpaa kenellekään ilman että on täydellinen ja rikas.

Kaverin kanssa käymme läpi mitä masennus on. Itse puran masennusta lukemalla ja kirjoittamalla, aiemmin piirtämällä ja puhumalla** [paskaa**]. Jälkimmäistä en henno tehdä enää, ja rankaisen itseäni erakoitumalla. Ja siitä ei käytännössä tule ikinä loppua. Kaveri tekee nyt sitä, mitä aiemmin tein, olen iloinen, kun hän jaksaa purkaa terveellä tavalla asioitansa paperille. Toivon, että itseäni jonain päivänä kiinnostaisi itseni kehittäminen. Siinä vain kestää, aloitin juuri masennuslääkkeiden syönnin, ja alkaa vaikuttaa varsinaisesti kokonaan. Olen tavallista hiljaisempi, jos en käyttäisi masennuslääkkeitä, valitus ja paskanjauhanta jatkuisi, ja kuulisin koko ajan kuinka iso taakka olen. Tein aika ison uhrauksen, ja vielä jonkin verran tuntuu olo tyhjältä. Muisti on tosin palannut, alan jälleen tuntemaan itseäni itsekseni.


Elämä kiinnostaa, olen hiljaisempi, voivat syyttää itseänsä, jos uusi vaisuhko seurani ei enää kiinnosta. Sama nappi jota käytin teini-iässä, hiljentää minut omiin oloihin ja kiinnostuksen kohteisiin. Olen silti kiinnostunut ihmisistä, ja seurasta, puhun vain tavallista vähemmän.

Olenko vieläkään riittävä vai eteninkö liian nopeaa rotkon yli Teidän luoksenne ja sieltä takaisin?

Varo mitä toivot, se voi toteutua_
ShutUp 50mg

miljoonas huomionhuorausotsikko

Vihaajat vihaa, rakastajat...[ tekee sitä ja tätä.] Meen mutsille, ostin 5-vuotiaalle ihanalle äpäräsiskolle mukin etukäteen jossa luki "Girl boss". On kova huutamaan ja wannabe-komentelemaan äitiä. Ja kummatkin saa raivareita kotona, kylässä ja milloin missäkin, ja mistäkin syystä. Ainakin se sanoo sanottavansa ylpeänä ääneen ilman sen ihmeemmin salaten vaisuna. Varmaan oppinut osittain pää_idoliltaan eli multa. Viime kerralla kysyi suoraan että etkö olekaan lapsi. Sanoin että olen aikuinen, jolla on kasvuhäiriö. Se meni heti hiljaiseksi ja niin meni mun pikkuveljetkin vieressä. Ensimmäistä kertaa kuulivat tämän uutisen. Sit sanoin äidille että tullut ilmi geeniverinäytteestä. Ja odotan seuraavaa ilmaista verikoetta.

Äiti ei oo kertonut muille asiasta, miten se vaikuttaa mun elämään näin yleisesti, muuten kuin ikää kysytään jopa energiajuomien ostamisesta. En antanut lupaa kertoa siitä, en halua huolestuttaa mun veljiä mitenkään. Heillä kun on vielä elämä edessä.

Reppu meni rikki. Ostin uuden ja tilavan, 35 litran tilava retkeilyreppu clas ohlson'liikkeestä. On vaikea löytää ehjänä pysyvää edullista kamaa. Syy miksi Kardashian wannabe-lifestyle TV sarja ja blogit myyvät. Ideana on toki länsimaissa rahastaa köyhiltä ja sairailta ne viimeisetkin toivot. Pyrin konmarittamaan käytännönläheisesti, ilman että tulee hankittua mitään turhaa ja ilman että tarvii juosta iänikuisessa oravanpyörässä itsesabotoiden melkein kaikkea. 3 vuotta elämäntapana.

