Screwed up monday

Oli joulu ja uusi vuosi. On perhe, mutta ei elämänsä rakkautta. Minut on heitetty ylimääräisenä ulos omista seurueista, joissa en tuota juurikaan heille omaa etua ja mainetta. 

On ihmisiä, joille olen yhä hyvän tuurin tuttavuuksia, tai osa heidän rotan juoksuratastansa. Suurinosa ihmisistä ei tajua, että ajattelen asioita eri tahdissa ja eri näkökulmista verrattuna heihin.

Hermostuneena sitä saa selkäänsä, jos sanoo sanaakaan, se satuttaa tai on mukamas jotain pahaenteistä. 

En saisi tuntea mitään, vaan piilottaa kaiken pääni sisälle. Minun pitäisi olla se joka on suojakilpi ja suojamuuri. Ihminen jota pidetään syöttinä sijaiskärsijänä, ja jolle järjestetään ongelmia. Sitten kun en osaa auttaa ihmisiä ja kysyn apuja ihmisten hyvinvoinnin kohenemiseen. 

Joku kysyy onko minulla merkitystä elämässä. Mietin sitä samaa, vaikka en ihan perseeseen ammuttu karhu olekaan. 

Hohhoijaa, kakara huutaa vieressä, tai oikeastaan huoneiston toisella puolella. Saanut raivarin siitä, kun äiti päätteli kirjoittaa Evan kaverille että Eva ei halua tulla yökylään ja Eva tuli siitä aggressiiviseksi. Jumalauta sitä raivoa ja dominointia mitä täällä kuuluu. En ihmettele miks äiti saa rikosilmoituksia naapureilta. 

Eräs ihminen ulisee vaihteeksi, yrittää pyytää mua kaveriksi Snapissä. Joku ällö takertuja, joka ei osaa pitää huolta itsestään. 

Entinen nettituttavuus ja face2face-peliystäväni tykkäsi aseksuaalisuus-postauksestai, ilmeisesti oli tyydyttävä postaus. Vaikka itse asiassa en piittaa paskaakaan, joka tässä on pääasia. Heh heh. 

Laitoin jonkun meemi-hupparin "Fun fact - i don't care" jotain tekstiä "dig pickseistä ja tunkeutumisesta".

Eräs mukava kaveri esti, esitti pitkään että ei muista mua tai että on kiireinen avatakseen mun viestejä. Kyl mä tajuun vähästäkin että tyyppiä ei enää kiinnosta, mutta siinäpähän erehtyy. 

Äiti ja pikkuveli tietää mun bulimiasta, oon peitellyt sen muutkin oireet. Raivon ja surun kanssa on vaikea elää. Kaikkea on vaikeaa pitää sisällään, kun haluan ampua pään tyhjäksi. 

Älä hengaa kun ihanteena on kuulua massaan

Missi, limusiini ja linna Dubaista, silleen saadaan kavereita. Varsinkin jos ideana on käyttää hyväksi. Muussa tapauksessa saat painua helvettiin.

Olen aina ollut paha. Yks *tun lehmä vaan. Kelpaanko? Löydät minusta aina jotain, joka pilaa oman maineesi tavalla tai toisella.

Heti kun tutustut muhun, olen kuin unelma taivaalta. Aurinkona sun tummien pilvien takaa. Pian tosin huomaat, että kaverisi tai muu lähiomaisesi puhuu musta pahaa ja kehottaa jättämään mut yksin.

Olen kuulemma ilkeä, naiivi ja oikee jakorasia. Minua saa haukkua seläntakana, se auttaakin mua jaksamaan paremmin vaikket edes tunne mua läpikotaisin.

Kiittämätön p*ska. Osaatko itse arvostaa muita vai onko vika aina vain minussa?

Kuka sä oot ja mitä haluut. 

Isänpäiväsoitto

Meikin laitoin lärviin. Ei eroavaisuutta, koska stailailen kasvoja harvoin lievillä sotamaalauksilla.

Join kahvia, söin aamupalaksi 2 kulhollista keitettyä riisiä lampaanlihalla. 4 omenaa, 4 ruisleipää. Tuli lounas samalla syötyä. Sit varmaan yli litra nollacokista. The end, kynttilälounas samassa nipussa.

Soitin isälle, kuului hyvää. Kerroin isälle, että lääke- ja sairausbisneshelvetti loppuu helmikuussa ja uskallan aloittaa elämän nollasta, ja pyrkiä saavuttaa joka ikisen maalin, joka tulee vastaan. Isä oli iloinen, ja totes eihän siinä kauaa mee, vaikka odottavan aika tuntunee aina pitkältä. Siinä sit rupateltiin kaikenlaista. Kerroin, että Tampereen terveydenhuolto voittaa muut Suomen sote-palvelut leikiten. Isä oli innoissaan, sanoi vaan "vihdoin, mäkin odotan sitä, että sä saat elää ja nauttia arjesta ilman ongelmia". En oo koskaan kuullut aiemmin isältä puhelimessa sanovan mitään noin kaunista. Olin haltioissani, kuulin äänestä, että isän narsismi on ns. laantunut.

Mielessäni pillitän, vaan kyyneltä ei tipu. Koskettavaa, kun joku jota oot yrittänyt herätellä, herää vihdoin kulissimaailmasta reaalimaailmaan.

Pää on järjissä, vaikka olo on ku kännipäisellä. Tajuun, että lääke-coctail sen on saanu aikaseksi ja kaikki mitä koen on totta. 

Odottavan aika on pitkä, meen lenkille. 

Elämä masokistina vai lupa voittaa itsensä?

