Alatyylistä meininkiä

Oon taas päätynyt itsetuhoisuuden porteille. Olen luonteeltani (*ttumainen) masokisti, enkä kehota ketään hengaamaan mun kanssa mun vaikeimpina päivinä. Etäistä tukea lähemmäksi en päästä ketään, vaikka mieli tekis pitää hauskaa kuin viimeistä päivää.

Joulun jälkeen koittaa uusi vuosi ja uudet tilaisuudet. Uuden vuoden lupauksena vihjaan parantumisen, jotta voin uskaltaa kutsua ihmisiä kylään, yökylään tai vaikka keräämään rahaa ryhmäretkelle ulkomaille. Tiiä vaikka syksyn alussa.

Haaveena on lukio aloittaa alusta, ostan ehkä oppikirjat äänikirjoina, koska olen melkoinen ADHD ja kuuntelutaito on parempi vaihtoehto.

Nämä on yleensä vain ja ainoastaan haihattelua. Lupailen tyhjiä enkä osaa pitää mistään suunnitelmasta kiinni.
Esimerkiksi viime vuonna yritin aikuislukiota, mutta turhaan. Paineet olivat kovat, ja paloin loppuun. Löysin 3 kivaa kaveria, mutta opettajat ja aikuiset nuoret syrjivät mua. Aikuiset ihmiset ja ylimielistä kiusaamista. Mä olin silleen, että se siitä.

Viime vuonna kaksi ystävää kuoli. Yksi entinen koulukaveri joutui vankilaan ja toinen sairastaa toista kertaa elämässään aivokasvainta. Miksi minä? Onko tämä rangaistus korkeimmalta?

Mut bännättiin Instagramista. Facebook Inc., joka omistaa Instagramin oli bännännyt mut epäsuosion ja huvin vuoksi. Moderaattoreilla ei ole järkeä tukea mun profiilia ja sosiaalisen median kanavia. Tekosyynä rasismi ja kiusaaminen, vaikka en ole edes kiusannut ketään.

Masennuslääkkeet ei toimi suuremmassa annoksessa. Tuntuu että en tunne mitään. Tai kaikki tuntuu unelta, eikä mikään huvita. Ihan kuin en eläisi. Teoreettinen itsari sumussa. Pahensi migreeniäkin ja aiheutti unettomuuden. Miksi sallin tän pahan olon jatkua? Sen ku tietäs. Haave hyvästä olosta. Jumalauta ku mikään ei tunnu miltään. Pitää puolittaa annos, jotta nukkuminen kiinnostaa. Nykyään nukun katkonaisesti. Ei huvita kävellä, ei huvita puhua kavereiden kanssa, ei huvita nukkua, ei huvita käydä salilla jne.

Näen usein unta, unia en näe. Mutta ne tuntuu todelta vaikka tiiän nukkuvani. Kaunis pianomelodia tai yksi lempibiisi mun unissa. Hengaan kavereiden kanssa. Teen jotain kivaa. Sallin itseni nauttia elämästä ja olla oma itseni muiden seurassa. The end.

Hyvää syntymäpäivää just Sinulle, kusipää

Olisin sanonut, ehkä paljon pahempaakin, mutta en kehtaa. Jätän sanomatta. Jää varoittamatta tälle myös, kuka hän tulee olemaan mulle, kaiken sen jälkeen millä nimillä hän on mua marttyyrina nimitellyt. Voi itku. Et saanut tänään etkä huomenna, emme tapaa ylihuomennakaan, mä lupaan sulle, että olen samanlainen kaikille, eli en yhtään mitään. En näy heidän elämässään, ellen tunne heitä.

Mä vaan sanon niin kuin asiat ovat, se on sun vikas, ja sun päätös ajatella niin kuin sä haluat, miten hyöty pelaa. Saatko sä rahaa, onks se tyttö rikas, osaako se lukea, muutaki ku fantasiakirjoja, osaako se siivota, osaako se laittaa ruokaa... onko sillä rahaa kustantaa sun opinnot, onko sillä rahaa pitää susta huolta, kunnes saat työpaikan. Ja kunnes käy ilmi, että käyt töissä ja koulussa.