Luovuin jopa shampoosta. Vaihdoin curly girl'in tapaan sen hoitoaine-pesuun, tosin tein siitä oman tyylisen version. Liotin märissä hiuksissa Garnier respons kosteuttavaa kookosvesi-coctailta jotain 8 minuuttia. Sit kampasin pois suihkun alla. Sit laitoin kikkareeksi loppuhoitoainejäämien päälle hiusten päänahkaan ja tyviin. Annoin olla jotain 3 minuuttia ja kampasin massa maisen savicoctailin pois. Ei jäänyt rasvakerrosta lillumaan päähän. Uusi rituaali opeteltu, hidas mutta kiva. Ainakin pidän hillitysti huolta itsestäni. Eikä tarvi paljoa tuhlata shampooseen. Kuin pesu ehkä maksimissaan kerran kuussa.

Tämä kaikki pitäisi opettaa rutiiniksi tälle mun siskolle tulevaisuudessa elämän helpotukseksi, joka vihaa sydämensä pohjasta suihkussa käyntiä. Innokas raivonpuuskan näyttäjä. Ihana kuitenkin.

Se on semmonen tumma ja tulinen ilopilleri. Vaikea olla rakastamatta.

Nään sen lauantaina. En anna mukia ennen ku se täyttää 11. 6 vuotta venaan ja annan mukin lahjaksi.
Saa tapella rauhassa äidin kanssa sen käytöstä sitten myöhemmin.


Bla bla bla, kiva tunnelma, saan olla oma itseni
Niin kuin yleensä, ei tarvi varoa omaa etikettiä. Paitsi tietyissä tilanteissa.
Ihannoin suorapuheisuutta ja rehellisyyttä, jos se tulee heti eikä sitten vasta miljoonan vuoden päästä, kun olen tehnyt tietämättäni jotain 'pahaa'. Kaikkihan mut tuntee. Ja mun pimeän huumorintajun, toivon että kukaan ei ota itteensä mun aivoraiskauksia.

Vituttaa...

Jokainen särkynyt osa rakastaa Sinua

Eräs ihminen, jonka nimeä en sano ääneen, tai kirjaa muistiin, oli mulle kuin sisarus, jota en käytännössä koskaan kokenut. Perheeni oli rikki, olen saanut perheenjäseniä paikoista sen jälkeen kun sukulaiset päättivät kuppikunnittaa meikäläisen Quasimodon muottiin. Ihmiset, jotka eivät saaneet aikaansa olla läsnä mun elämässä, auttoivat tavalla, jotka tuntui kauhealta. En voi kuitenkaan tuomita heitä siitä, että miten media opastaa valtaväestöä seuraamaan negatiivisia uutisia uusholokausti-vähemmistöön kuuluvista loisista ja syöpäläisistä.

Se on tunne, yritän puhua, mutta ihmiset ei saa aikaan kuunnella loppuun asioita kun heitä ei kiinnosta yksilön kokemus, vaan liittää heidät tiettyyn muottiin.


Aloitan kertomalla eräästä toisesta ihmisestä, joka on paljon nuorempi teinityttö. Hän kysyy miten menee, mä vastaan rehellisesti ja suoraan, hyvin, mun migreenin takia en voi ulkoilla paljoa ja mä saan uudet piilolinssit, kun lasit on kuluneet rikki. Sitten tämä vastaa, että juu, mun sisko kans käyttää laseja, kun on kanssa nenä kiinni puhelimessa. Tyttö oli maahanmuuttaja, eikä ymmärtänyt että geenitkin voi aiheuttaa perinnöllisiä poikkeavuuksia, kaikkeen ei tarvitse syytä ja seurausta.