Oon ollu kaksi viikkoa huuruinen. Migreenilääkkeen lopettaminen on mennyt takapakkia. Ja taas alkaa alusta. Tuli komplekseja vastaan, kivuliaita vatsanväänteitä, jotka piti mua hereillä. Otin sit migreenilääkkeitä lisää. Tää tuntui ikuiselta noidankehältä. Sit kävelin puolitainnoksissa. En kuullut mitä ihmiset puhui. Ihan kuin kävelisi humalassa. Tosin tämä tulee verenpainelääkkeistä, jotka lääkäri määräsi mulle avuksi että pääsisin irti migreenilääkeriippuvuudesta. Hävettää ku en uskalla ees kavereille puhua ilman, että leimaavat mua pahaksi tai että mä en kuuntele, tai puhun liikaa valittaen omista ongelmista. Miksi edes tapailen ihmisiä, jos olen ongelmissa, kuinka kehtaan häiritä ihmisiä negatiivisella puheenaiheella. Esittää mukavaa, että kaikki on ok, vaikka tiiän että jokin on varmasti vialla. En vaan kehtaa kysyä onko kaikki varmasti hyvin. Suurinosa tyypeistä, jotka ovat valinneet ajattelevansa ja ymmärtävänsä väärin on tyyliin: "Vitun retardi, painu helvettiin, en tarvitse sinua ja sinun masentavia pessimistisiä elämäntapoja. Ah. Poistettu kavereista, en tarvi tuota tunnevammaista paskanjauhajaa. "

Aluksi itken, että miksei nuo henkilöt, joita ihailen maasta taivaisiin, kerro suoraan heti kasvotusten, mikä mussa on vialla. Hymyilee vaan leveästi, ja nauraa räkättää, ei uskalla pillittää tai raivota mulle mitään. Tilanne on piece of shit, ja musta tehdään hirviö.

Niin ne ainakin näyttää tekevän, omalla riskillä. 

Se on ideana, että hakee apua, ja hain apua lähinnä sosiofobiaan ja agorafobiaan, jotka ajaa mut masokismin ja syntipukin elämäntapoihin. On vaikeata olla satuttamatta muita, kun haet tekosyytä eristäytyä, totut siihen väkisin, että et ansaitse kuin kipua ja tuntea muiden vihaa itseäsi kohtaan entistä enemmän. 

Sosiofobia on kaukana sosiaalisesta ahdistuksesta. Tarkoittaa lähinnä ystävien pelkoa. Agorafobia tarkoittaa julkisen paikan kammoa, jossa on ihmisiä, ruuhkaa, vaikka sitä, että joudut tilanteeseen, jossa joudut pilkatuksi tai et pääse pakoon väkivaltaa, vihaa, mustamaalaamista tai huonoa kohtelua, teitpä mitä tahansa heidän tyydyttämiseen, ei mikään korjaus tule riittämään sinun hyväksymisesi eteen. Heillä on aina syy nolata, jauhaa paskaa seläntakana ja tehdä vihapuhetta sinusta, estää sinun pakenemisesi. Jne. 

Oon aika free spirited, vapaa tyyppi, teen normaalisti mitä haluun. Aineissa saatan sanoa myös niitä hirveitäkin totuuksia, oon silloin täys kusipää. Luvan kanssa. Ja mun puheet ja tekstarit hävettää. Se on sama kuin olisit humalassa, mutta alkoholiriippuvainen antaa riippuvuuden avulla itselleen luvan pitää vapaapäiviä, on uupunut. Haluaa syyn sille, että saa rentoutua. 

Ruokariippuvainen/Ahmintahäiriötä sairastavilta puuttuu mielihyvähormoni, ja saavat nautintoa nälästä ja ahmimisesta. Toisinaan he nauttivat vastuuttomuudesta, mitä tauko tuo. Sisäinen lapsi nauttii palkitsemisesta. 

Ikuinen dieetti masentaa, ja alkaa taas ahmiminen. 

Masokismi on itsetuhoisuusriippuvuushäiriö. Mainitsin lääkärille että mulla on taipumus masokistisiin tapoihin ja riippuvuuksiin. Lääkäri halusi välttämättä auttaa. Avun hakeminen hävetti, hain sitä vasta sen jälkeen kun amerikkalainen ystävä kuoli lääkemarihuanan käyttöön ja eräs ystävä poisti mut kavereista kun mulla oli vaikea masennus, jota hän ei halunnut ymmärtää. Mun käytös häiritsi kaikkia. Ja häiritsee vieläkin. Mieli on hyvä, aloitin masennuslääkkeen, uskallan nauttia elämästä. On kyllä vielä ongelmia, minkä vuoksi toivon, että saisin nostettua masennuslääkeannosta. 

1. Vihaanko itseäni? En, mutta jossain määrin oksettaa nää mun ongelmiin hakeutumiset ja joutumiset. 

2. Olenko koskaan harkinnut itseni tappamista? Joo, mutten oo toteuttanut. Eikä kannata, toisinaan toivoin, että joku paha friidu tai kundi minut tappaisi. Siitä hyvästä, etten anna niille sitä mitä ne halajaa. 

3. Mikä saa minut vihaamaan itseäni? Muiden moittiminen, ja jatkuva arvostelu, ja se että olen niin hirveä ihminen, että mulle ei edes uskalleta puhua suoraan mitä teen väärin. 

4. Mitä toivon ihmisiltä? En muuta ku katsokaa peiliin, ja varmistakaa että olette täydellisempiä, ennen kuin rupeatte edes ajatuksissanne mustamaalaamaan ja poistamaan kontakteista. 

5. Mitä ihmisiltä puuttuu? Kärsivällisyys ja kiitollisuus. Suorapuheisuuteni aiheuttaa syövän, masentuneisuuteni saa heidän päänsä kipeäksi, mun ikuinen kipuilu on kuulemma huomionhuorausta ja kasvoni ovat kuulemma pelottavat. 

On kaunis lauantai-ilta. Pöydällä odottaa cokis. 

Toivon, että viikon kuluttua voin paremmin ja migreenilääkeannos laskee lähelle olematonta. 

Mitään muuta en toivo kuin elämän helpottumista, niin että uskaltaa elää ilman pelkoa, vihaa ja selkäänpuukotusriskiä. Koko tulevaisuuteni olisi sinetöity ilman itseeni kohdistuvaa vähemmistösyrjintää. Olisi lupa menestyä ja voittaa itsensä ilman että joku mustamaalaisi sitä itsekkääksi omakehuksi. 

"Ootsä varma ettet oo karannu Niuvanniemestä?"

