Isänpäiväsoitto

Meikin laitoin lärviin. Ei eroavaisuutta, koska stailailen kasvoja harvoin lievillä sotamaalauksilla.

Join kahvia, söin aamupalaksi 2 kulhollista keitettyä riisiä lampaanlihalla. 4 omenaa, 4 ruisleipää. Tuli lounas samalla syötyä. Sit varmaan yli litra nollacokista. The end, kynttilälounas samassa nipussa.

Soitin isälle, kuului hyvää. Kerroin isälle, että lääke- ja sairausbisneshelvetti loppuu helmikuussa ja uskallan aloittaa elämän nollasta, ja pyrkiä saavuttaa joka ikisen maalin, joka tulee vastaan. Isä oli iloinen, ja totes eihän siinä kauaa mee, vaikka odottavan aika tuntunee aina pitkältä. Siinä sit rupateltiin kaikenlaista. Kerroin, että Tampereen terveydenhuolto voittaa muut Suomen sote-palvelut leikiten. Isä oli innoissaan, sanoi vaan "vihdoin, mäkin odotan sitä, että sä saat elää ja nauttia arjesta ilman ongelmia". En oo koskaan kuullut aiemmin isältä puhelimessa sanovan mitään noin kaunista. Olin haltioissani, kuulin äänestä, että isän narsismi on ns. laantunut.

Mielessäni pillitän, vaan kyyneltä ei tipu. Koskettavaa, kun joku jota oot yrittänyt herätellä, herää vihdoin kulissimaailmasta reaalimaailmaan.

Pää on järjissä, vaikka olo on ku kännipäisellä. Tajuun, että lääke-coctail sen on saanu aikaseksi ja kaikki mitä koen on totta. 

Odottavan aika on pitkä, meen lenkille. 

Elämä masokistina vai lupa voittaa itsensä?

Oon ollu kaksi viikkoa huuruinen. Migreenilääkkeen lopettaminen on mennyt takapakkia. Ja taas alkaa alusta. Tuli komplekseja vastaan, kivuliaita vatsanväänteitä, jotka piti mua hereillä. Otin sit migreenilääkkeitä lisää. Tää tuntui ikuiselta noidankehältä. Sit kävelin puolitainnoksissa. En kuullut mitä ihmiset puhui. Ihan kuin kävelisi humalassa. Tosin tämä tulee verenpainelääkkeistä, jotka lääkäri määräsi mulle avuksi että pääsisin irti migreenilääkeriippuvuudesta. Hävettää ku en uskalla ees kavereille puhua ilman, että leimaavat mua pahaksi tai että mä en kuuntele, tai puhun liikaa valittaen omista ongelmista. Miksi edes tapailen ihmisiä, jos olen ongelmissa, kuinka kehtaan häiritä ihmisiä negatiivisella puheenaiheella. Esittää mukavaa, että kaikki on ok, vaikka tiiän että jokin on varmasti vialla. En vaan kehtaa kysyä onko kaikki varmasti hyvin. Suurinosa tyypeistä, jotka ovat valinneet ajattelevansa ja ymmärtävänsä väärin on tyyliin: "Vitun retardi, painu helvettiin, en tarvitse sinua ja sinun masentavia pessimistisiä elämäntapoja. Ah. Poistettu kavereista, en tarvi tuota tunnevammaista paskanjauhajaa. "

Aluksi itken, että miksei nuo henkilöt, joita ihailen maasta taivaisiin, kerro suoraan heti kasvotusten, mikä mussa on vialla. Hymyilee vaan leveästi, ja nauraa räkättää, ei uskalla pillittää tai raivota mulle mitään. Tilanne on piece of shit, ja musta tehdään hirviö.

Niin ne ainakin näyttää tekevän, omalla riskillä. 

Se on ideana, että hakee apua, ja hain apua lähinnä sosiofobiaan ja agorafobiaan, jotka ajaa mut masokismin ja syntipukin elämäntapoihin. On vaikeata olla satuttamatta muita, kun haet tekosyytä eristäytyä, totut siihen väkisin, että et ansaitse kuin kipua ja tuntea muiden vihaa itseäsi kohtaan entistä enemmän. 