Sanoin tälle huvittavan vertauskuvan, mun äidin ja isoäidin aikana ei ollut tietokoneita tai älypuhelimia, paitsi vain ylilääkäreillä, ja he saivat silti lasit. Samoin sairaudet, jotka periytyy, ei jumalauta. Puhun migreenistä, muille ihmisille se tarkoittaa ahdistusta, stressiä ja päänsärkyä. Lääkärikin neurologian polilla yrittää selittää muille jotka ovat valinneet etteivät halua ymmärtää, että se on fyysinen ongelma, vaikka se ei ole rutto. Siis ei helvetti. Ihmiset vaan kommentoi, älä ajattele liikaa, niin epilepsiakohtaukset ja migreeni ei tule. Ei ihan noin yksinkertaista. Syöpäkin voi periytyä geenien kautta ja muut riskit. "älä ajattele, niin et saa epilepsiakohtausta", okei, elikkä mä siis päätän milloin epilepsiakohtaus tulee ja milloin migreenikohtaus ja nivelkivut alkaa. Miten tyhmiä ihmiset on.

Se on totta, että kun katsot aurinkoon, tulet sokeaksi. Ja kun sulla on käytössä tietokone, iPad/tabletti tai älypuhelin, silmät rasittuu. Mutta geneettiset sairaudet ei ole aina itse aiheutettuja. Tulette Suomeen (Lähi-)Idästä, Afrikasta tai jostakin Altain läheltä katsomaan, kun joku on sairas ja kerrotte syyn mitä hän tekee väärin. Vaikka ette tunne koko henkilön sukuhistoriaa. Aikuiset ja nuoret ihmiset. Tiedän, että välitätte ja väitätte ymmärtävänne mistä kenenkin vamma, sairaus tai ongelma johtuu. Jonkun tietyn ilmiön takia yleistätte. Tietenkin, kun olette köyhästä tuottavista maista kotoisin, ja sairaat lapset abortoidaan heti kun saadaan tieto siitä.

Sitten siitä tyypistä, joka oli minulle tärkeä ja rakas siinä missä muutkin. En voi muuttaa mun mielialaa paremmaksi. Se on harmi, kun olen loukannut erehdyksessä ihmistä ja hänen valintojaan. Mutta mä en päätä mun itsemurha-fantasioista, jotka pitää mua toisinaan öisinkin hereillä. On helppo erakoitua, kun on opetettu siihen, että olet vaivaksi, jos ruokit negatiivista ajattelua tai vierailet jonkun luona liian usein tai lähetät viestiä, soitat muille tms.

Olen tyypillinen ysäri-skidi, joka mielellään lähettelee viestiä ennemmin kuin soittaa, kun ihmiset osaa lukea ja ovat helvetin kiireisiä muistamaan mitä muut ihmiset sanoo, olen se toivoton tapaus jonka asioita ei muisteta. Vaan en kehtaa tapailla ihmisiä tai soittaa. En uskalla tehdä mitään.

Ensi viikolla lääkäriaika, haaveilen masennuslääkkeiden uuskäytöstä, koska en mielelläni haluaisi herätä uuteen päivään. Kaikki mustamaalaa mua mun sairauksien takia. Ja nyt vielä tämä mun ongelma. Olis niin kiva, jos joku lopettaisi mun pahan olon ja ikuisen syyllisyydentunteen.

Vihanteen viemää chapter I

Oli kivaa tiistaina, tapasin erityisopettajani Skypessä. Kerroin hänelle fyysisen tapahtumasta tulleesta traumallisesta afasiasta (puhe/kielellinen häiriö/rappeuma) ja amnesiasta (=muistinmenetys). Ja osasi auttaa. Haaveeni aloittaa lukio ja myös saavuttaa huippupisteet, vaurioista huolimatta, on suuri. Viime vuonna huomasin, ettei lukiot ja ammattikoulut tue oikeasti "ohjaten" erityisihmisiä opiskelussa, olettavat vaan, että kun näytät ja vaikutat normaalilta, puhut ja kävelet ilman tukea, niin olet edellytetty oppimaan ja tekemään kaikki myös vaivattomasti heti. Oliskin.

Mua hävetti, kun jouduin sairaalaan usea vuosi sitten. Menetin puhekykyni ja muistini, kun olin 7 minuuttia kuolleena, erään lääkkeen takia. Menetin puhekykyni ja kykyni ymmärtää sanoja. Se toi häpeää, halusin olla yksin. Se masensi kun en pystynyt edes hymyilemään tai puhumaan.

