Alatyylistä meininkiä

Oon taas päätynyt itsetuhoisuuden porteille. Olen luonteeltani (*ttumainen) masokisti, enkä kehota ketään hengaamaan mun kanssa mun vaikeimpina päivinä. Etäistä tukea lähemmäksi en päästä ketään, vaikka mieli tekis pitää hauskaa kuin viimeistä päivää.

Joulun jälkeen koittaa uusi vuosi ja uudet tilaisuudet. Uuden vuoden lupauksena vihjaan parantumisen, jotta voin uskaltaa kutsua ihmisiä kylään, yökylään tai vaikka keräämään rahaa ryhmäretkelle ulkomaille. Tiiä vaikka syksyn alussa.

Haaveena on lukio aloittaa alusta, ostan ehkä oppikirjat äänikirjoina, koska olen melkoinen ADHD ja kuuntelutaito on parempi vaihtoehto.

Nämä on yleensä vain ja ainoastaan haihattelua. Lupailen tyhjiä enkä osaa pitää mistään suunnitelmasta kiinni.
Esimerkiksi viime vuonna yritin aikuislukiota, mutta turhaan. Paineet olivat kovat, ja paloin loppuun. Löysin 3 kivaa kaveria, mutta opettajat ja aikuiset nuoret syrjivät mua. Aikuiset ihmiset ja ylimielistä kiusaamista. Mä olin silleen, että se siitä.

Viime vuonna kaksi ystävää kuoli. Yksi entinen koulukaveri joutui vankilaan ja toinen sairastaa toista kertaa elämässään aivokasvainta. Miksi minä? Onko tämä rangaistus korkeimmalta?

Mut bännättiin Instagramista. Facebook Inc., joka omistaa Instagramin oli bännännyt mut epäsuosion ja huvin vuoksi. Moderaattoreilla ei ole järkeä tukea mun profiilia ja sosiaalisen median kanavia. Tekosyynä rasismi ja kiusaaminen, vaikka en ole edes kiusannut ketään.

Masennuslääkkeet ei toimi suuremmassa annoksessa. Tuntuu että en tunne mitään. Tai kaikki tuntuu unelta, eikä mikään huvita. Ihan kuin en eläisi. Teoreettinen itsari sumussa. Pahensi migreeniäkin ja aiheutti unettomuuden. Miksi sallin tän pahan olon jatkua? Sen ku tietäs. Haave hyvästä olosta. Jumalauta ku mikään ei tunnu miltään. Pitää puolittaa annos, jotta nukkuminen kiinnostaa. Nykyään nukun katkonaisesti. Ei huvita kävellä, ei huvita puhua kavereiden kanssa, ei huvita nukkua, ei huvita käydä salilla jne.

Näen usein unta, unia en näe. Mutta ne tuntuu todelta vaikka tiiän nukkuvani. Kaunis pianomelodia tai yksi lempibiisi mun unissa. Hengaan kavereiden kanssa. Teen jotain kivaa. Sallin itseni nauttia elämästä ja olla oma itseni muiden seurassa. The end.

Älä hengaa kun ihanteena on kuulua massaan

Missi, limusiini ja linna Dubaista, silleen saadaan kavereita. Varsinkin jos ideana on käyttää hyväksi. Muussa tapauksessa saat painua helvettiin.

Olen aina ollut paha. Yks *tun lehmä vaan. Kelpaanko? Löydät minusta aina jotain, joka pilaa oman maineesi tavalla tai toisella.

Heti kun tutustut muhun, olen kuin unelma taivaalta. Aurinkona sun tummien pilvien takaa. Pian tosin huomaat, että kaverisi tai muu lähiomaisesi puhuu musta pahaa ja kehottaa jättämään mut yksin.

Olen kuulemma ilkeä, naiivi ja oikee jakorasia. Minua saa haukkua seläntakana, se auttaakin mua jaksamaan paremmin vaikket edes tunne mua läpikotaisin.

Kiittämätön p*ska. Osaatko itse arvostaa muita vai onko vika aina vain minussa?

Kuka sä oot ja mitä haluut. 

Isänpäiväsoitto

Meikin laitoin lärviin. Ei eroavaisuutta, koska stailailen kasvoja harvoin lievillä sotamaalauksilla.

Join kahvia, söin aamupalaksi 2 kulhollista keitettyä riisiä lampaanlihalla. 4 omenaa, 4 ruisleipää. Tuli lounas samalla syötyä. Sit varmaan yli litra nollacokista. The end, kynttilälounas samassa nipussa.