Sosiofobia on kaukana sosiaalisesta ahdistuksesta. Tarkoittaa lähinnä ystävien pelkoa. Agorafobia tarkoittaa julkisen paikan kammoa, jossa on ihmisiä, ruuhkaa, vaikka sitä, että joudut tilanteeseen, jossa joudut pilkatuksi tai et pääse pakoon väkivaltaa, vihaa, mustamaalaamista tai huonoa kohtelua, teitpä mitä tahansa heidän tyydyttämiseen, ei mikään korjaus tule riittämään sinun hyväksymisesi eteen. Heillä on aina syy nolata, jauhaa paskaa seläntakana ja tehdä vihapuhetta sinusta, estää sinun pakenemisesi. Jne. 

Oon aika free spirited, vapaa tyyppi, teen normaalisti mitä haluun. Aineissa saatan sanoa myös niitä hirveitäkin totuuksia, oon silloin täys kusipää. Luvan kanssa. Ja mun puheet ja tekstarit hävettää. Se on sama kuin olisit humalassa, mutta alkoholiriippuvainen antaa riippuvuuden avulla itselleen luvan pitää vapaapäiviä, on uupunut. Haluaa syyn sille, että saa rentoutua. 

Ruokariippuvainen/Ahmintahäiriötä sairastavilta puuttuu mielihyvähormoni, ja saavat nautintoa nälästä ja ahmimisesta. Toisinaan he nauttivat vastuuttomuudesta, mitä tauko tuo. Sisäinen lapsi nauttii palkitsemisesta. 

Ikuinen dieetti masentaa, ja alkaa taas ahmiminen. 

Masokismi on itsetuhoisuusriippuvuushäiriö. Mainitsin lääkärille että mulla on taipumus masokistisiin tapoihin ja riippuvuuksiin. Lääkäri halusi välttämättä auttaa. Avun hakeminen hävetti, hain sitä vasta sen jälkeen kun amerikkalainen ystävä kuoli lääkemarihuanan käyttöön ja eräs ystävä poisti mut kavereista kun mulla oli vaikea masennus, jota hän ei halunnut ymmärtää. Mun käytös häiritsi kaikkia. Ja häiritsee vieläkin. Mieli on hyvä, aloitin masennuslääkkeen, uskallan nauttia elämästä. On kyllä vielä ongelmia, minkä vuoksi toivon, että saisin nostettua masennuslääkeannosta. 

1. Vihaanko itseäni? En, mutta jossain määrin oksettaa nää mun ongelmiin hakeutumiset ja joutumiset. 

2. Olenko koskaan harkinnut itseni tappamista? Joo, mutten oo toteuttanut. Eikä kannata, toisinaan toivoin, että joku paha friidu tai kundi minut tappaisi. Siitä hyvästä, etten anna niille sitä mitä ne halajaa. 

3. Mikä saa minut vihaamaan itseäni? Muiden moittiminen, ja jatkuva arvostelu, ja se että olen niin hirveä ihminen, että mulle ei edes uskalleta puhua suoraan mitä teen väärin. 

4. Mitä toivon ihmisiltä? En muuta ku katsokaa peiliin, ja varmistakaa että olette täydellisempiä, ennen kuin rupeatte edes ajatuksissanne mustamaalaamaan ja poistamaan kontakteista. 

5. Mitä ihmisiltä puuttuu? Kärsivällisyys ja kiitollisuus. Suorapuheisuuteni aiheuttaa syövän, masentuneisuuteni saa heidän päänsä kipeäksi, mun ikuinen kipuilu on kuulemma huomionhuorausta ja kasvoni ovat kuulemma pelottavat. 

On kaunis lauantai-ilta. Pöydällä odottaa cokis. 

Toivon, että viikon kuluttua voin paremmin ja migreenilääkeannos laskee lähelle olematonta. 