Pukeutuuko se normaalisti. Onks sulla tai sillä auto. Pakko kerskailla jollakin, ku ei tässä muuta keksitä miten saada kaikki kaverit palvomaan mua.

Mun veljet kertoo eri. Olen heidän idolinsa. "Mulla on maailman paras isosisko, se asuu itsenäisesti ja tekee mitä haluaa. Mä haluaisin elää samoin kun hän. Striimata, instagrammata, pelata... Se osaa piirtää, se osaa tehdä sitä ja tätä. Näkisitpä mitä se tekee Instagramin, harmi vaan, että sen instagramia ei tueta enää. Vittu kaikki seuraajat pillitti ku mun siskon tili suljettiin ilman syytä. " en vois uskoa että ne puhuu musta tolleen sillä aikaa kun vanhemmat ja lähes tuntemattomat jauhaa musta paskaa.

Hyvää yötä. Rupeen yökahville.

Kusipää itseään etsimässä

Tein paljon kahvia, satavarmasti litratolkulla. Eilen kokeilin puolittaa jälleen masennuslääkkeen, mutta sitten illasta rupes vähän enemmän kuin pahoja asioita ajattelemaan. Ja siitä ei meinannut tulla loppua. Heti kun pääsin kuntosalilta treenaamasta, otin toisen puolikkaan, ettei vain tule pahempia ajatuksia vastaan.

Crosstraining-laitteessa steppaamassa sen 1h ja 30 min. Jollekin ahdasmieliselle se voisi tarkoittaa "ootko päästäs vialla"-kysymystä. Sitten otan pari selfie kuvaa, lähetän parille kaverille, että olen tosissani. Kysyvät tuon jälkeen mikset mene ulos, siellä on kivempaa juosta ja patikoida. Voisit vielä joogata, se tekee hyvää.

Are You fucking serious? Jos ymmärtäisit, että olen agorafoobikko, eli suomeksi sanottuna henkilö, joka vihaa ideaa tulla jälleen nöyryytetyksi tai julkisesti nolatuksi [ja kokisit saman enemmän kuin muutama kerta], voisit ehkä harkita mennä mielummin salille ja laitteille ensiks ennemmin kuin ulos kävelemään/juoksemaan sillä aikaa kun muut eivät katso eteensä, oon olevinaan niin pieni ja huomaamaton, pitäis olla Kim Kardashian, että joku osais väistää.


En puhu paljoa, olen luonnostani hiljaa, kun voin hyvin, olen vihainen, neutraali, surullinen... äiti jopa mainitsee että olen ennalta arvaamaton. Silloin kun on pahin kausi, puhun paljon paskaa, enkä osaa lopettaa. Ja saatan menettää kavereitakin. Se on heidän riskinsä. Jos ottavat mun paskimmat päivät tosissaan ja itseensä, eivätkä tunne mua kuin sen pari päivää tai 2 vuotta, en voi tuomita, koska se on heidän valintansa, että ovat päättäneet ymmärtää väärin ja ottaa itseensä.

Jotkut saattaa kertoa turhan myöhään tai olla kertomatta, mitä vikoja mussa on, tietenkin nään ja kuulen jo etukäteen mitä ne aikoo sanoa (body language, kehonkieli), odotan kuitenkin innolla heidän suustaan että kestääkö mua ja mun paheita, suurinosa sanoo ne yllättävän myöhään tai kuulen paskanjauhannan, liittyen muhun, yllätys yllätys.

[Kuin sen voisi suoraankin, mielellään heti kasvotusten sanoa, välittömästi. En mä niin pelottava ole, sinä vitun omahyväinen paskapää🕊️]

Sunnuntai syntien pyyhkiminen

Sunnuntai on tylsin päivä ikinä. En tiedä miksi se on iskeytynyt vastenmielisen oloiseksi. Lapsena aina vihasin sunnuntaita. Johtuneekohan tuo, että maanantaiaatto on kyseessä vaiko siitä että vanhemmat pakotti kirkkoon tulla.