Soitin isälle, kuului hyvää. Kerroin isälle, että lääke- ja sairausbisneshelvetti loppuu helmikuussa ja uskallan aloittaa elämän nollasta, ja pyrkiä saavuttaa joka ikisen maalin, joka tulee vastaan. Isä oli iloinen, ja totes eihän siinä kauaa mee, vaikka odottavan aika tuntunee aina pitkältä. Siinä sit rupateltiin kaikenlaista. Kerroin, että Tampereen terveydenhuolto voittaa muut Suomen sote-palvelut leikiten. Isä oli innoissaan, sanoi vaan "vihdoin, mäkin odotan sitä, että sä saat elää ja nauttia arjesta ilman ongelmia". En oo koskaan kuullut aiemmin isältä puhelimessa sanovan mitään noin kaunista. Olin haltioissani, kuulin äänestä, että isän narsismi on ns. laantunut.

Mielessäni pillitän, vaan kyyneltä ei tipu. Koskettavaa, kun joku jota oot yrittänyt herätellä, herää vihdoin kulissimaailmasta reaalimaailmaan.

Pää on järjissä, vaikka olo on ku kännipäisellä. Tajuun, että lääke-coctail sen on saanu aikaseksi ja kaikki mitä koen on totta. 

Odottavan aika on pitkä, meen lenkille. 

Elämä masokistina vai lupa voittaa itsensä?

Oon ollu kaksi viikkoa huuruinen. Migreenilääkkeen lopettaminen on mennyt takapakkia. Ja taas alkaa alusta. Tuli komplekseja vastaan, kivuliaita vatsanväänteitä, jotka piti mua hereillä. Otin sit migreenilääkkeitä lisää. Tää tuntui ikuiselta noidankehältä. Sit kävelin puolitainnoksissa. En kuullut mitä ihmiset puhui. Ihan kuin kävelisi humalassa. Tosin tämä tulee verenpainelääkkeistä, jotka lääkäri määräsi mulle avuksi että pääsisin irti migreenilääkeriippuvuudesta. Hävettää ku en uskalla ees kavereille puhua ilman, että leimaavat mua pahaksi tai että mä en kuuntele, tai puhun liikaa valittaen omista ongelmista. Miksi edes tapailen ihmisiä, jos olen ongelmissa, kuinka kehtaan häiritä ihmisiä negatiivisella puheenaiheella. Esittää mukavaa, että kaikki on ok, vaikka tiiän että jokin on varmasti vialla. En vaan kehtaa kysyä onko kaikki varmasti hyvin. Suurinosa tyypeistä, jotka ovat valinneet ajattelevansa ja ymmärtävänsä väärin on tyyliin: "Vitun retardi, painu helvettiin, en tarvitse sinua ja sinun masentavia pessimistisiä elämäntapoja. Ah. Poistettu kavereista, en tarvi tuota tunnevammaista paskanjauhajaa. "

Aluksi itken, että miksei nuo henkilöt, joita ihailen maasta taivaisiin, kerro suoraan heti kasvotusten, mikä mussa on vialla. Hymyilee vaan leveästi, ja nauraa räkättää, ei uskalla pillittää tai raivota mulle mitään. Tilanne on piece of shit, ja musta tehdään hirviö.

Niin ne ainakin näyttää tekevän, omalla riskillä. 

Se on ideana, että hakee apua, ja hain apua lähinnä sosiofobiaan ja agorafobiaan, jotka ajaa mut masokismin ja syntipukin elämäntapoihin. On vaikeata olla satuttamatta muita, kun haet tekosyytä eristäytyä, totut siihen väkisin, että et ansaitse kuin kipua ja tuntea muiden vihaa itseäsi kohtaan entistä enemmän. 

Sosiofobia on kaukana sosiaalisesta ahdistuksesta. Tarkoittaa lähinnä ystävien pelkoa. Agorafobia tarkoittaa julkisen paikan kammoa, jossa on ihmisiä, ruuhkaa, vaikka sitä, että joudut tilanteeseen, jossa joudut pilkatuksi tai et pääse pakoon väkivaltaa, vihaa, mustamaalaamista tai huonoa kohtelua, teitpä mitä tahansa heidän tyydyttämiseen, ei mikään korjaus tule riittämään sinun hyväksymisesi eteen. Heillä on aina syy nolata, jauhaa paskaa seläntakana ja tehdä vihapuhetta sinusta, estää sinun pakenemisesi. Jne. 

Oon aika free spirited, vapaa tyyppi, teen normaalisti mitä haluun. Aineissa saatan sanoa myös niitä hirveitäkin totuuksia, oon silloin täys kusipää. Luvan kanssa. Ja mun puheet ja tekstarit hävettää. Se on sama kuin olisit humalassa, mutta alkoholiriippuvainen antaa riippuvuuden avulla itselleen luvan pitää vapaapäiviä, on uupunut. Haluaa syyn sille, että saa rentoutua. 

Ruokariippuvainen/Ahmintahäiriötä sairastavilta puuttuu mielihyvähormoni, ja saavat nautintoa nälästä ja ahmimisesta. Toisinaan he nauttivat vastuuttomuudesta, mitä tauko tuo. Sisäinen lapsi nauttii palkitsemisesta. 