Vähä yli vuos sitten sain migreenin ja nivel ongelmia, jonka vuoksi jouduin hankkimaan lääkkeetkin. Se tosin hävetti niin paljon, että kerroin siitä häpeästä äidilleni. Äiti soitti 'salaa' mun kuntoutuskeskuksen hoitajalle, että on 'huolissaan tyttärestään, pitäisikö mielentila tsekata', kysyin hoitajalta että et kai väitä uskovas mun äitiä, sehän on täys sosiopaatti. Se sanoo mitä tahansa mun päänmenoksi. Sit hoitsu sanoi 'mene varmuuden vuoksi käymään psykalla' ja menin. Kerroin perus tarinani, ja psyka totes ettei mun päässä oo mitään vikaa, ja tietää itsekin, että napit ei paranna menneisyyden traumoja. Sen pituinen se, kerroin saman hoitajille. Ja ne päästi mut menee pois kuntoutuskodista.

Naapurit ja kyläläiset pitivät mua ystävällisenä, reippaana ja mukavana tyyppinä. Ei ollut ongelmia.

Viimeisinä päivinä omassa asunnossani Kuopion lähellä olevassa kunnassa tapasin erään naapurin, meistä tuli tuttavia, kunnes tajusin joutuvani ongelmiin sen kanssa. Hänellä kävi ystäviä juopottelemassa, jotka kertoi mulle että tällä on pahimman tyyppinen jakomielitauti.
Eräs hänen nuorimmista kavereistaan (mies) kysyi miksi hengaan tän naisen kanssa, olenko karannut Niuvanniemen sairaalasta. Mä vastasin että en, olen ihan puhdas. Ja lääkärikin totes että mussa ja mun päässä ei oo mitään vikaa.

On multa kysytty useastikin, että oonko päästäni sekaisin, kun oon usein kipeänä ja eristäydyn. En, ku se on tapa jonka olen oppinut vanhemmilta, eristäytyminen. Toisten kunnioittamiseen kuuluu se, että ei puhu ikävistä asioista, kokemuksista, tai muista negatiivisista asioista, jotka ahdistaa muita. Niin että ne jatkossakin olisi sun kanssa tekemisissä. Vaikka sananvapaus ja muut vapaudet on tässä entisessä Suomen suurruhtinaskunnassa, uussosialistinen käytösetiketti määrittelee kuka on vajakki/sekopää, kuka on normaali, ja kuka on tuottava ja täydellinen.

Yritän päästä irti migreenilääkkeistä, vieroitushoito meneillään, onneks saan olla kotona. Menee tosin aikaa ennen ku voin taas elää suht normaalia elämää. Lääkäri on mukava ja ymmärtäväinen, Pirkanmaan lääkärit ovat kiireisempiä, mutta tarkkaavaisempia asiakkaita kohtaan. Mua ei pidetä hulluna. Kerroin avoimesti, että olen koukussa migreenilääkkeisiin, tarviin verenpainelääkkeen, kun tää koukuttaa ku tupakka. Sit se antoi reseptin. Uus elämä alkaa. Tosin se uus lääke tekee mut uupuneeksi (laskee verenpainetta).

Koetan pysyä optimistina, kyl oon iloinen, kun lääkäri ymmärtää eikä pidä mua skitsona, vaan ihan aidosti fyysisesti sairaana.

En voi muuta kuin kiittää. Tää on vaikeaa, ja lopetus vaikeaa. Mut pärjään.

Mikä oli tän jutun pointti?
No se, että moni mustamaalaa neurologiset ongelmat mielisairauksiksi. Tai muuta vihapuhetta.

Öitä

Kusipää itseään etsimässä

Tein paljon kahvia, satavarmasti litratolkulla. Eilen kokeilin puolittaa jälleen masennuslääkkeen, mutta sitten illasta rupes vähän enemmän kuin pahoja asioita ajattelemaan. Ja siitä ei meinannut tulla loppua. Heti kun pääsin kuntosalilta treenaamasta, otin toisen puolikkaan, ettei vain tule pahempia ajatuksia vastaan.

Crosstraining-laitteessa steppaamassa sen 1h ja 30 min. Jollekin ahdasmieliselle se voisi tarkoittaa "ootko päästäs vialla"-kysymystä. Sitten otan pari selfie kuvaa, lähetän parille kaverille, että olen tosissani. Kysyvät tuon jälkeen mikset mene ulos, siellä on kivempaa juosta ja patikoida. Voisit vielä joogata, se tekee hyvää.

Are You fucking serious? Jos ymmärtäisit, että olen agorafoobikko, eli suomeksi sanottuna henkilö, joka vihaa ideaa tulla jälleen nöyryytetyksi tai julkisesti nolatuksi [ja kokisit saman enemmän kuin muutama kerta], voisit ehkä harkita mennä mielummin salille ja laitteille ensiks ennemmin kuin ulos kävelemään/juoksemaan sillä aikaa kun muut eivät katso eteensä, oon olevinaan niin pieni ja huomaamaton, pitäis olla Kim Kardashian, että joku osais väistää.


En puhu paljoa, olen luonnostani hiljaa, kun voin hyvin, olen vihainen, neutraali, surullinen... äiti jopa mainitsee että olen ennalta arvaamaton. Silloin kun on pahin kausi, puhun paljon paskaa, enkä osaa lopettaa. Ja saatan menettää kavereitakin. Se on heidän riskinsä. Jos ottavat mun paskimmat päivät tosissaan ja itseensä, eivätkä tunne mua kuin sen pari päivää tai 2 vuotta, en voi tuomita, koska se on heidän valintansa, että ovat päättäneet ymmärtää väärin ja ottaa itseensä.

Jotkut saattaa kertoa turhan myöhään tai olla kertomatta, mitä vikoja mussa on, tietenkin nään ja kuulen jo etukäteen mitä ne aikoo sanoa (body language, kehonkieli), odotan kuitenkin innolla heidän suustaan että kestääkö mua ja mun paheita, suurinosa sanoo ne yllättävän myöhään tai kuulen paskanjauhannan, liittyen muhun, yllätys yllätys.

[Kuin sen voisi suoraankin, mielellään heti kasvotusten sanoa, välittömästi. En mä niin pelottava ole, sinä vitun omahyväinen paskapää🕊️]

Konmaritusta: hygienia

Aattelin värjäyksen jälkeen, että rupeen taas pesemään shampoolla. Vaan eihän se tietty tapahtunutkaan, ku pää on tottunut jo curly girl metodiin.