Vuosi eteenpäin ja aloitin ammattikoulun. Aattelin että hanttihomma avaa ovet työelämään, kävi toisin, opettajahan moitti mua siitä että en hymyile tai puhu ja antoi yhden numeron alemman numeron näistä (viimeinen kritiikki oli hitaudesta ja huonosta muistista). Olisi tehnyt mieli sanoa että kuole sinä aineisiin useaksi minuutiksi, hitaasti, kivuliaasti ja varmasti, ja yritä parantua sillä aikaa kun muut arvostelee sua.

On mua aiemminkin moitittu siitä että sairastelen. Luulevat että se on psyykkistä kipua. Myöhemmin tuli dna-testi joka paljasti Schinzelin oireyhtymän. Lihas/nivel/luustollinen aineenvaihduntahäiriö ja fyysinen kasvuhäiriö. Tajusin tilanteen vakavuuden ja ajattelin, että tämä terveysstatus/ulkonäkö-rasismi jopa työelämässä on jo nähty. Aika siirtyä vaihteeksi teoreettisiin opintoihin, jos keho ei palaudu {normaalille} tasolle sormea napsauttamalla eikä ole ihannetyöntekijän näköinen.

Viime vuonna yritin aloittaa lukiota, mutta erityisopettaja sanoi että tekee erityisvaikeustestit mutta ei ole siellä auttamassa hakemaan opiskelutekniikkaa. Koulussa oli aineita, ja opetukset olivat kahdesti viikossa. Nopeasti mentiin, ja arvaa pysyinkö perässä kun opettaja puhui? En. En ymmärtänyt mitä opettaja puhui. Yritin kuitenkin selvitä tunneista. Ei tullut mitään. Sitten yritin kokeilla äidinkieliä (ruotsi, suomi ja englanti). En ymmärtänyt. Sain englannista 6, koska kielioppi kusee. Kyllä turhautti, lintsasin viimeisiltä tunneilta, kun tuntui että kukaan ei auta. Tyyliin koko koulu nauroi ja passiivisesti leimasi, ja hei aikuiset ihmiset. Sain sieltä kyllä pari kaveria, jotka on mukavia ja lähes samat elämäntarinat käyneet läpi kuin meikä. Tosin nekään ei mitään menestyjiä olleet ja kävivät kursseilla kuin sivistävänä toimintaterapiana.

Mä en halunnut syrjintää, joten ajattelin, että alan opiskelemaan netissä niitä kursseja omaan tahtiin ja omassa tilassa. En kestä enää syrjintää. Olen erilainen, niin on muutkin käytännössä. Jokaisesta löytyy huono puoli ja viallinen osa. Kaikki ei ole syntyneet pyhästä neitseestä.

Näytän toki normaalilta. Mutta... naiivilta. Ihmiset, jotka eivät tunne mua täysin, eikä heitä huvita kiinnostaa, koska ovat mahdollisesti päättäneet että eivät usko minua eivätkä todennäköisesti halua ymmärtääkään, kuvaavat mua naiiviksi tai keskenkasvuiseksi lähinnä ulkokuoren ja puhetyylini vuoksi. Ulkokuoren vuoksi, se että näyttää alaikäiseltä ja ÄO luullaan olevan tyhmän blondin tasolla, on yleensä ollut syynä että koko koulu on yksinkertaisesti päättänyt alistaa, alentaa ja syrjiä mua. Siitä asti kun täytin 7 ja aloitin koulun. Vitsejä ja iltasatuja mun ja muiden friikkien ulkonäöstä ja puhetyylistä riittää vaikka koko maailmalle jaettavaksi. Tulethan toki kysymään multa itseltäni ja muilta friikeiltä, miten se satu menikään. Asia ei ole kuitenkaan noin mustavalkoinen, että vanhemmat ja yhteiskunta tekivät virheen kun jättivät Quasimodon eloon.