Ikuinen dieetti masentaa, ja alkaa taas ahmiminen. 

Masokismi on itsetuhoisuusriippuvuushäiriö. Mainitsin lääkärille että mulla on taipumus masokistisiin tapoihin ja riippuvuuksiin. Lääkäri halusi välttämättä auttaa. Avun hakeminen hävetti, hain sitä vasta sen jälkeen kun amerikkalainen ystävä kuoli lääkemarihuanan käyttöön ja eräs ystävä poisti mut kavereista kun mulla oli vaikea masennus, jota hän ei halunnut ymmärtää. Mun käytös häiritsi kaikkia. Ja häiritsee vieläkin. Mieli on hyvä, aloitin masennuslääkkeen, uskallan nauttia elämästä. On kyllä vielä ongelmia, minkä vuoksi toivon, että saisin nostettua masennuslääkeannosta. 

1. Vihaanko itseäni? En, mutta jossain määrin oksettaa nää mun ongelmiin hakeutumiset ja joutumiset. 

2. Olenko koskaan harkinnut itseni tappamista? Joo, mutten oo toteuttanut. Eikä kannata, toisinaan toivoin, että joku paha friidu tai kundi minut tappaisi. Siitä hyvästä, etten anna niille sitä mitä ne halajaa. 

3. Mikä saa minut vihaamaan itseäni? Muiden moittiminen, ja jatkuva arvostelu, ja se että olen niin hirveä ihminen, että mulle ei edes uskalleta puhua suoraan mitä teen väärin. 

4. Mitä toivon ihmisiltä? En muuta ku katsokaa peiliin, ja varmistakaa että olette täydellisempiä, ennen kuin rupeatte edes ajatuksissanne mustamaalaamaan ja poistamaan kontakteista. 

5. Mitä ihmisiltä puuttuu? Kärsivällisyys ja kiitollisuus. Suorapuheisuuteni aiheuttaa syövän, masentuneisuuteni saa heidän päänsä kipeäksi, mun ikuinen kipuilu on kuulemma huomionhuorausta ja kasvoni ovat kuulemma pelottavat. 

On kaunis lauantai-ilta. Pöydällä odottaa cokis. 

Toivon, että viikon kuluttua voin paremmin ja migreenilääkeannos laskee lähelle olematonta. 

Mitään muuta en toivo kuin elämän helpottumista, niin että uskaltaa elää ilman pelkoa, vihaa ja selkäänpuukotusriskiä. Koko tulevaisuuteni olisi sinetöity ilman itseeni kohdistuvaa vähemmistösyrjintää. Olisi lupa menestyä ja voittaa itsensä ilman että joku mustamaalaisi sitä itsekkääksi omakehuksi. 

Konmaritusta: hygienia

Aattelin värjäyksen jälkeen, että rupeen taas pesemään shampoolla. Vaan eihän se tietty tapahtunutkaan, ku pää on tottunut jo curly girl metodiin.

Curly girl metodi muistuttaa no poota, tosin siinä saa halutessaan 'pestä' hiukset pelkällä hoitoaineella. Kokeilin hoitoainetta kerran viikossa tyylillä, ja oli kyl mälsää puuhaa. Jos kokeilen viitsiä ees kerran kuussa pestä hiukset hoitoaineella. [Ehkä jonain päivänä jätän hoitoaineenkin pois käytöstä.]

Rasvoja ja voiteita löytyy vaikka minkä sorttista. Oon vaihtanut syväkosteuttavat ja paksut rasvat emulsioihin. Kaupungin kloorivesi määrittää mikä rasva ei enää toimi tulevaisuudessakaan.

Haaveilen tekokuitulockseista, päänahka vaan pitäis totuttaa  vähäiseen suihkutteluun. Jonain päivänä punon omat päähän.

Sit samalla haaveilen, että masennuslääkkeet tuo mun itsetunnon ja mielenkiinnon takas lukion jatkamiseen. Oon aika vaativa oppilas. Itseäni kohtaan. Pistän kaikki peliin.

Haaveena järjestys, vähäinen kulutus ja täsmällinen tyytyväisyystakuu,
Tavoitteena onnistuminen, kiitollisuus ja yltäkylläisyys,
Leijun ilmassa, voin matkustaa, ja kenelläkään ei olis mtn pahaa sanottavaa musta

Ja *tut

DIVAilua kampaajalla

Maanantaina olin menossa kampaajalle, ja kiire tuli, kun hyppäsin kahdesti väärään bussiin.

Ei saisi koskaan myöhästyä kampaajalta. 11.30 aamupäivästä oli aika sinne. Tarkoituksena oli kuivien latvojen leikkuu, moniväricoctail-teos olaplex-hoidolla, jotta uskaltaa kasvattaa ilman täystuhokertaa.Vaaleita liukuväriraitoja ja tummia sekaisin.