Curly girl metodi muistuttaa no poota, tosin siinä saa halutessaan 'pestä' hiukset pelkällä hoitoaineella. Kokeilin hoitoainetta kerran viikossa tyylillä, ja oli kyl mälsää puuhaa. Jos kokeilen viitsiä ees kerran kuussa pestä hiukset hoitoaineella. [Ehkä jonain päivänä jätän hoitoaineenkin pois käytöstä.]

Rasvoja ja voiteita löytyy vaikka minkä sorttista. Oon vaihtanut syväkosteuttavat ja paksut rasvat emulsioihin. Kaupungin kloorivesi määrittää mikä rasva ei enää toimi tulevaisuudessakaan.

Haaveilen tekokuitulockseista, päänahka vaan pitäis totuttaa  vähäiseen suihkutteluun. Jonain päivänä punon omat päähän.

Sit samalla haaveilen, että masennuslääkkeet tuo mun itsetunnon ja mielenkiinnon takas lukion jatkamiseen. Oon aika vaativa oppilas. Itseäni kohtaan. Pistän kaikki peliin.

Haaveena järjestys, vähäinen kulutus ja täsmällinen tyytyväisyystakuu,
Tavoitteena onnistuminen, kiitollisuus ja yltäkylläisyys,
Leijun ilmassa, voin matkustaa, ja kenelläkään ei olis mtn pahaa sanottavaa musta

Ja *tut

DIVAilua kampaajalla

Maanantaina olin menossa kampaajalle, ja kiire tuli, kun hyppäsin kahdesti väärään bussiin.

Ei saisi koskaan myöhästyä kampaajalta. 11.30 aamupäivästä oli aika sinne. Tarkoituksena oli kuivien latvojen leikkuu, moniväricoctail-teos olaplex-hoidolla, jotta uskaltaa kasvattaa ilman täystuhokertaa.Vaaleita liukuväriraitoja ja tummia sekaisin.

Ennen leikkuuta kampaaja-stylisti kertoi suoraan, että mulla on alopecia-infektio (reaktiivinen kaljuuntuminen) päälaen alueella. Tykkäsin kuulla aiheesta. Arvostan kun kampaajat on todella rehellisiä ja mukavia eikä rahasta ylimääräistä "hoitovinkeistä".

Mukava teos tuli. Jaariteltiin vaikka mitä.

Sanoin vaihtaneeni tiuhan shampoopesun riisijauhopesuksi. Siihen hän ei sanonut mitään. En ole ite varma vaikuttaako se päänahkaan vai ei, mutta ei ainakaan kutise shampoollapesun jälestä.


Kampaaja oli mukava ja asiallinen. Arvostan erityisesti rehellisyyttä, josta ei tarvitse maksaa erikseen.


Vähän ennen kello 8 tänään menen suihkuun. Pesen päänahan ja hiustyvet itsetehdyllä riisijauho-vesigeeliseoksella ja huuhtelen pois. Sit curly girl'mäisesti lotraan latvoihin kosteuttavaa hoitoainetta.

Häpeä perheenjäsenenä

Olin lapsi. Toivoin syntetisaattoria monta vuotta joululahjaksi. Sit viimein kun sain sen, en saanut käyttää sitä. Isä tiesi, että mun haave oli tehdä musiikkia. Mutta se vaan sanoi "Älä naurata, likka. Vittu kaikki nauraa sulle, jos mä päästän sut johonkin julkiseen harrastukseen, jossa muka sit loistat vähän aikaa. Ne nauraa sulle. Ne kiduttaa sua, ihan varmasti. Älä unta nää".

Yritin piirtää, harjoittelin monta vuotta piirtämistä. Mutta viimeinkin kun olin saamassa työpaikan tatskaliikkeestä, äiti kielsi ja vetos saatananpalvontaan.

Oli muitakin taitoja, osasin tehä musiikkia. Tein biittejä, ja muuta. Mutta äiti takavarikoi mun tietokoneen.

Se suosittu moniosaaja. Taiteita ei vaan haluta jälleenmyydä ellei oo todistusaineistoa tuottavuudesta muusta kuin amatööripaskasta.

Osaan laulaa, kirjoittaa,piirtää... Vaan haave on tanssia. Nykyään tanssi tarkoittaa twerkkausta ja julkiheruttelua, niin enpä kerro paljoo taidoistani.

Olen harrastanut hiphop (HUOM. ei twerkkausta tai horottelua), street, venäläinen&ranskalainen baletti ja 'nykytanssia'. Haaveena on tanssia. Opettaa. Pyrin akrobatialeveliin. Haluan näyttää, että se on muuta kuin omahyväistä camikivaa ja nykyheruttelua. Se on todella kaukana tämän päivän vaatimuksista. Näyttää Pumpattavalta Kardashianilta tai Cardi B:ltä. Ihan vitun kaukana. Ja se on myös kaukana Antti Tuiskun heruttelutrendistä. Se on ns. clean dance ilman kinkkukiusausta ja ihon myötäistä nuoleskelevaa vaatetusta. Ja ei, se ei ole larppia, eikä roolipeliä. Se on taidetta. Se on kuitenkin kaukana nykyvaatimusten edellyttämistä mainstream-some-jumalista.


Tanssi, koreografia, eläytyminen, ja esiintyminen, ryhmätyöskentely,...
Kerroin isälle tästä, se sanoi että "Mikä vitun friikki susta on tullut. Luulet sä tosiaan, että susta tulisi esiintyjä, älä luule (nauraa). Mikset enää piirrä meille sarjakuvia, et käy pizzalla, hampurilaisella, mikä saatanan snobi sust on tullu, olisit normaali, sit susta tykättäs."

Joo, niinhän ne muutkin kommentoi, jopa opettajatkin arvostelee amiksissa, mut mikä vitun normaali. Jos siinä on joku tietty muotti olla "täydellinen normaali", niin sit se vaatimuslista ei lopu ikinä. Ja vittuilukommentteja tulee joka tapauksessa, teit väärin tai oikein, joka suunnasta. Mun ei tarvi hymyillä, alistua ja mielistellä muita. Mua ei tarvi lukita lukkojen taa, vain siksi että oon naurettavan naiivin näköinen ja kuuloinen.


En jaksa enää välittää. Sit ku kipu on ohi, voin jatkaa matkaa. Paineet on lähtenyt nyt aluksi.