Kuuluimme vapaakirkkoon. Voin suoraan kertoa, että muistuttaa vanhoillisella tavalla lestadiolaisia perinteitä. On kaukana 'vapaudesta'. Toivotetaan 'rauhalla' tervetulleeksi, saarnataan Saatanasta ja helvetistä, ja kuinka ulkopuolinen maailma on paha. Ja toivotetaan armoa ja siunausta ensi viikolle.

En voi tuomita, mutta mietin usein, miksen saanut olla yhtä vapaa ja huoleton lapsi, kuin muut. Piti koko ajan pelätä mitä teen väärin. Ja milloin ajattelen väärin.

Seksivalistus oli tullut kouluun biologian- ja terveystiedontunnille. Viitosluokalla. Ja ymmärrän kyllä miksi niin ajoissa. Jotta lapset ymmärtäisi mitä tapahtuu, jos sokeripappa tai -mami tekee jotain sopimatonta, ja sit pitää salata. Nykyään nuoret miehet ulkomailta ovat haltioissaan, kun näkevät vaaleita kurvikkaita ja vapaita pikkutyttöjä kävelemään kouluista ja harrastuksista yksin kotiinsa. Joka on ihan päinvastaista verrattuna heidän kulttuuriinsa. Ja sit ne syyttää länsimaista kulttuuria siitä, että eivät pystyneet kontrolloimaan eksoottista lisääntymishimojansa.

Juurikin näin, syytetään länsimaita siitä, että vaaleat muijat on ulkonäöltään kuin Dubain huoria (Dubaissa kuulemma prostituoidut pitää t-paitaa, farkkuja ja hiukset vapaana) , sen perusteella, etteivät ole hunnutettuja. Eikä tämän vuoksi voi arabipukeille antaa rikostuomiota, koska pikku Hamidi ei ymmärrä länsimaiden vapauksia, paitsi sen että kulttuuri- ja kielimuurin nimissä voit tehdä mitä vaan, ja sitten hyvä perinteinen asianajaja voi vedota "rasismiin" siitä että vieraskulttuurinen saa sakot tai vankituomion että koski tyttöön, kun ei pystynyt kontrolloimaan itseään ja tyttö ei ollut peitetty.

Hups
Mitä tuli kirjoitettua,
Ei kuulu mulle. Eikä pikku Hamidille. Muhammad opetti että naiset on turvassa, ja hyvät naiset osaavat kontrolloida itseään, jotka osaavat peittää itsensä.

Sitten asiaan, erosin vapaakirkosta muutama vuosi sitten, ihan siksi, että en käynyt siellä. Ja tyyliin siksi, että en pitänyt lestadiolaismaisista kontrollitavoista. Mutsi ja faija säikähtivät, kun sanoin että mielestäni usko, toivo ja rakkaus tulee tekojen kautta, eikä tekopyhyyden kautta. Kerroin myös avoimesti, että mielestäni vapaakirkkous on liian tuomitseva mun makuuni. Menivät hiljaisiksi.

Jokainen särkynyt osa rakastaa Sinua

Eräs ihminen, jonka nimeä en sano ääneen, tai kirjaa muistiin, oli mulle kuin sisarus, jota en käytännössä koskaan kokenut. Perheeni oli rikki, olen saanut perheenjäseniä paikoista sen jälkeen kun sukulaiset päättivät kuppikunnittaa meikäläisen Quasimodon muottiin. Ihmiset, jotka eivät saaneet aikaansa olla läsnä mun elämässä, auttoivat tavalla, jotka tuntui kauhealta. En voi kuitenkaan tuomita heitä siitä, että miten media opastaa valtaväestöä seuraamaan negatiivisia uutisia uusholokausti-vähemmistöön kuuluvista loisista ja syöpäläisistä.

Se on tunne, yritän puhua, mutta ihmiset ei saa aikaan kuunnella loppuun asioita kun heitä ei kiinnosta yksilön kokemus, vaan liittää heidät tiettyyn muottiin.