Tässä sitä ollaan, yritän astua pienin askelin eteenpäin kohti sisäistä itseäni. Nykyään valitsen kaverit huolella. Tulee joskus mieleen että ihmiset syrjii samalla tavalla kuin mua aiemmin lapsena - jos kerron, mitä todella tapahtuu.

Nykyään kerron suoraan, että olen usein sairas, enkä halua puhua siitä, ja sitten kun olen vihdoin terve ja hyvin nukkunut, puhun. Mutta se tapahtuu harvoin, täydellinen parantuminen siis.
Negatiiviset tunteet ja sattumat satuttaa ja kuormittaa opettajia, työnantajia sekä antaa asiakkaille huonoa kuvaa firmasta ja tuotannon työntekijöistä, jonka vuoksi syrjittyjä ihmisiä kuin rangaistuksena väkisin ohjataan nappeja syömään. Ja sitten tilataan halpoja työntekijöitä vuokratyömaalle "orjiksi" Aasiasta, Afrikasta ja Itä-Euroopasta, koska siellä heille maksetaan palkkaa vähemmän ja heitä on helpompi huijata ja alistaa. Ovat myös nopeampia, virheettömiä, kauniimpia, hymyilevämpiä työntekijöitä kuin suomalaiset.

Suomessa on huono koulutussysteemi (ja kehutaan maailmalla, että maailman parhain) ja työrasismia, mikä ajaa mut tuon teoreettisen opiskelun äärelle. Laudatur-tutkinnot vetää muutenkin puoleensa enemmän kuin 800 000 euron laina koulutarvikkeiden ja univormujen vuoksi suosikkiammattia kohti. Lukio on halvempi vaihtoehto.

Sitten ammatista, minua kiinnostaisi opiskella ammatti, joka on ilmaisutaidetta. Mutta jos ei ole varma mitä tekee työkseen, ja miten haluaa elää onnellisesti, työnsä, perheensä, taloutensa ja identiteettinsä kanssa, niin opiskelen monta ammattia. Ainut huono puoli on se, että Suomessa saa opiskella amk-tutkintoon vain yhden ammatin itselleen.

Jos Suomessa keskituloisen ihannetulot on 5000 euroa kuukaudessa, joka on suositusten edellytys että saa tulevaisuudessa töitä muualtakin - tai että sosiaalisessa mediassa on todisteita myyvästä ekstroverttiudesta, eli yli 5000 seuraajaa ja yli sata tykkäystä per kuva, niin opiskelen sit suosiolla lukion ja tähtään korkealle kaikkiin ammatteihin. Diplomit käteen, mitali kaulaan, pokaali nenän eteen ja ovet auki-asenteella.

Tärkeintä on rikkoa rajoja yhteiskunnan 'normal people disorder' -ilmiötä vastaan, ja aattelin tehdä sen kunnolla. Jos vammautunut puhevikainen on naurettava näky, niin tehdään mahdottomasta ennätys. Ja nyt kun voin opiskella kotona, ilman kiusaamista, voin tehdä sen rauhassa ilman lannistavia häiriötekijöitä.

Kiittäen, 

Liian rumaa ollakseen totta

Lärvi kiinni ja unta aivoon

Sain sen minkä halusinkin, elämäni ensimmäisen henkilökortin. Rakkaus itseäni kohtaan on päässyt peilin sisälle asti, että peilikuvani imee mun omaa kuvaani niin että omahyväisyyden yli-täytettyjen pisteiden pokaaliakaan ei tarvita.

Pumpattavat sponssattavat Kardashian kopio-Barbarat ja  seksileluprinssit tuhannen ja yhden yön rikkaiden Mid East palatsien Dubaista tönii kilpaa köyhiä ihmisiä kadulla New Core-vaatteet päällä. Todennäköisesti Sosiaalisen Median täydelliset naiset ovat sugar baby'jä ja palauttavat postaamansa rikkaat vaatteet takaisin Zalandoon.