Ennen leikkuuta kampaaja-stylisti kertoi suoraan, että mulla on alopecia-infektio (reaktiivinen kaljuuntuminen) päälaen alueella. Tykkäsin kuulla aiheesta. Arvostan kun kampaajat on todella rehellisiä ja mukavia eikä rahasta ylimääräistä "hoitovinkeistä".

Mukava teos tuli. Jaariteltiin vaikka mitä.

Sanoin vaihtaneeni tiuhan shampoopesun riisijauhopesuksi. Siihen hän ei sanonut mitään. En ole ite varma vaikuttaako se päänahkaan vai ei, mutta ei ainakaan kutise shampoollapesun jälestä.


Kampaaja oli mukava ja asiallinen. Arvostan erityisesti rehellisyyttä, josta ei tarvitse maksaa erikseen.


Vähän ennen kello 8 tänään menen suihkuun. Pesen päänahan ja hiustyvet itsetehdyllä riisijauho-vesigeeliseoksella ja huuhtelen pois. Sit curly girl'mäisesti lotraan latvoihin kosteuttavaa hoitoainetta.

Kun paineen alla näkyy tähtii

Kokeilin pitkään aikaan pestä hiuksia hoitavalla shampoolla. Moroccanoil Repair joku. Eihän se tietenkään korjaa mitään, vähentää vain katkeilua ja saastuneisuutta. Huuhtelin hiukset vedellä ja lotrasin Garnier Respons Coconut water hoitoaineella, joka kosteuttaa latvoja.
Tämän jälkeen päänahkaan alkaa sattua, joka yleensä on merkki ihon hiivasyndroomasta.

Hiukset kuivuu nopeaa, yleensä kun olen tottunut nyt kuukauden pesemään sen sijaan riisijauholla ja veden geeliytyvän taikinamaisella sekoituksella päänahan, on hiukset kuivuneet hitaanlaisesti suihkun jälkeen. Olen oppinut kuivamaan hiukset vanhalla t-paidalla, on hellempi tapa verrattuna frotee-pyyhkeeseen. Ymmärrän heti, että shampoon käyttö alkaa olla historiaa. Vaikka tykkään sen salonkimaisesta tuoksusta. Pitääpä siis etsiä riippuvuuden ja hemmottelun lähde muualta, joko voiteista tai tiskiaineista* (läppä tuo jälkimmäinen*). Toki hygienian ja itsestään huolehtiminen on vaadittavaa. Nykyään kun ei kelpaa kenellekään ilman että on täydellinen ja rikas.

Kaverin kanssa käymme läpi mitä masennus on. Itse puran masennusta lukemalla ja kirjoittamalla, aiemmin piirtämällä ja puhumalla** [paskaa**]. Jälkimmäistä en henno tehdä enää, ja rankaisen itseäni erakoitumalla. Ja siitä ei käytännössä tule ikinä loppua. Kaveri tekee nyt sitä, mitä aiemmin tein, olen iloinen, kun hän jaksaa purkaa terveellä tavalla asioitansa paperille. Toivon, että itseäni jonain päivänä kiinnostaisi itseni kehittäminen. Siinä vain kestää, aloitin juuri masennuslääkkeiden syönnin, ja alkaa vaikuttaa varsinaisesti kokonaan. Olen tavallista hiljaisempi, jos en käyttäisi masennuslääkkeitä, valitus ja paskanjauhanta jatkuisi, ja kuulisin koko ajan kuinka iso taakka olen. Tein aika ison uhrauksen, ja vielä jonkin verran tuntuu olo tyhjältä. Muisti on tosin palannut, alan jälleen tuntemaan itseäni itsekseni.


Elämä kiinnostaa, olen hiljaisempi, voivat syyttää itseänsä, jos uusi vaisuhko seurani ei enää kiinnosta. Sama nappi jota käytin teini-iässä, hiljentää minut omiin oloihin ja kiinnostuksen kohteisiin. Olen silti kiinnostunut ihmisistä, ja seurasta, puhun vain tavallista vähemmän.

Olenko vieläkään riittävä vai eteninkö liian nopeaa rotkon yli Teidän luoksenne ja sieltä takaisin?

Varo mitä toivot, se voi toteutua_
ShutUp 50mg

Jokainen särkynyt osa rakastaa Sinua

Eräs ihminen, jonka nimeä en sano ääneen, tai kirjaa muistiin, oli mulle kuin sisarus, jota en käytännössä koskaan kokenut. Perheeni oli rikki, olen saanut perheenjäseniä paikoista sen jälkeen kun sukulaiset päättivät kuppikunnittaa meikäläisen Quasimodon muottiin. Ihmiset, jotka eivät saaneet aikaansa olla läsnä mun elämässä, auttoivat tavalla, jotka tuntui kauhealta. En voi kuitenkaan tuomita heitä siitä, että miten media opastaa valtaväestöä seuraamaan negatiivisia uutisia uusholokausti-vähemmistöön kuuluvista loisista ja syöpäläisistä.