Aloitan kertomalla eräästä toisesta ihmisestä, joka on paljon nuorempi teinityttö. Hän kysyy miten menee, mä vastaan rehellisesti ja suoraan, hyvin, mun migreenin takia en voi ulkoilla paljoa ja mä saan uudet piilolinssit, kun lasit on kuluneet rikki. Sitten tämä vastaa, että juu, mun sisko kans käyttää laseja, kun on kanssa nenä kiinni puhelimessa. Tyttö oli maahanmuuttaja, eikä ymmärtänyt että geenitkin voi aiheuttaa perinnöllisiä poikkeavuuksia, kaikkeen ei tarvitse syytä ja seurausta.

Sanoin tälle huvittavan vertauskuvan, mun äidin ja isoäidin aikana ei ollut tietokoneita tai älypuhelimia, paitsi vain ylilääkäreillä, ja he saivat silti lasit. Samoin sairaudet, jotka periytyy, ei jumalauta. Puhun migreenistä, muille ihmisille se tarkoittaa ahdistusta, stressiä ja päänsärkyä. Lääkärikin neurologian polilla yrittää selittää muille jotka ovat valinneet etteivät halua ymmärtää, että se on fyysinen ongelma, vaikka se ei ole rutto. Siis ei helvetti. Ihmiset vaan kommentoi, älä ajattele liikaa, niin epilepsiakohtaukset ja migreeni ei tule. Ei ihan noin yksinkertaista. Syöpäkin voi periytyä geenien kautta ja muut riskit. "älä ajattele, niin et saa epilepsiakohtausta", okei, elikkä mä siis päätän milloin epilepsiakohtaus tulee ja milloin migreenikohtaus ja nivelkivut alkaa. Miten tyhmiä ihmiset on.

Se on totta, että kun katsot aurinkoon, tulet sokeaksi. Ja kun sulla on käytössä tietokone, iPad/tabletti tai älypuhelin, silmät rasittuu. Mutta geneettiset sairaudet ei ole aina itse aiheutettuja. Tulette Suomeen (Lähi-)Idästä, Afrikasta tai jostakin Altain läheltä katsomaan, kun joku on sairas ja kerrotte syyn mitä hän tekee väärin. Vaikka ette tunne koko henkilön sukuhistoriaa. Aikuiset ja nuoret ihmiset. Tiedän, että välitätte ja väitätte ymmärtävänne mistä kenenkin vamma, sairaus tai ongelma johtuu. Jonkun tietyn ilmiön takia yleistätte. Tietenkin, kun olette köyhästä tuottavista maista kotoisin, ja sairaat lapset abortoidaan heti kun saadaan tieto siitä.

Sitten siitä tyypistä, joka oli minulle tärkeä ja rakas siinä missä muutkin. En voi muuttaa mun mielialaa paremmaksi. Se on harmi, kun olen loukannut erehdyksessä ihmistä ja hänen valintojaan. Mutta mä en päätä mun itsemurha-fantasioista, jotka pitää mua toisinaan öisinkin hereillä. On helppo erakoitua, kun on opetettu siihen, että olet vaivaksi, jos ruokit negatiivista ajattelua tai vierailet jonkun luona liian usein tai lähetät viestiä, soitat muille tms.

Olen tyypillinen ysäri-skidi, joka mielellään lähettelee viestiä ennemmin kuin soittaa, kun ihmiset osaa lukea ja ovat helvetin kiireisiä muistamaan mitä muut ihmiset sanoo, olen se toivoton tapaus jonka asioita ei muisteta. Vaan en kehtaa tapailla ihmisiä tai soittaa. En uskalla tehdä mitään.

Ensi viikolla lääkäriaika, haaveilen masennuslääkkeiden uuskäytöstä, koska en mielelläni haluaisi herätä uuteen päivään. Kaikki mustamaalaa mua mun sairauksien takia. Ja nyt vielä tämä mun ongelma. Olis niin kiva, jos joku lopettaisi mun pahan olon ja ikuisen syyllisyydentunteen.

Ota itsestäsi selfie kunnes imet peilikuvaasi

[Jos mä nyt menisin takaisin siihen, mitä olin aikoja sitten, en tiedä olisinko nyt tässä vai jossakin laitoksessa.] 

