Elämä masokistina vai lupa voittaa itsensä?

Oon ollu kaksi viikkoa huuruinen. Migreenilääkkeen lopettaminen on mennyt takapakkia. Ja taas alkaa alusta. Tuli komplekseja vastaan, kivuliaita vatsanväänteitä, jotka piti mua hereillä. Otin sit migreenilääkkeitä lisää. Tää tuntui ikuiselta noidankehältä. Sit kävelin puolitainnoksissa. En kuullut mitä ihmiset puhui. Ihan kuin kävelisi humalassa. Tosin tämä tulee verenpainelääkkeistä, jotka lääkäri määräsi mulle avuksi että pääsisin irti migreenilääkeriippuvuudesta. Hävettää ku en uskalla ees kavereille puhua ilman, että leimaavat mua pahaksi tai että mä en kuuntele, tai puhun liikaa valittaen omista ongelmista. Miksi edes tapailen ihmisiä, jos olen ongelmissa, kuinka kehtaan häiritä ihmisiä negatiivisella puheenaiheella. Esittää mukavaa, että kaikki on ok, vaikka tiiän että jokin on varmasti vialla. En vaan kehtaa kysyä onko kaikki varmasti hyvin. Suurinosa tyypeistä, jotka ovat valinneet ajattelevansa ja ymmärtävänsä väärin on tyyliin: "Vitun retardi, painu helvettiin, en tarvitse sinua ja sinun masentavia pessimistisiä elämäntapoja. Ah. Poistettu kavereista, en tarvi tuota tunnevammaista paskanjauhajaa. "

Aluksi itken, että miksei nuo henkilöt, joita ihailen maasta taivaisiin, kerro suoraan heti kasvotusten, mikä mussa on vialla. Hymyilee vaan leveästi, ja nauraa räkättää, ei uskalla pillittää tai raivota mulle mitään. Tilanne on piece of shit, ja musta tehdään hirviö.

Niin ne ainakin näyttää tekevän, omalla riskillä. 

Se on ideana, että hakee apua, ja hain apua lähinnä sosiofobiaan ja agorafobiaan, jotka ajaa mut masokismin ja syntipukin elämäntapoihin. On vaikeata olla satuttamatta muita, kun haet tekosyytä eristäytyä, totut siihen väkisin, että et ansaitse kuin kipua ja tuntea muiden vihaa itseäsi kohtaan entistä enemmän. 

Sosiofobia on kaukana sosiaalisesta ahdistuksesta. Tarkoittaa lähinnä ystävien pelkoa. Agorafobia tarkoittaa julkisen paikan kammoa, jossa on ihmisiä, ruuhkaa, vaikka sitä, että joudut tilanteeseen, jossa joudut pilkatuksi tai et pääse pakoon väkivaltaa, vihaa, mustamaalaamista tai huonoa kohtelua, teitpä mitä tahansa heidän tyydyttämiseen, ei mikään korjaus tule riittämään sinun hyväksymisesi eteen. Heillä on aina syy nolata, jauhaa paskaa seläntakana ja tehdä vihapuhetta sinusta, estää sinun pakenemisesi. Jne. 

Oon aika free spirited, vapaa tyyppi, teen normaalisti mitä haluun. Aineissa saatan sanoa myös niitä hirveitäkin totuuksia, oon silloin täys kusipää. Luvan kanssa. Ja mun puheet ja tekstarit hävettää. Se on sama kuin olisit humalassa, mutta alkoholiriippuvainen antaa riippuvuuden avulla itselleen luvan pitää vapaapäiviä, on uupunut. Haluaa syyn sille, että saa rentoutua. 

Ruokariippuvainen/Ahmintahäiriötä sairastavilta puuttuu mielihyvähormoni, ja saavat nautintoa nälästä ja ahmimisesta. Toisinaan he nauttivat vastuuttomuudesta, mitä tauko tuo. Sisäinen lapsi nauttii palkitsemisesta. 

Ikuinen dieetti masentaa, ja alkaa taas ahmiminen. 