Kun paineen alla näkyy tähtii

Kokeilin pitkään aikaan pestä hiuksia hoitavalla shampoolla. Moroccanoil Repair joku. Eihän se tietenkään korjaa mitään, vähentää vain katkeilua ja saastuneisuutta. Huuhtelin hiukset vedellä ja lotrasin Garnier Respons Coconut water hoitoaineella, joka kosteuttaa latvoja.
Tämän jälkeen päänahkaan alkaa sattua, joka yleensä on merkki ihon hiivasyndroomasta.

Hiukset kuivuu nopeaa, yleensä kun olen tottunut nyt kuukauden pesemään sen sijaan riisijauholla ja veden geeliytyvän taikinamaisella sekoituksella päänahan, on hiukset kuivuneet hitaanlaisesti suihkun jälkeen. Olen oppinut kuivamaan hiukset vanhalla t-paidalla, on hellempi tapa verrattuna frotee-pyyhkeeseen. Ymmärrän heti, että shampoon käyttö alkaa olla historiaa. Vaikka tykkään sen salonkimaisesta tuoksusta. Pitääpä siis etsiä riippuvuuden ja hemmottelun lähde muualta, joko voiteista tai tiskiaineista* (läppä tuo jälkimmäinen*). Toki hygienian ja itsestään huolehtiminen on vaadittavaa. Nykyään kun ei kelpaa kenellekään ilman että on täydellinen ja rikas.

Kaverin kanssa käymme läpi mitä masennus on. Itse puran masennusta lukemalla ja kirjoittamalla, aiemmin piirtämällä ja puhumalla** [paskaa**]. Jälkimmäistä en henno tehdä enää, ja rankaisen itseäni erakoitumalla. Ja siitä ei käytännössä tule ikinä loppua. Kaveri tekee nyt sitä, mitä aiemmin tein, olen iloinen, kun hän jaksaa purkaa terveellä tavalla asioitansa paperille. Toivon, että itseäni jonain päivänä kiinnostaisi itseni kehittäminen. Siinä vain kestää, aloitin juuri masennuslääkkeiden syönnin, ja alkaa vaikuttaa varsinaisesti kokonaan. Olen tavallista hiljaisempi, jos en käyttäisi masennuslääkkeitä, valitus ja paskanjauhanta jatkuisi, ja kuulisin koko ajan kuinka iso taakka olen. Tein aika ison uhrauksen, ja vielä jonkin verran tuntuu olo tyhjältä. Muisti on tosin palannut, alan jälleen tuntemaan itseäni itsekseni.


Elämä kiinnostaa, olen hiljaisempi, voivat syyttää itseänsä, jos uusi vaisuhko seurani ei enää kiinnosta. Sama nappi jota käytin teini-iässä, hiljentää minut omiin oloihin ja kiinnostuksen kohteisiin. Olen silti kiinnostunut ihmisistä, ja seurasta, puhun vain tavallista vähemmän.

Olenko vieläkään riittävä vai eteninkö liian nopeaa rotkon yli Teidän luoksenne ja sieltä takaisin?

Varo mitä toivot, se voi toteutua_
ShutUp 50mg

Konmari raiskaa #curlygirl varkaan (clickbait free versio)

Konmari on ollut trendinä 3 vuotta. Vaan ite kyllä aloitin sen aikoja sitten, koska en tykännyt omistaa tavaraa, joka hermostuttaa siinä edessä pölyttyneenä. Otin ohjat omaan käsiini, ja naapurin rikkaiden mummojen ja pappojen mielestä mulla ei ollut pitkän tähtäimen suunnitelmia. Ja kuuntelin musiikkia kuulokkeista, metallimusaa ja räppiä, ja heidän mielestä se näytti siltä että kuulen harhoja. Mietin koko ajan mitä *tua tuolla tapahtuu ja miksi koko kylä jauhaa paskaa musta vain siksi että olen köyhä naapuri, joka pukeutuu kirpparikamaan verrattuna naapurin rikkaisiin kyläläisiin. Oli helppo masentua, kun ei kuulunut joukkoon ja koko kylä puhui paskaa seläntakana. Ei kiinnostanut. Jatkoin projektia. Heitin kamaa roskiin.

Monen vuoden projektissa on ollut myös shampoosta vieroittuminen. No Poo/Low Poo ilmiö, jota on myös ollu lehdissä. Siitäkin sain hullun leiman. Mietin mitä helvettiä. Se on mun asia, jos haluan erkaantua oravanpyörästä ulos.

Tuli mieleen yks kaveri, joka oli vuosi mua nuorempi. Mutta ei saanut hengata mun kanssa. Oli entinen luokkakaveri, halusi yhtä vapaan tyylisen elämän kuin minä, mutta hänen äitinsä ei antanut lupaa koska oli rikkaasta perheestä. Ja hänen enotkin meni naimisiin rikkaiden menestyvien venäläisnaisten kanssa. Perhe meni usein s-bonuksilla jonnekin matkoille erämaahan, mutta kuitenkin johonkin missä oli joku matkaopas, ja hotelliruokia. Kaveri ei saanut hengata mun kanssa, koska 1. olin köyhästä perheestä 2. mulla ei ollut rikkaan perheen käytöstapakoulutusta eli kultaista etikettiä 3. Pukeuduin kuin spurgu/satanisti, eli se siitä, en kelpaa kaveriksi tai hyväksi naapuriehdokkaaksi.


Elikkä siis, no poo/low poo, mut silleen se curly girl metodi tehdään riisijauholla märkään päänahkaan tai ennen kuntosalia kuivaan päänahkaan. Kiinassa on kylä, jossa riisivettä käytetään hiusten päänahan putsaamisessa/hiusten huuhtelussa. Konmaritan siis tämän shampoon 3 kk, koska värjäsin hiukset 2 vk sitten. Aattelin, että seuraava värjäyskerta sisältää leikkauksen ja hoidon, ja sit kulmien ja ripsien värjäyksen. Tulee varmaan satanen yhteensä, mut ainakaan ei tarvi huolehtia palaako hiusväri liikaa kiinni ja mikä ongelma on kontrastissa. Suunnittelen hiusvärin itse. Todennäköisesti paperille taiteilen jotain. Konmaritan shampoon pois, niin pääsee ulos ikuisesta oravanpyörästä ja kampaajalle jätän shampoolla leikkimisen. Hoitoaineen jätän käyttöön. Eläminen maksaa helvetisti verrattuna vaatteisiin ja kampaajalla käyntiin. Olis kiva käydä Lindexissä tai jossakin prameemmassa ja parempilaatuisessa liikkeessä. Ei meinaa löytää kestäviä vaatteita mistään.