Mitään muuta en toivo kuin elämän helpottumista, niin että uskaltaa elää ilman pelkoa, vihaa ja selkäänpuukotusriskiä. Koko tulevaisuuteni olisi sinetöity ilman itseeni kohdistuvaa vähemmistösyrjintää. Olisi lupa menestyä ja voittaa itsensä ilman että joku mustamaalaisi sitä itsekkääksi omakehuksi. 

"Ootsä varma ettet oo karannu Niuvanniemestä?"

Vähä yli vuos sitten sain migreenin ja nivel ongelmia, jonka vuoksi jouduin hankkimaan lääkkeetkin. Se tosin hävetti niin paljon, että kerroin siitä häpeästä äidilleni. Äiti soitti 'salaa' mun kuntoutuskeskuksen hoitajalle, että on 'huolissaan tyttärestään, pitäisikö mielentila tsekata', kysyin hoitajalta että et kai väitä uskovas mun äitiä, sehän on täys sosiopaatti. Se sanoo mitä tahansa mun päänmenoksi. Sit hoitsu sanoi 'mene varmuuden vuoksi käymään psykalla' ja menin. Kerroin perus tarinani, ja psyka totes ettei mun päässä oo mitään vikaa, ja tietää itsekin, että napit ei paranna menneisyyden traumoja. Sen pituinen se, kerroin saman hoitajille. Ja ne päästi mut menee pois kuntoutuskodista.

Naapurit ja kyläläiset pitivät mua ystävällisenä, reippaana ja mukavana tyyppinä. Ei ollut ongelmia.

Viimeisinä päivinä omassa asunnossani Kuopion lähellä olevassa kunnassa tapasin erään naapurin, meistä tuli tuttavia, kunnes tajusin joutuvani ongelmiin sen kanssa. Hänellä kävi ystäviä juopottelemassa, jotka kertoi mulle että tällä on pahimman tyyppinen jakomielitauti.
Eräs hänen nuorimmista kavereistaan (mies) kysyi miksi hengaan tän naisen kanssa, olenko karannut Niuvanniemen sairaalasta. Mä vastasin että en, olen ihan puhdas. Ja lääkärikin totes että mussa ja mun päässä ei oo mitään vikaa.

On multa kysytty useastikin, että oonko päästäni sekaisin, kun oon usein kipeänä ja eristäydyn. En, ku se on tapa jonka olen oppinut vanhemmilta, eristäytyminen. Toisten kunnioittamiseen kuuluu se, että ei puhu ikävistä asioista, kokemuksista, tai muista negatiivisista asioista, jotka ahdistaa muita. Niin että ne jatkossakin olisi sun kanssa tekemisissä. Vaikka sananvapaus ja muut vapaudet on tässä entisessä Suomen suurruhtinaskunnassa, uussosialistinen käytösetiketti määrittelee kuka on vajakki/sekopää, kuka on normaali, ja kuka on tuottava ja täydellinen.

Yritän päästä irti migreenilääkkeistä, vieroitushoito meneillään, onneks saan olla kotona. Menee tosin aikaa ennen ku voin taas elää suht normaalia elämää. Lääkäri on mukava ja ymmärtäväinen, Pirkanmaan lääkärit ovat kiireisempiä, mutta tarkkaavaisempia asiakkaita kohtaan. Mua ei pidetä hulluna. Kerroin avoimesti, että olen koukussa migreenilääkkeisiin, tarviin verenpainelääkkeen, kun tää koukuttaa ku tupakka. Sit se antoi reseptin. Uus elämä alkaa. Tosin se uus lääke tekee mut uupuneeksi (laskee verenpainetta).

Koetan pysyä optimistina, kyl oon iloinen, kun lääkäri ymmärtää eikä pidä mua skitsona, vaan ihan aidosti fyysisesti sairaana.

En voi muuta kuin kiittää. Tää on vaikeaa, ja lopetus vaikeaa. Mut pärjään.

Mikä oli tän jutun pointti?
No se, että moni mustamaalaa neurologiset ongelmat mielisairauksiksi. Tai muuta vihapuhetta.

Öitä