Se on tunne, yritän puhua, mutta ihmiset ei saa aikaan kuunnella loppuun asioita kun heitä ei kiinnosta yksilön kokemus, vaan liittää heidät tiettyyn muottiin.


Aloitan kertomalla eräästä toisesta ihmisestä, joka on paljon nuorempi teinityttö. Hän kysyy miten menee, mä vastaan rehellisesti ja suoraan, hyvin, mun migreenin takia en voi ulkoilla paljoa ja mä saan uudet piilolinssit, kun lasit on kuluneet rikki. Sitten tämä vastaa, että juu, mun sisko kans käyttää laseja, kun on kanssa nenä kiinni puhelimessa. Tyttö oli maahanmuuttaja, eikä ymmärtänyt että geenitkin voi aiheuttaa perinnöllisiä poikkeavuuksia, kaikkeen ei tarvitse syytä ja seurausta.

Sanoin tälle huvittavan vertauskuvan, mun äidin ja isoäidin aikana ei ollut tietokoneita tai älypuhelimia, paitsi vain ylilääkäreillä, ja he saivat silti lasit. Samoin sairaudet, jotka periytyy, ei jumalauta. Puhun migreenistä, muille ihmisille se tarkoittaa ahdistusta, stressiä ja päänsärkyä. Lääkärikin neurologian polilla yrittää selittää muille jotka ovat valinneet etteivät halua ymmärtää, että se on fyysinen ongelma, vaikka se ei ole rutto. Siis ei helvetti. Ihmiset vaan kommentoi, älä ajattele liikaa, niin epilepsiakohtaukset ja migreeni ei tule. Ei ihan noin yksinkertaista. Syöpäkin voi periytyä geenien kautta ja muut riskit. "älä ajattele, niin et saa epilepsiakohtausta", okei, elikkä mä siis päätän milloin epilepsiakohtaus tulee ja milloin migreenikohtaus ja nivelkivut alkaa. Miten tyhmiä ihmiset on.

Se on totta, että kun katsot aurinkoon, tulet sokeaksi. Ja kun sulla on käytössä tietokone, iPad/tabletti tai älypuhelin, silmät rasittuu. Mutta geneettiset sairaudet ei ole aina itse aiheutettuja. Tulette Suomeen (Lähi-)Idästä, Afrikasta tai jostakin Altain läheltä katsomaan, kun joku on sairas ja kerrotte syyn mitä hän tekee väärin. Vaikka ette tunne koko henkilön sukuhistoriaa. Aikuiset ja nuoret ihmiset. Tiedän, että välitätte ja väitätte ymmärtävänne mistä kenenkin vamma, sairaus tai ongelma johtuu. Jonkun tietyn ilmiön takia yleistätte. Tietenkin, kun olette köyhästä tuottavista maista kotoisin, ja sairaat lapset abortoidaan heti kun saadaan tieto siitä.

Sitten siitä tyypistä, joka oli minulle tärkeä ja rakas siinä missä muutkin. En voi muuttaa mun mielialaa paremmaksi. Se on harmi, kun olen loukannut erehdyksessä ihmistä ja hänen valintojaan. Mutta mä en päätä mun itsemurha-fantasioista, jotka pitää mua toisinaan öisinkin hereillä. On helppo erakoitua, kun on opetettu siihen, että olet vaivaksi, jos ruokit negatiivista ajattelua tai vierailet jonkun luona liian usein tai lähetät viestiä, soitat muille tms.

Olen tyypillinen ysäri-skidi, joka mielellään lähettelee viestiä ennemmin kuin soittaa, kun ihmiset osaa lukea ja ovat helvetin kiireisiä muistamaan mitä muut ihmiset sanoo, olen se toivoton tapaus jonka asioita ei muisteta. Vaan en kehtaa tapailla ihmisiä tai soittaa. En uskalla tehdä mitään.

Ensi viikolla lääkäriaika, haaveilen masennuslääkkeiden uuskäytöstä, koska en mielelläni haluaisi herätä uuteen päivään. Kaikki mustamaalaa mua mun sairauksien takia. Ja nyt vielä tämä mun ongelma. Olis niin kiva, jos joku lopettaisi mun pahan olon ja ikuisen syyllisyydentunteen.

Lärvi kiinni ja unta aivoon

Sain sen minkä halusinkin, elämäni ensimmäisen henkilökortin. Rakkaus itseäni kohtaan on päässyt peilin sisälle asti, että peilikuvani imee mun omaa kuvaani niin että omahyväisyyden yli-täytettyjen pisteiden pokaaliakaan ei tarvita.