Masokismi on itsetuhoisuusriippuvuushäiriö. Mainitsin lääkärille että mulla on taipumus masokistisiin tapoihin ja riippuvuuksiin. Lääkäri halusi välttämättä auttaa. Avun hakeminen hävetti, hain sitä vasta sen jälkeen kun amerikkalainen ystävä kuoli lääkemarihuanan käyttöön ja eräs ystävä poisti mut kavereista kun mulla oli vaikea masennus, jota hän ei halunnut ymmärtää. Mun käytös häiritsi kaikkia. Ja häiritsee vieläkin. Mieli on hyvä, aloitin masennuslääkkeen, uskallan nauttia elämästä. On kyllä vielä ongelmia, minkä vuoksi toivon, että saisin nostettua masennuslääkeannosta. 

1. Vihaanko itseäni? En, mutta jossain määrin oksettaa nää mun ongelmiin hakeutumiset ja joutumiset. 

2. Olenko koskaan harkinnut itseni tappamista? Joo, mutten oo toteuttanut. Eikä kannata, toisinaan toivoin, että joku paha friidu tai kundi minut tappaisi. Siitä hyvästä, etten anna niille sitä mitä ne halajaa. 

3. Mikä saa minut vihaamaan itseäni? Muiden moittiminen, ja jatkuva arvostelu, ja se että olen niin hirveä ihminen, että mulle ei edes uskalleta puhua suoraan mitä teen väärin. 

4. Mitä toivon ihmisiltä? En muuta ku katsokaa peiliin, ja varmistakaa että olette täydellisempiä, ennen kuin rupeatte edes ajatuksissanne mustamaalaamaan ja poistamaan kontakteista. 

5. Mitä ihmisiltä puuttuu? Kärsivällisyys ja kiitollisuus. Suorapuheisuuteni aiheuttaa syövän, masentuneisuuteni saa heidän päänsä kipeäksi, mun ikuinen kipuilu on kuulemma huomionhuorausta ja kasvoni ovat kuulemma pelottavat. 

On kaunis lauantai-ilta. Pöydällä odottaa cokis. 

Toivon, että viikon kuluttua voin paremmin ja migreenilääkeannos laskee lähelle olematonta. 

Mitään muuta en toivo kuin elämän helpottumista, niin että uskaltaa elää ilman pelkoa, vihaa ja selkäänpuukotusriskiä. Koko tulevaisuuteni olisi sinetöity ilman itseeni kohdistuvaa vähemmistösyrjintää. Olisi lupa menestyä ja voittaa itsensä ilman että joku mustamaalaisi sitä itsekkääksi omakehuksi. 

Kusipää itseään etsimässä

Tein paljon kahvia, satavarmasti litratolkulla. Eilen kokeilin puolittaa jälleen masennuslääkkeen, mutta sitten illasta rupes vähän enemmän kuin pahoja asioita ajattelemaan. Ja siitä ei meinannut tulla loppua. Heti kun pääsin kuntosalilta treenaamasta, otin toisen puolikkaan, ettei vain tule pahempia ajatuksia vastaan.

Crosstraining-laitteessa steppaamassa sen 1h ja 30 min. Jollekin ahdasmieliselle se voisi tarkoittaa "ootko päästäs vialla"-kysymystä. Sitten otan pari selfie kuvaa, lähetän parille kaverille, että olen tosissani. Kysyvät tuon jälkeen mikset mene ulos, siellä on kivempaa juosta ja patikoida. Voisit vielä joogata, se tekee hyvää.

Are You fucking serious? Jos ymmärtäisit, että olen agorafoobikko, eli suomeksi sanottuna henkilö, joka vihaa ideaa tulla jälleen nöyryytetyksi tai julkisesti nolatuksi [ja kokisit saman enemmän kuin muutama kerta], voisit ehkä harkita mennä mielummin salille ja laitteille ensiks ennemmin kuin ulos kävelemään/juoksemaan sillä aikaa kun muut eivät katso eteensä, oon olevinaan niin pieni ja huomaamaton, pitäis olla Kim Kardashian, että joku osais väistää.


En puhu paljoa, olen luonnostani hiljaa, kun voin hyvin, olen vihainen, neutraali, surullinen... äiti jopa mainitsee että olen ennalta arvaamaton. Silloin kun on pahin kausi, puhun paljon paskaa, enkä osaa lopettaa. Ja saatan menettää kavereitakin. Se on heidän riskinsä. Jos ottavat mun paskimmat päivät tosissaan ja itseensä, eivätkä tunne mua kuin sen pari päivää tai 2 vuotta, en voi tuomita, koska se on heidän valintansa, että ovat päättäneet ymmärtää väärin ja ottaa itseensä.

