Elämä masokistina vai lupa voittaa itsensä?

Oon ollu kaksi viikkoa huuruinen. Migreenilääkkeen lopettaminen on mennyt takapakkia. Ja taas alkaa alusta. Tuli komplekseja vastaan, kivuliaita vatsanväänteitä, jotka piti mua hereillä. Otin sit migreenilääkkeitä lisää. Tää tuntui ikuiselta noidankehältä. Sit kävelin puolitainnoksissa. En kuullut mitä ihmiset puhui. Ihan kuin kävelisi humalassa. Tosin tämä tulee verenpainelääkkeistä, jotka lääkäri määräsi mulle avuksi että pääsisin irti migreenilääkeriippuvuudesta. Hävettää ku en uskalla ees kavereille puhua ilman, että leimaavat mua pahaksi tai että mä en kuuntele, tai puhun liikaa valittaen omista ongelmista. Miksi edes tapailen ihmisiä, jos olen ongelmissa, kuinka kehtaan häiritä ihmisiä negatiivisella puheenaiheella. Esittää mukavaa, että kaikki on ok, vaikka tiiän että jokin on varmasti vialla. En vaan kehtaa kysyä onko kaikki varmasti hyvin. Suurinosa tyypeistä, jotka ovat valinneet ajattelevansa ja ymmärtävänsä väärin on tyyliin: "Vitun retardi, painu helvettiin, en tarvitse sinua ja sinun masentavia pessimistisiä elämäntapoja. Ah. Poistettu kavereista, en tarvi tuota tunnevammaista paskanjauhajaa. "

Aluksi itken, että miksei nuo henkilöt, joita ihailen maasta taivaisiin, kerro suoraan heti kasvotusten, mikä mussa on vialla. Hymyilee vaan leveästi, ja nauraa räkättää, ei uskalla pillittää tai raivota mulle mitään. Tilanne on piece of shit, ja musta tehdään hirviö.

Niin ne ainakin näyttää tekevän, omalla riskillä. 

Se on ideana, että hakee apua, ja hain apua lähinnä sosiofobiaan ja agorafobiaan, jotka ajaa mut masokismin ja syntipukin elämäntapoihin. On vaikeata olla satuttamatta muita, kun haet tekosyytä eristäytyä, totut siihen väkisin, että et ansaitse kuin kipua ja tuntea muiden vihaa itseäsi kohtaan entistä enemmän. 

Sosiofobia on kaukana sosiaalisesta ahdistuksesta. Tarkoittaa lähinnä ystävien pelkoa. Agorafobia tarkoittaa julkisen paikan kammoa, jossa on ihmisiä, ruuhkaa, vaikka sitä, että joudut tilanteeseen, jossa joudut pilkatuksi tai et pääse pakoon väkivaltaa, vihaa, mustamaalaamista tai huonoa kohtelua, teitpä mitä tahansa heidän tyydyttämiseen, ei mikään korjaus tule riittämään sinun hyväksymisesi eteen. Heillä on aina syy nolata, jauhaa paskaa seläntakana ja tehdä vihapuhetta sinusta, estää sinun pakenemisesi. Jne. 

Oon aika free spirited, vapaa tyyppi, teen normaalisti mitä haluun. Aineissa saatan sanoa myös niitä hirveitäkin totuuksia, oon silloin täys kusipää. Luvan kanssa. Ja mun puheet ja tekstarit hävettää. Se on sama kuin olisit humalassa, mutta alkoholiriippuvainen antaa riippuvuuden avulla itselleen luvan pitää vapaapäiviä, on uupunut. Haluaa syyn sille, että saa rentoutua. 

Ruokariippuvainen/Ahmintahäiriötä sairastavilta puuttuu mielihyvähormoni, ja saavat nautintoa nälästä ja ahmimisesta. Toisinaan he nauttivat vastuuttomuudesta, mitä tauko tuo. Sisäinen lapsi nauttii palkitsemisesta. 

Ikuinen dieetti masentaa, ja alkaa taas ahmiminen. 

Masokismi on itsetuhoisuusriippuvuushäiriö. Mainitsin lääkärille että mulla on taipumus masokistisiin tapoihin ja riippuvuuksiin. Lääkäri halusi välttämättä auttaa. Avun hakeminen hävetti, hain sitä vasta sen jälkeen kun amerikkalainen ystävä kuoli lääkemarihuanan käyttöön ja eräs ystävä poisti mut kavereista kun mulla oli vaikea masennus, jota hän ei halunnut ymmärtää. Mun käytös häiritsi kaikkia. Ja häiritsee vieläkin. Mieli on hyvä, aloitin masennuslääkkeen, uskallan nauttia elämästä. On kyllä vielä ongelmia, minkä vuoksi toivon, että saisin nostettua masennuslääkeannosta. 

1. Vihaanko itseäni? En, mutta jossain määrin oksettaa nää mun ongelmiin hakeutumiset ja joutumiset. 

2. Olenko koskaan harkinnut itseni tappamista? Joo, mutten oo toteuttanut. Eikä kannata, toisinaan toivoin, että joku paha friidu tai kundi minut tappaisi. Siitä hyvästä, etten anna niille sitä mitä ne halajaa. 

3. Mikä saa minut vihaamaan itseäni? Muiden moittiminen, ja jatkuva arvostelu, ja se että olen niin hirveä ihminen, että mulle ei edes uskalleta puhua suoraan mitä teen väärin. 