Pumpattavat sponssattavat Kardashian kopio-Barbarat ja  seksileluprinssit tuhannen ja yhden yön rikkaiden Mid East palatsien Dubaista tönii kilpaa köyhiä ihmisiä kadulla New Core-vaatteet päällä. Todennäköisesti Sosiaalisen Median täydelliset naiset ovat sugar baby'jä ja palauttavat postaamansa rikkaat vaatteet takaisin Zalandoon.


Kärsimyksen syy rikkoi rajani. Jouduin käymään sairaalassa muutama päivä sitten. Sain panacodiin reseptin, kun selkä oli niin jännittynyt ja kipeä, että tarvitsi opioideja. Hävettää kuitenkin ja nolottaa myöntää, että olen kaveripiirien sallittu 'narkkari', tosin mielummin ottaisin lisäravinteet, jotka tukisi mun parantumista positiivisesti. Ja sitä neurologi suositteleekin, katkaista pillerikierre, kun migreeni ja nivelkystat on rauhoittuneet ja nukun edes sen 15h päivässä. Luonnollisesti ja vaivattomasti. Kerran onnistui viime vuonna. Eikä tarvinnut mitään. Mutta uutta epilepsia lääkettä nostettiin, ja kierre alkoi uudestaan.

Candida Forte ja l-tryptofaani on auttaneet aiemmin mun pilleririippuvuuden ja immuniteetti-ongelmien katkaisussa. Masennuslääkkeet on kusta, joillekin toimii, ja joillekin ei, ja on mulla pahentanut mun pahaa oloa. Sit ku rahaa tulee tilille, käyn hakemassa nuo lisäravinteet.

[Sitten hiuksista ja kasvojen hoidosta] 

Luin netistä suht uuden villityksen. Tosin se on kestänyt vuoden. Riisivesi-huuhtelun, joka kuorii ja ravitsee ihon sekä hiukset. 

Teinpä oman version Sosiaalisen Median Täydellisten Naisten ihqutuksesta. Tein riisi-vesigeelin riisijauhosta ja laitoin [kosteaan💧😏] lärviin ja hiuksiin maskina. Hiuksissa annoin olla noin viitisen minuuttia päänahan hiusjuurten ja puolipituuksien kohdalla. Lärvissä annoin lojua sen 10 minuuttia.
Pesin hiukset geelillä, hiuksista tullut vähemmän rasvaiset. Tosin käyn pesulla usein, liikahikoilun takia aamusta, joten silläkin on osasyyllistävää osaa ja arpaa hiusten kuntoon.

Naama tuli freshiksi, pehmeämmäksi. Akne kuoriutuu pois hellävaraisesti.

[Kultaista *tun keskitietä askel eteenpäin] 

Luovuin shampoosta taas, vaihdoin sen kokonaan riisijauho-vesigeeliin. Rupesin säästämään rahaa, annoin korttini takavarikkoon. Teippasin puhelimen kamerat, jotta en ottaisi kuvia, kun kerran muistan että personal trainerin+health coachin ohjaama ihannekropan treenaus on pahasti kesken. Ignooraan ongelmat, jotta en jarruta maalin loppukirin tullessa. Unelmana voittaa se keho, jonka kanssa voin harjoitella tanssijan uraa, samoin pysyä erossa sairauskohtauksista ja ikuisen loisen imagosta.

[Haaveilen tekokuitu-lockseista, jotka ompelen myöhemmin kiinni päähän.]

Itsensä hemmottelu kiinnostaa, mutta teen sen hillitysti. Koen, että kaappinarsismin täyttämä sosiaalinen media on pistänyt lopun mun motivaation pyrkiä perfektionismiin. Aloitin meditoinnin, jossa istun hengittäen syvään matolla noin 20 minuuttia, tavallaan opin sen, että oma rauha on saavutettava ja arvottomuuden tunne joka puolella on opittava hyväksymään, ja etsiä kärsimyksille loppu. Ja oppia kieltäytymään ja toimia oman tahdon mukaisesti omaa uraansa ja elämän helpotusta varten.

Jos omaa aikaa, tekemistä ja tilaa ei anneta edes hengittämiselle tai ei pysty käsittelemään tunteita, ei ihme että joku sairastuu dementiaan, masennukseen, bipolaarihäiriöön tai skitsofreniaan.

Viikon tilitykset kehissä,
Xooox you may mind Your bitchness

Tarina naiivista iltasadusta

Näen linkin ravitsemusterapeutin eli terveydenhuollon hyvinvointigurun uutispostauksen, joka ihannoi normaalin ihmisen tapaa aloittaa päivänsä. Aamupala. Nykyään wannabe-sivistyneet ihmiset tutustuvat toisiinsa vaihtamalla aamupalakokemuksensa. Mulle se on yksinkertainen, omena ja 6 pikku kuppia kahvia.