Jotkut saattaa kertoa turhan myöhään tai olla kertomatta, mitä vikoja mussa on, tietenkin nään ja kuulen jo etukäteen mitä ne aikoo sanoa (body language, kehonkieli), odotan kuitenkin innolla heidän suustaan että kestääkö mua ja mun paheita, suurinosa sanoo ne yllättävän myöhään tai kuulen paskanjauhannan, liittyen muhun, yllätys yllätys.

[Kuin sen voisi suoraankin, mielellään heti kasvotusten sanoa, välittömästi. En mä niin pelottava ole, sinä vitun omahyväinen paskapää🕊️]

Narsismi myy, minä en

17-vuotiaana jäin iänikuiselle välivuodelle, etsin itseäni eri aloilta, enkä kelvannut edes hanttihomma-aloille. Ammattia valmentavalla kursseilla sain välttävän arvosanan, kun en puhunut tunnilla. Kasvuhäiriön vuoksi näytän vieläkin alaikäiseltä, mikä saa ihmiset ja ylimmät pomovirkailijabisnesmiehet ja opettajat vieroksumaan naiivia ulkonäköäni, vaikka kyseiset suvakkin*tsit ei mua tunne. Ja se tulee olemaan ikuisesti heidän riskinsä. Hakaristi vaan puuttuu heiltä, vaan sitäkään ei saa käyttää kun yli- ja aliruskettunut ihonväri ja etnisyys estää. Vain valkoihoiset kansalaiset voi olla rasisteja, eikö niin? Siksi on rasismia, jos omaa kieltään ei voi puhua kirjastossa. 

Mut on kerran päästetty ammattikouluun siivous- ja kahvituspalvelualalle, mutta opettaja antoi huonot numerot, kun en hymyillyt asiakaspalvelussa kuin aasialaiset luokkatoverit tai tehnyt duunia kiitettävän nopeasti ja pikkutarkasti kuin aasialaiset luokkatoverit. Anteeksi, että mulla ei ollut tiikeri/helikopterivanhempia, ja olen suomalainen, en kaunis thaimaalainen. Opettaja soitti ilman mun lupaa sairaanhoitajille, että olen outo ja on huolissaan, ja jouduin puhutteluun. En odottanut hyvää todistusta, kun oli poissaoloja, mutta peruste siitä, että työharjoittelut meni penkin alle, oli se että en hymyillyt asiakaspalvelussa tai tehnyt töitä sujuvan nopeasti niin kuin nämä ulkomaalaiset opiskelijat. Mietin mitä *ttua. Sairastuin pahaan migreeniin ja nivelongelmiin 2018, ja revin huonon todistuksen, kun en tehnyt sillä yhtään mitään. Yritin aloittaa aikuislukion, mutta mulla meni motivaatio koulukiusaamisen takia. 

Nämä samat ongelmat on hyväksyttävä, otin masennuslääkkeen käyttöön, sama aine, joka oli käytössä 17-18-vuotiaana, jotta elän paremmin ja saan paremman maineen. Puhun tosin vähemmän, jos ees sitäkään. Keskityn omiin kiinnostuksenkohteisiin ja pyrin olla välittämättä mitä muut sanoo ja mustamaalaa. Selektiivinen mutismi vahvistuu. Se on kuin shokkitila, mutta positiivisessa ja hienovaraisessa muodossa. 

Jossain vaiheessa, kun taikanapit alkaa vaikuttaa kunnolla hyvällä tavalla, aloitan nettiopiskelut ja opiskelen kotona. Jos en kelpaa ulkosalla julkisesti, niin jään kotiin ja opiskelen kotona. Jos kukaan ei rakasta, enkä ole riittävän hyvä kenellekään, aiheutan häpeää ja muuta negatiivista reaktiota ympäristölle. Ihan sama. 

Kelpaanko? 

En välitä enää, oon sit yksin, jos ovat päättäneet olla hyväksymättä ja ymmärtämättä, ja sen sijaan mustamaalaa ennemmin kuin antaa mun "selitellä tekosyyni". 

Kahvi juotu ja aloitan päivän haistattamalla kaikelle pitkät