Kärsimyksen syy rikkoi rajani. Jouduin käymään sairaalassa muutama päivä sitten. Sain panacodiin reseptin, kun selkä oli niin jännittynyt ja kipeä, että tarvitsi opioideja. Hävettää kuitenkin ja nolottaa myöntää, että olen kaveripiirien sallittu 'narkkari', tosin mielummin ottaisin lisäravinteet, jotka tukisi mun parantumista positiivisesti. Ja sitä neurologi suositteleekin, katkaista pillerikierre, kun migreeni ja nivelkystat on rauhoittuneet ja nukun edes sen 15h päivässä. Luonnollisesti ja vaivattomasti. Kerran onnistui viime vuonna. Eikä tarvinnut mitään. Mutta uutta epilepsia lääkettä nostettiin, ja kierre alkoi uudestaan.

Candida Forte ja l-tryptofaani on auttaneet aiemmin mun pilleririippuvuuden ja immuniteetti-ongelmien katkaisussa. Masennuslääkkeet on kusta, joillekin toimii, ja joillekin ei, ja on mulla pahentanut mun pahaa oloa. Sit ku rahaa tulee tilille, käyn hakemassa nuo lisäravinteet.

[Sitten hiuksista ja kasvojen hoidosta] 

Luin netistä suht uuden villityksen. Tosin se on kestänyt vuoden. Riisivesi-huuhtelun, joka kuorii ja ravitsee ihon sekä hiukset. 

Teinpä oman version Sosiaalisen Median Täydellisten Naisten ihqutuksesta. Tein riisi-vesigeelin riisijauhosta ja laitoin [kosteaan💧😏] lärviin ja hiuksiin maskina. Hiuksissa annoin olla noin viitisen minuuttia päänahan hiusjuurten ja puolipituuksien kohdalla. Lärvissä annoin lojua sen 10 minuuttia.
Pesin hiukset geelillä, hiuksista tullut vähemmän rasvaiset. Tosin käyn pesulla usein, liikahikoilun takia aamusta, joten silläkin on osasyyllistävää osaa ja arpaa hiusten kuntoon.

Naama tuli freshiksi, pehmeämmäksi. Akne kuoriutuu pois hellävaraisesti.

[Kultaista *tun keskitietä askel eteenpäin] 

Luovuin shampoosta taas, vaihdoin sen kokonaan riisijauho-vesigeeliin. Rupesin säästämään rahaa, annoin korttini takavarikkoon. Teippasin puhelimen kamerat, jotta en ottaisi kuvia, kun kerran muistan että personal trainerin+health coachin ohjaama ihannekropan treenaus on pahasti kesken. Ignooraan ongelmat, jotta en jarruta maalin loppukirin tullessa. Unelmana voittaa se keho, jonka kanssa voin harjoitella tanssijan uraa, samoin pysyä erossa sairauskohtauksista ja ikuisen loisen imagosta.

[Haaveilen tekokuitu-lockseista, jotka ompelen myöhemmin kiinni päähän.]

Itsensä hemmottelu kiinnostaa, mutta teen sen hillitysti. Koen, että kaappinarsismin täyttämä sosiaalinen media on pistänyt lopun mun motivaation pyrkiä perfektionismiin. Aloitin meditoinnin, jossa istun hengittäen syvään matolla noin 20 minuuttia, tavallaan opin sen, että oma rauha on saavutettava ja arvottomuuden tunne joka puolella on opittava hyväksymään, ja etsiä kärsimyksille loppu. Ja oppia kieltäytymään ja toimia oman tahdon mukaisesti omaa uraansa ja elämän helpotusta varten.

Jos omaa aikaa, tekemistä ja tilaa ei anneta edes hengittämiselle tai ei pysty käsittelemään tunteita, ei ihme että joku sairastuu dementiaan, masennukseen, bipolaarihäiriöön tai skitsofreniaan.

Viikon tilitykset kehissä,
Xooox you may mind Your bitchness