Nyt tuli linkki hyvinvointivaltion ihanteesta, jälleen arvostelu ihanne-kansalaisen aamupalasta. Jees, nyt kun Suomi tulee kuntoon kuntoilun ja itsellensä sopivan, aidon ja oikean ravinnon merkeissä, ihannoidaan ylensyömistä ja lihavuuspositiivisuutta. Tuputus-uutinen

Hoitoalan guru tuputtaa ruokaa. Entä jos ei halua tankata itseensä ruokaa, jos ei kuluta niin paljoa? Ymmärrän, jos hoitajille riittää töitä ja on pakko aivopestä ihmiset ajattelemaan, että he eivät ole ikinä sopivia. Ite syön illalla enemmän, treenin jälkeen.

Joskus menen ravintolaan tai pikaruokalaan, pikaruokalassa tilaan salaatin tai ravintolassa tilaan itselleni sopivan aterian. Mulla on migreeni, se on neurologinen sairaus. Itsestään huolehtiminen ei ole pakkomielteinen paranoidi uskonto. Ymmärrän jos sosiaali-terveysala yrittää keinolla millä hyvänsä saada asiakkaat kääntymään takaisin pahoinvoinnin tavoitteluun. Valehtelu ja aivopesu on taito ja elämäntapa. Pakko saada rahaa ja työtä. Ja asiakkaat masentumaan ja taantumaan.


Se, miten mä elän, se ei helvetissä ole kenenkään asia. Jos terveydenhuoltopalvelut saavat syövän asiakkaan terveestä läsnäolosta itseensä, se on heidän panettelun aihe. Asiakkaat katoaa kun tietävät liikaa.


Kaikkea hyvää Teille,
Ethän välitä mitä muut Sinusta ajattelee,
Et tee mitään väärää jos ajattelet kehoasi kuin temppelinä💫
Pidät huolen itsestäsi ja katsot ettei Sinua harhauteta. Sinussa on potentiaalia, rakasta itseäsi ja hyväksy itsesi ihmisenä. Jumalauta, Sä olet aarre, pidä itseäsi ikuisessa arvossa.

Xooox,
Yksilö

nirvana tulille ja ulos pillerihelvetistä

Sain soiton neurologian hoitajalta, joka halusi tietää mun voinnista. Sanoin, että migreeni on lähes tulkoon poissa ja elämä piristyy jälleen parempaan suuntaan. Kysyi mun epilepsiakohtauksistani, onko niitä ilmaantunut. Vastasin, että migreenin aiheuttama unettomuus kausi, jonka vuoksi kipuilu jatkoi yöllä ja päivällä, on vihdoin ohi eikä aiheuta kohtauksia enää. Almotriptaanilla oli osasyypäisyys mun arvaamattoman aggressiivisella käyttäytymisellä, ja huomasin tietämättäni satuttavani ja kuormittavan kavereitani. Sitä ei ollut kiva kuulla, ja annoin kavereiden ja tuttavien kaikota kauemmaksi, kunnes tunsin syvää yhtenäisyyttä ikuisen yksinäisyyden kanssa. Se ei ollut rakastumista itseensä, vaan lähinnä uupumuksen aiheuttama tyytymättömyys.

Vaikka ongelmia oli täysin rinnoin, rintakipuja ja muita lukemattomia kärsimyksiä myöten, en voinut lopettaa itseironiaa ja itseni rankaisemista. Hyvät ystävät ja toverit, joita olin tietämättäni kuormittanut ilman, että oma persoonallisuus olisi ollut läsnä, oli kaukana, ja musta tuntui siltä, että olisin tehnyt heistä selvää, ollut riidanhaluinen vastoin tahtoani.

Lopeteltaessani almotriptaanit tajusin, että itsariajatukset ja sabotoimis-lankeamiset olivat voimistuneet 9 vuoden eri masennuslääkkeiden vuoksi. Almotriptaani oli tehnyt mun päästä selvää, enkä tuntenut olevani täysin läsnä elämässä. Pahensi mun masennusta ja itsetuhoisuuden nautintoja. Sain tavallaan voimaa siitä, että kirjoitin itsestäni kauheita teoreettisia ja kuvitteellisia rangaistuksia, mm. "saat nauttia siitä, että palan helvetissä, sillä aikana kun tanssin nuoralla ja muut pilkkaa ympärillä...". Ihmiset moitti sairaanloista negatiivisuutta, joka ei ollut musta itsestä.