Kahvi juotu, ja nyt maksamaan laskuja,
Ja sit varmaan ikkunaostoksille keskustaan, tuskin ostan mitään oikeesti,
Huoh....

Kun konmari raiskaa #curlygirl varkaan

Värjäsin hiukset tummanruskeiksi sen jälkeen, kun olin totutellut hiukset kerran viikossa shampoolla pesuun.
Ei näyttänyt pahalle.

Shampoota ei kulu paljoa, mutta riisijauhoa sitäkin enemmän. Annan itseni läträtä vedellä suihkussa, jos kiinnostaa saippuallapesu hemmotteluna.

Muutenkin tässä ghettoillaan niin kuin mieli tekee. Ei kyl mieli tekis vaan pakko mikä pakko. Ajattelin jättää shampoopesun tällä viikolla ja ensi viikolla. Yritän totutella 3 viikkoon olla pesemättä shampoolla pärstää. Mutta kun tykkään käydä suihkussa, ja pää tulee kipeäksi päänahkaan kerääntyneestä bakteeripesästä (päänahan hiivasieni-infektio ilmiö), niin laitan hiuksiin riisijauhoa joko levitän jauhona tai vesigeelinä. Riisijauho kuivattaa, ravitsee päänahan ja kerää bakteerin pois. Joskus sekoitan mustat kahvinjämät veden sijasta riisijauhoon geeliksi. Mutta teen sen harvoin.

Lähinnä tämä metodi on matkimista curly girlistä, ja mulla on laineileva "eskimo"-hiustyyppi eli 2a eli kaukana kiharasta, mutta taipuisa. En tavoittele kulttuurin varastamista, vaan sitä, että ei tarvitsisi leikkauttaa hiuksia usein kuivattavan klooriveden vuoksi ja hiustenväriaineeseen, etenkin kun kotiväriaineet ovat kuulemma hapokkaampia kemikaaleja verrattuna kampaamon väreihin (yleensä sekoitan hoitoainetuubin hiusväriaineeseen tän takia, jos värjään hiuksia muualla kuin kampaajalla).


Muutenkin kun hiusten_värjäys ja hoito ja leikkaus on kallistunut, ja ruoka maksaa enemmän kuin asuminen ja opiskelu, eikä oo varaa ottaa lainaa tai sijoittaa, niin on pakko tehdä elämästä helpompi ja osittain tylsempi (huoh).

Ota itsestäsi selfie kunnes imet peilikuvaasi

[Jos mä nyt menisin takaisin siihen, mitä olin aikoja sitten, en tiedä olisinko nyt tässä vai jossakin laitoksessa.] 

Sote-uudistusta ei tule, ja hyvä näin mun mielestäni. Uusavuttomuus myy "hyvänä potilaana", valehteli lääkäri tai ei. Samoin "hyvänä ihanne-työnhakijana, ihanne-asiakkaana" jne. Ennen kuin ehdimme sanoa "jaa", meidän tulevaisuus ja päätepysäkki on jo päätetty. Kun pääset hoitoon, siinä on riskinsä. Se on joko viimeinen paikkasi, tai sitten opettelet sanomaan Ei ja vetoamaan itsemääräämisoikeuteen. Muista valita sanasi harkiten, se voi kääntyä Sinua itseäsi vastaan, ei väliä valehtelitko vai et. 

Suomi on brändätty hyvinvointivaltiona, mutta ulkomaalaiset, jotka ihailee tasa-arvoa, luulevat että tänne voi tulla kuka tahansa pummimaan rahaa ja valehdella sossulle elämän_tarinastaan. Oppivelvollisuus voidaan katkaista keneltä tahansa, joka ei edes helvetissä täytä 'ihanne-normaalin ihmisen oireyhtymää' . Uhri voi olla kuka tahansa outcast. Tämä on valikoiva totuus. 

Työntekijöitä deitataan, ennen kuin opiskelija/talent-myyjä valitaan. Mielestäni se on tärkeää ajantuhlausta, sillä yleensä valitaan usein se, jonka tienestit on yli 5k (euroissa/seuraajissa/tykkääjissä). Enää ei riitä taidot, vaan kuukausi-saldoraja. 

Pimeä totuus on kuitenkin se, että valikoiva syrjintä kohdistuu usein huvikseen niihin, jotka sairastaa jotain, näyttää evoluutiollisesti/karmallisesti heikolta tai on syntyneet kehoon, joka näyttää rajoittavan elämää. 

On olemassa sanonta, älä tuomitse kirjaa kansien ulkonäön takia. Nykyään sosiaalisen median täydellisten miesten ja naisten maailmassa mikään ei riitä. 

Ja siinä tapauksessa et ole ikinä tuottavan näköinen, ja se tarkoittaa sitä ettei sussa ole potentiaalia saada palkkaa tai haaveilemaasi duunia. 

Ite sain ammattikoulusta 1 ja 2, koska mulla ei ollut rahaa tarvikkeisiin, enkä pystynyt hymyilemään kun tein töitä (yleensä kun keskityn johonkin, otan sen vakavasti). En päässyt toisen paikkakunnan ammattikouluun, koska alhaiset tulot olivat rajoite. Ihan hyvä vaan. Oon nyt lukiossa, jonka aloitan lähiaikoina online (erityisopetuksen jälkeen). 

Mua kiusataan koulussa, yleensä ulkonäön (fyysinen neliraajasairaus) ja puhetyylini vuoksi (afasia). Mun aivot kuitenkin toimii normaalisti vaikka näytänkin naiivilta enkä saa mitään sanotuksi. Lapsuudesta myös voin kertoa, että on mutismia, joka hidastaa afasian paranemista. 

Rakasta lähimmäistä-neuvo ei enää päde Suomessa, kaikki on egoistisia kusipäitä, joskus ajaudun itsekin läpällä puhumaan tavalla niin kuin he, ihan heidän kiusakseen. Rupeavat kuitenkin rynnäköllä kävelemään yli, jos sanon jotain vastaan. 