Sote-uudistusta ei tule, ja hyvä näin mun mielestäni. Uusavuttomuus myy "hyvänä potilaana", valehteli lääkäri tai ei. Samoin "hyvänä ihanne-työnhakijana, ihanne-asiakkaana" jne. Ennen kuin ehdimme sanoa "jaa", meidän tulevaisuus ja päätepysäkki on jo päätetty. Kun pääset hoitoon, siinä on riskinsä. Se on joko viimeinen paikkasi, tai sitten opettelet sanomaan Ei ja vetoamaan itsemääräämisoikeuteen. Muista valita sanasi harkiten, se voi kääntyä Sinua itseäsi vastaan, ei väliä valehtelitko vai et. 

Suomi on brändätty hyvinvointivaltiona, mutta ulkomaalaiset, jotka ihailee tasa-arvoa, luulevat että tänne voi tulla kuka tahansa pummimaan rahaa ja valehdella sossulle elämän_tarinastaan. Oppivelvollisuus voidaan katkaista keneltä tahansa, joka ei edes helvetissä täytä 'ihanne-normaalin ihmisen oireyhtymää' . Uhri voi olla kuka tahansa outcast. Tämä on valikoiva totuus. 

Työntekijöitä deitataan, ennen kuin opiskelija/talent-myyjä valitaan. Mielestäni se on tärkeää ajantuhlausta, sillä yleensä valitaan usein se, jonka tienestit on yli 5k (euroissa/seuraajissa/tykkääjissä). Enää ei riitä taidot, vaan kuukausi-saldoraja. 

Pimeä totuus on kuitenkin se, että valikoiva syrjintä kohdistuu usein huvikseen niihin, jotka sairastaa jotain, näyttää evoluutiollisesti/karmallisesti heikolta tai on syntyneet kehoon, joka näyttää rajoittavan elämää. 

On olemassa sanonta, älä tuomitse kirjaa kansien ulkonäön takia. Nykyään sosiaalisen median täydellisten miesten ja naisten maailmassa mikään ei riitä. 

Ja siinä tapauksessa et ole ikinä tuottavan näköinen, ja se tarkoittaa sitä ettei sussa ole potentiaalia saada palkkaa tai haaveilemaasi duunia. 

Ite sain ammattikoulusta 1 ja 2, koska mulla ei ollut rahaa tarvikkeisiin, enkä pystynyt hymyilemään kun tein töitä (yleensä kun keskityn johonkin, otan sen vakavasti). En päässyt toisen paikkakunnan ammattikouluun, koska alhaiset tulot olivat rajoite. Ihan hyvä vaan. Oon nyt lukiossa, jonka aloitan lähiaikoina online (erityisopetuksen jälkeen). 

Mua kiusataan koulussa, yleensä ulkonäön (fyysinen neliraajasairaus) ja puhetyylini vuoksi (afasia). Mun aivot kuitenkin toimii normaalisti vaikka näytänkin naiivilta enkä saa mitään sanotuksi. Lapsuudesta myös voin kertoa, että on mutismia, joka hidastaa afasian paranemista. 

Rakasta lähimmäistä-neuvo ei enää päde Suomessa, kaikki on egoistisia kusipäitä, joskus ajaudun itsekin läpällä puhumaan tavalla niin kuin he, ihan heidän kiusakseen. Rupeavat kuitenkin rynnäköllä kävelemään yli, jos sanon jotain vastaan. 

Juon keittämäni kahvin loppuun, mikään ei huvita. Laitan hiuksiin riisijauhoa, niin voin pestä hiukset myöhemmin, eikä hiki tartu päänahkaan. 