Nyt kun sallitut aineet on kaukana, serotoniinilla äänenvaimennus on tiessään ja kärsin vähemmän. Lääkäri bännäs tämän lääkkeen multa pois käytöstä. Nyt käytän varmaan naprokseenia kunnes iänikuiset kivut on kontrollissa. Hävettää puoliterveenä tavata kavereita tai ketään. Häpeän itseäni sydämeni pohjasta. En osaa pitää ystäviä itselläni toivotulla tavalla. En ole hyödyllinen. Ehkä tää tunne on väliaikainen, muutama vuosi sitten, kun citalopraami oli vuoden poissa käytöstä, olin onnellinen, ja itsetunto oli ihan neutraali, en pilkannut tai lannistanut ketään. Sit kun masennuslääkkeet ja mielialantasaajat aloitin kuntoutuskeskuksessa, musta tuntui ihan ku en olis olemassa, mua hävetti elää. Käytin nappeja, eikä kukaan ottanut mua tosissaan. Nuo napit teki musta erakoituvan hirviön.

Erkaantuessa noista taikanapeista, yritin etsiä tyytyväisyydenlähdettä sillä aikaa kun yritin kontrolloida migreeniä, lihaskipuja ja muita. Vaan lääkäri myönsi että tämä on joku lihastyyppinen liikuntaelimen vastustuskykyongelma.

Pitäis käydä lääkäri tarkastuksessa kun tulee se pahin aika tulehduksen toistumisesta. Saisin varmistuksen alan ammattilaiselta suosiolla ennen manipulaatiohoitojen tilaamista, osteopatia, kiropraktikolle menemistä, akupunktio, iiristesti...

Tässä oli teille romaani oma-kokemasta nirvanasta,
elämä loistaa vihdoin kivun voittamisesta. Aika jatkaa crosstrainingia ja kuntosaliharjoittelua, teki selälle hyvää...ja liikunta nousi päähän.

XooooX,
Vain ihminen

Vikasietotilasta liikkeelle

Kahvia, pari palaa ruisleipää ja herkullinen Granny Smithin omena. Ei varmaan kauheesti tyydytä vieraan katsojan silmää, mutta ainakin sain sen myönnettyä mitä otan aamupalaksi.

Myöhemmin kuntosalille. Joka toinen päivä on personal trainerin virtuaalisesti appsin kautta ohjattu kuntosalitreeni, jossa on painonnostoja ja yhteensä 23 minuuttia aerobista harjoittelua (soutu, kuntopyörä ja crosstraining) ja joka toinen päivä crosstrainingiä 45 min, menisin juoksemaan matolle jos huvittaisi. Kehonkoostumusmittaus tehtiin viime vuonna yhdessä personal trainerin kanssa. Ja pidän sen toistaiseksi omana tietona mihin kokoon pyrin ja mitä olen juuri nyt. Ihmiset voi rauhassa arvostella toisen ulkonäköä, reilusti täyteläisestä "langanlaihaan", olen ollut vuorotellen molempia, mutta tällä kertaa pyydän personal trainerin auttavaa kättä päästäkseni turvallisesti omaan ihannekokooni. Personal trainerit ovat hyviä opettamaan treenaamisessa ja terveystietoisia, nämä eivät pyydä kirjekurssia vaan tapaavat tawixXxet kasvotusten ja treeniä muokataan tilanteen tai omien toiveiden mukaan. Maksan tästä kuntosalista ja henkilökunnan avusta yhteensä 50 euroa. Haaveena olisi tanssijan ammatti ja siviilipalveluksen suorittaminen. Tämä ei ole täydellisyyteen pyrkimistä ja vallanhimoa, vaan lähinnä oman ammatin ja elämän etsimistä.

Olen täysintolerantti viljoille, mutta ruisleipä on mulle kuin pizza; sitä on pakko saada edes kerran kuukaudessa lärviinsä. Tärkkelys/sokeripitoisia ruokiakaan en vedä. Paitsi ehkä vege-jätskejä ja sorbetteja. Pari kertaa viikossa rasvatonta maitorahkaa. Suurimmalta osalta syön viherkasvisruokaa migreenin takia ja välttelen sen vuoksi myös runsassokerisia/tärkkelyksellisiä ruokaa. Alkaa paranemaan elämä kunnolla.

Kun haaveena on hyvä olo, ja epälääkeriippuvuus, ja kivuton elämä, on tavoitteet korkeammalla kuin mun 45% melankolinen mieli. Onneksi en kiinnitä sairaalloisesti huomiota kehoon. Katson peiliin. Sieltä näkyy ihminen, joka on unettomuuden voittanut ja pahimmat migreenikohtaukset selättänyt. Selän lukot on auki ja näytän pirteältä. On vaikea hymyillä peilin edessä, mutta parempaan suuntaan mennään. Kun vihdoin elämässä onnistuu jossakin, edes itsensä huolenpidossa, tulee ilo, melkein itku silmään. Onnistumisen iloa. Se kaikki ei heti näy kunnolla, mutta sitten kun näkyy, voi olla ylpeä itsestänsä.