Juon keittämäni kahvin loppuun, mikään ei huvita. Laitan hiuksiin riisijauhoa, niin voin pestä hiukset myöhemmin, eikä hiki tartu päänahkaan. 

[Ihan vaan sinun mieliksi, 

Suljen silmäni siltä miten tyhmä olet😎] 

Xooox, 

Vitun idiootti

Foggy, where are You?

Haaveilu itsensä ylittämisestä on varmaan jokaisen toiveena. Olen melkein puolivälissä. Elämä on nyt. Tunnen silti deja vu-kokemuksia, ihan kuin olisin tipahtanut taas sille tasolle, jossa mietin itseni toteuttamista, siis kaikkea.


Tuli mieleen tilanne, oli välivuosi, olin 16-17v., ja masennusvaihe, vaan tiedoksi vaan, niitä vaiheita tulee miten sattuu. Toiveena oli oma järjestelmäkamera, blogi, muusikon ura ja itsensä toteuttaminen yleisellä tasolla.

Sit halusin lukioon, olin 17-18v ja erityisopettajat erityisammattikoulussa pitivät sitä epärealistisena haaveena. Tykkäsin jostain syystä myös taidejuttujen lisäksi lukea, kirjoittaa, ja tehdä omia tutkivia - syvällisiä, muttei masentavia esseitä ja sain peruskoulussa myös niistä hyvät arvosanat, vaikka koulukiusaaminen ja vanhempien mielenterveyden aiheuttama vastuuttomuus, myös heidän haluttomuus että päätöksensä kuulla mun omaa tahtoa ja hyväksyä, että en ole mikään vajaaälyinen luuseri.


[Kuuntelin musiikkia puhelimella, jonka isä hankki salaa mulle syntymäpäivälahjana kummisedän kanssa. Olin 16, juuri lopettanut koulun. Piilotin puhelimen, jotta äiti ei palauttaisi sitä. Äidille tuli kauna, kun huomasi 8 viikon päästä puhelimen oston jälkeen, että onko tuo uusi puhelin. Sanoin, että isä osti kummisedän kanssa. Äiti siihen, että ei helvetti, lirkun lirkun.]

Tiesin, että mussa ei ollu mitään vikaa, vaan vanhempien asenteessa hyväksyä mut omana itsenä. Mitäs mä siihen totesin, fuck that, mä oon se joka oon.

Haaveilin tanssista, johon pyrin vieläkin. On 3 eri tanssikoulutusta, mulla oli kehonhuollossa yms. henkilökohtaisia ongelmia, ns. lukkolihakset, eli en kykene spagaatiin. Siitä on 10 vuotta, kun aloitin ensimmäisen tanssikurssin. Se tuntui kivalle. Myöhemmin jatkoin baletilla ja nykytanssilla. Ongelmana näin, että tarvitsin coach'in, joka ohjaa mua myös treeneissä. Sain sellaisen viime vuonna.

Vaikka sekavasti tässä edetään, pyrin siihen vaikka vaihtoehtoisella tasolla, jos nyt migreeni tulee, menen useiden kilometrien lenkille. On ollut harrastus nauttia ulkoilmasta, ja pitää itsensä liikkeellä. Samalla rauhoittaa mieltä.

Elämä on nyt, teen siitä omanlaisen ja piste💕👁️🌹

Lärvi kiinni ja unta aivoon

Sain sen minkä halusinkin, elämäni ensimmäisen henkilökortin. Rakkaus itseäni kohtaan on päässyt peilin sisälle asti, että peilikuvani imee mun omaa kuvaani niin että omahyväisyyden yli-täytettyjen pisteiden pokaaliakaan ei tarvita.

Pumpattavat sponssattavat Kardashian kopio-Barbarat ja  seksileluprinssit tuhannen ja yhden yön rikkaiden Mid East palatsien Dubaista tönii kilpaa köyhiä ihmisiä kadulla New Core-vaatteet päällä. Todennäköisesti Sosiaalisen Median täydelliset naiset ovat sugar baby'jä ja palauttavat postaamansa rikkaat vaatteet takaisin Zalandoon.


Kärsimyksen syy rikkoi rajani. Jouduin käymään sairaalassa muutama päivä sitten. Sain panacodiin reseptin, kun selkä oli niin jännittynyt ja kipeä, että tarvitsi opioideja. Hävettää kuitenkin ja nolottaa myöntää, että olen kaveripiirien sallittu 'narkkari', tosin mielummin ottaisin lisäravinteet, jotka tukisi mun parantumista positiivisesti. Ja sitä neurologi suositteleekin, katkaista pillerikierre, kun migreeni ja nivelkystat on rauhoittuneet ja nukun edes sen 15h päivässä. Luonnollisesti ja vaivattomasti. Kerran onnistui viime vuonna. Eikä tarvinnut mitään. Mutta uutta epilepsia lääkettä nostettiin, ja kierre alkoi uudestaan.

Candida Forte ja l-tryptofaani on auttaneet aiemmin mun pilleririippuvuuden ja immuniteetti-ongelmien katkaisussa. Masennuslääkkeet on kusta, joillekin toimii, ja joillekin ei, ja on mulla pahentanut mun pahaa oloa. Sit ku rahaa tulee tilille, käyn hakemassa nuo lisäravinteet.

[Sitten hiuksista ja kasvojen hoidosta] 

Luin netistä suht uuden villityksen. Tosin se on kestänyt vuoden. Riisivesi-huuhtelun, joka kuorii ja ravitsee ihon sekä hiukset. 

Teinpä oman version Sosiaalisen Median Täydellisten Naisten ihqutuksesta. Tein riisi-vesigeelin riisijauhosta ja laitoin [kosteaan💧😏] lärviin ja hiuksiin maskina. Hiuksissa annoin olla noin viitisen minuuttia päänahan hiusjuurten ja puolipituuksien kohdalla. Lärvissä annoin lojua sen 10 minuuttia.
Pesin hiukset geelillä, hiuksista tullut vähemmän rasvaiset. Tosin käyn pesulla usein, liikahikoilun takia aamusta, joten silläkin on osasyyllistävää osaa ja arpaa hiusten kuntoon.