[Ihan vaan sinun mieliksi, 

Suljen silmäni siltä miten tyhmä olet😎] 

Xooox, 

Vitun idiootti

Ulkokullatut koristeet

[Rakas lukija, minun ei ole tarkoitus pelotella Sinua. Olen vain sivustakatsoja ja tarkkailija, ja kerron vain mitä tämä on, jos päätät ymmärtää väärin, ja analysoida tämän postauksen vainoharhaisuudeksi, voit poistua jo nyt tältä sivulta^^] 

ALIMMAN TYÖVÄENLUOKAN SYRJINTÄ ALKAA PERHEISTÄ, JOISSA MORAALILLA, KORKEILLA TULOILLA JA OMALLA EGOLLA ON PÄÄMÄÄRÄNSÄ💯

Talent/luonnonlahjakkuus/syntyessään hiottu timantti-menestystarina aloitetaan Suomessa jo 8-vuotiaana, mitä näin erään väliaikaisen läheisen tuttavan perheessä. 8-vuotias poika laitettiin ratsastustallin kesätöihin myymään limuja ja mansikoita kaverinsa kanssa. Mitä tunsin poikaa hyvin ja näin vierestä mitä sen elämä oli, vanhemmat yli keskiluokan sijoittajia ja pätijöitä. Näin myös sen tiukan kasvatuksen, ja mistä kaikesta se lapsi jäi paitsi. Suretti. Hänelle ei koskaan kerrottu miksi hän tekee töitä, miksi vanhemmat ja kaikki perheenjäsenet keräilee S-kanavan yhteistilille bonuksia. Siinä oli jotain sairasta, joka hirvitti muakin. Tuli mieleen oma lapsuus, tosin mua ei koskaan päästetty kesätöihin. Lähinnä siksi koska vanhemmat häpesi mua.

Tuosta tuli mieleen tarina Siddhartha Gautamasta, kuninkaallisen perheen pojasta, jolle ei kerrottu julmasta maailmasta, vaan tyrkytettiin vain sitä täydellistä ja eliittiä. Mutta sitten Siddhartha meni salaa palatsin muurien ulkopuolelle ja järkyttyi näkemästään. Ja ryhtyi munkiksi, eli ilman rahaa, vaurautta, ja etsi vastauksia miksi muut saavat kärsiä ja kuolla sairauksiinsa.

Tosin tämä perheen pieni poika oli myös älykäs, usein tuli kysymään minulta jotain, jos ei ymmärtänyt miksi kaikki on niin pikkutarkkaa.
Mua säälitti tilanne, koska hänelle ei kerrottu mitään. Ja osittain raivostutti myös sisältä. Ja se vanhempien kylmä suhtautuminen lapsen kasvamiseen. Tuli joskus kysymään myös multa miksi häntä ei päästetä kavereille, ja miksi hänet viedään vain brändättyihin paikkoihin, missä koko perhe käy jäsenenä kampaamossa, kuntosalilla, shoppailemassa ja bla bla bla. Tiesin kuitenkin, että tämä on joku sisäpiirin osake-juttu. Kiva kun joku harjoittelee sitä ja menestyy siinä, mutta tämä on sairasta. En tiedä miksi.

[Itse kasvoin köyhässä perheessä, sain kuitenkin elää lapsuutta sen 9-vuotiaaksi asti. Mutta sitten alkoi ylämäki. Ponnistelu ei auttanut, paitsi kun muutettiin kaupunkiin.]

Sanotaan nyt vaikka näin, tämä lapsi ei saa elää enää lapsuutta. Kun se toivoo jotain joululahjaksi, se saa lahjaksi isänsä yrityksen pienoismalli-leluja. Ja missä lukee sen yrityksen nimi esim. mönkijässä, motocross...
Hänelle tyrkytetään töitä, koska perhe on rikas ja haluaa hyödyntää sisäpiirin työsuhteiden antamaa kokemusta ja egoa. Mietin mitä helvettiä.

Mä en tiedä mikä tässä on sairaampaa, se, että lapsi ei saa kasvaa lapsena, vai se että vanhemmat on pro matrix-elitistejä. Ainakin huomasi sen, että perheen poika ei itse ajatellut yhtä itsekkäästi ja dollarin/100k tykkäyksen ja 500k seuraajan kuvat silmissä.


Toivon, että poika kasvaa henkisesti fiksummaksi kuin tämän vanhemmat. Ja saa seurata omia kiinnostuksenkohteitaan ilman paineita.


Hyvää tiistaita kaikille,
Xooox