4. Mitä toivon ihmisiltä? En muuta ku katsokaa peiliin, ja varmistakaa että olette täydellisempiä, ennen kuin rupeatte edes ajatuksissanne mustamaalaamaan ja poistamaan kontakteista. 

5. Mitä ihmisiltä puuttuu? Kärsivällisyys ja kiitollisuus. Suorapuheisuuteni aiheuttaa syövän, masentuneisuuteni saa heidän päänsä kipeäksi, mun ikuinen kipuilu on kuulemma huomionhuorausta ja kasvoni ovat kuulemma pelottavat. 

On kaunis lauantai-ilta. Pöydällä odottaa cokis. 

Toivon, että viikon kuluttua voin paremmin ja migreenilääkeannos laskee lähelle olematonta. 

Mitään muuta en toivo kuin elämän helpottumista, niin että uskaltaa elää ilman pelkoa, vihaa ja selkäänpuukotusriskiä. Koko tulevaisuuteni olisi sinetöity ilman itseeni kohdistuvaa vähemmistösyrjintää. Olisi lupa menestyä ja voittaa itsensä ilman että joku mustamaalaisi sitä itsekkääksi omakehuksi. 

nirvana tulille ja ulos pillerihelvetistä

Sain soiton neurologian hoitajalta, joka halusi tietää mun voinnista. Sanoin, että migreeni on lähes tulkoon poissa ja elämä piristyy jälleen parempaan suuntaan. Kysyi mun epilepsiakohtauksistani, onko niitä ilmaantunut. Vastasin, että migreenin aiheuttama unettomuus kausi, jonka vuoksi kipuilu jatkoi yöllä ja päivällä, on vihdoin ohi eikä aiheuta kohtauksia enää. Almotriptaanilla oli osasyypäisyys mun arvaamattoman aggressiivisella käyttäytymisellä, ja huomasin tietämättäni satuttavani ja kuormittavan kavereitani. Sitä ei ollut kiva kuulla, ja annoin kavereiden ja tuttavien kaikota kauemmaksi, kunnes tunsin syvää yhtenäisyyttä ikuisen yksinäisyyden kanssa. Se ei ollut rakastumista itseensä, vaan lähinnä uupumuksen aiheuttama tyytymättömyys.

Vaikka ongelmia oli täysin rinnoin, rintakipuja ja muita lukemattomia kärsimyksiä myöten, en voinut lopettaa itseironiaa ja itseni rankaisemista. Hyvät ystävät ja toverit, joita olin tietämättäni kuormittanut ilman, että oma persoonallisuus olisi ollut läsnä, oli kaukana, ja musta tuntui siltä, että olisin tehnyt heistä selvää, ollut riidanhaluinen vastoin tahtoani.

Lopeteltaessani almotriptaanit tajusin, että itsariajatukset ja sabotoimis-lankeamiset olivat voimistuneet 9 vuoden eri masennuslääkkeiden vuoksi. Almotriptaani oli tehnyt mun päästä selvää, enkä tuntenut olevani täysin läsnä elämässä. Pahensi mun masennusta ja itsetuhoisuuden nautintoja. Sain tavallaan voimaa siitä, että kirjoitin itsestäni kauheita teoreettisia ja kuvitteellisia rangaistuksia, mm. "saat nauttia siitä, että palan helvetissä, sillä aikana kun tanssin nuoralla ja muut pilkkaa ympärillä...". Ihmiset moitti sairaanloista negatiivisuutta, joka ei ollut musta itsestä.

Nyt kun sallitut aineet on kaukana, serotoniinilla äänenvaimennus on tiessään ja kärsin vähemmän. Lääkäri bännäs tämän lääkkeen multa pois käytöstä. Nyt käytän varmaan naprokseenia kunnes iänikuiset kivut on kontrollissa. Hävettää puoliterveenä tavata kavereita tai ketään. Häpeän itseäni sydämeni pohjasta. En osaa pitää ystäviä itselläni toivotulla tavalla. En ole hyödyllinen. Ehkä tää tunne on väliaikainen, muutama vuosi sitten, kun citalopraami oli vuoden poissa käytöstä, olin onnellinen, ja itsetunto oli ihan neutraali, en pilkannut tai lannistanut ketään. Sit kun masennuslääkkeet ja mielialantasaajat aloitin kuntoutuskeskuksessa, musta tuntui ihan ku en olis olemassa, mua hävetti elää. Käytin nappeja, eikä kukaan ottanut mua tosissaan. Nuo napit teki musta erakoituvan hirviön.

Erkaantuessa noista taikanapeista, yritin etsiä tyytyväisyydenlähdettä sillä aikaa kun yritin kontrolloida migreeniä, lihaskipuja ja muita. Vaan lääkäri myönsi että tämä on joku lihastyyppinen liikuntaelimen vastustuskykyongelma.

Pitäis käydä lääkäri tarkastuksessa kun tulee se pahin aika tulehduksen toistumisesta. Saisin varmistuksen alan ammattilaiselta suosiolla ennen manipulaatiohoitojen tilaamista, osteopatia, kiropraktikolle menemistä, akupunktio, iiristesti...

Tässä oli teille romaani oma-kokemasta nirvanasta,
elämä loistaa vihdoin kivun voittamisesta. Aika jatkaa crosstrainingia ja kuntosaliharjoittelua, teki selälle hyvää...ja liikunta nousi päähän.

XooooX,
Vain ihminen