Naama tuli freshiksi, pehmeämmäksi. Akne kuoriutuu pois hellävaraisesti.

[Kultaista *tun keskitietä askel eteenpäin] 

Luovuin shampoosta taas, vaihdoin sen kokonaan riisijauho-vesigeeliin. Rupesin säästämään rahaa, annoin korttini takavarikkoon. Teippasin puhelimen kamerat, jotta en ottaisi kuvia, kun kerran muistan että personal trainerin+health coachin ohjaama ihannekropan treenaus on pahasti kesken. Ignooraan ongelmat, jotta en jarruta maalin loppukirin tullessa. Unelmana voittaa se keho, jonka kanssa voin harjoitella tanssijan uraa, samoin pysyä erossa sairauskohtauksista ja ikuisen loisen imagosta.

[Haaveilen tekokuitu-lockseista, jotka ompelen myöhemmin kiinni päähän.]

Itsensä hemmottelu kiinnostaa, mutta teen sen hillitysti. Koen, että kaappinarsismin täyttämä sosiaalinen media on pistänyt lopun mun motivaation pyrkiä perfektionismiin. Aloitin meditoinnin, jossa istun hengittäen syvään matolla noin 20 minuuttia, tavallaan opin sen, että oma rauha on saavutettava ja arvottomuuden tunne joka puolella on opittava hyväksymään, ja etsiä kärsimyksille loppu. Ja oppia kieltäytymään ja toimia oman tahdon mukaisesti omaa uraansa ja elämän helpotusta varten.

Jos omaa aikaa, tekemistä ja tilaa ei anneta edes hengittämiselle tai ei pysty käsittelemään tunteita, ei ihme että joku sairastuu dementiaan, masennukseen, bipolaarihäiriöön tai skitsofreniaan.

Viikon tilitykset kehissä,
Xooox you may mind Your bitchness

Tarina naiivista iltasadusta

Näen linkin ravitsemusterapeutin eli terveydenhuollon hyvinvointigurun uutispostauksen, joka ihannoi normaalin ihmisen tapaa aloittaa päivänsä. Aamupala. Nykyään wannabe-sivistyneet ihmiset tutustuvat toisiinsa vaihtamalla aamupalakokemuksensa. Mulle se on yksinkertainen, omena ja 6 pikku kuppia kahvia.

Nyt tuli linkki hyvinvointivaltion ihanteesta, jälleen arvostelu ihanne-kansalaisen aamupalasta. Jees, nyt kun Suomi tulee kuntoon kuntoilun ja itsellensä sopivan, aidon ja oikean ravinnon merkeissä, ihannoidaan ylensyömistä ja lihavuuspositiivisuutta. Tuputus-uutinen

Hoitoalan guru tuputtaa ruokaa. Entä jos ei halua tankata itseensä ruokaa, jos ei kuluta niin paljoa? Ymmärrän, jos hoitajille riittää töitä ja on pakko aivopestä ihmiset ajattelemaan, että he eivät ole ikinä sopivia. Ite syön illalla enemmän, treenin jälkeen.

Joskus menen ravintolaan tai pikaruokalaan, pikaruokalassa tilaan salaatin tai ravintolassa tilaan itselleni sopivan aterian. Mulla on migreeni, se on neurologinen sairaus. Itsestään huolehtiminen ei ole pakkomielteinen paranoidi uskonto. Ymmärrän jos sosiaali-terveysala yrittää keinolla millä hyvänsä saada asiakkaat kääntymään takaisin pahoinvoinnin tavoitteluun. Valehtelu ja aivopesu on taito ja elämäntapa. Pakko saada rahaa ja työtä. Ja asiakkaat masentumaan ja taantumaan.


Se, miten mä elän, se ei helvetissä ole kenenkään asia. Jos terveydenhuoltopalvelut saavat syövän asiakkaan terveestä läsnäolosta itseensä, se on heidän panettelun aihe. Asiakkaat katoaa kun tietävät liikaa.


Kaikkea hyvää Teille,
Ethän välitä mitä muut Sinusta ajattelee,
Et tee mitään väärää jos ajattelet kehoasi kuin temppelinä💫
Pidät huolen itsestäsi ja katsot ettei Sinua harhauteta. Sinussa on potentiaalia, rakasta itseäsi ja hyväksy itsesi ihmisenä. Jumalauta, Sä olet aarre, pidä itseäsi ikuisessa arvossa.

Xooox,
Yksilö

nirvana tulille ja ulos pillerihelvetistä

Sain soiton neurologian hoitajalta, joka halusi tietää mun voinnista. Sanoin, että migreeni on lähes tulkoon poissa ja elämä piristyy jälleen parempaan suuntaan. Kysyi mun epilepsiakohtauksistani, onko niitä ilmaantunut. Vastasin, että migreenin aiheuttama unettomuus kausi, jonka vuoksi kipuilu jatkoi yöllä ja päivällä, on vihdoin ohi eikä aiheuta kohtauksia enää. Almotriptaanilla oli osasyypäisyys mun arvaamattoman aggressiivisella käyttäytymisellä, ja huomasin tietämättäni satuttavani ja kuormittavan kavereitani. Sitä ei ollut kiva kuulla, ja annoin kavereiden ja tuttavien kaikota kauemmaksi, kunnes tunsin syvää yhtenäisyyttä ikuisen yksinäisyyden kanssa. Se ei ollut rakastumista itseensä, vaan lähinnä uupumuksen aiheuttama tyytymättömyys.

Vaikka ongelmia oli täysin rinnoin, rintakipuja ja muita lukemattomia kärsimyksiä myöten, en voinut lopettaa itseironiaa ja itseni rankaisemista. Hyvät ystävät ja toverit, joita olin tietämättäni kuormittanut ilman, että oma persoonallisuus olisi ollut läsnä, oli kaukana, ja musta tuntui siltä, että olisin tehnyt heistä selvää, ollut riidanhaluinen vastoin tahtoani.

Lopeteltaessani almotriptaanit tajusin, että itsariajatukset ja sabotoimis-lankeamiset olivat voimistuneet 9 vuoden eri masennuslääkkeiden vuoksi. Almotriptaani oli tehnyt mun päästä selvää, enkä tuntenut olevani täysin läsnä elämässä. Pahensi mun masennusta ja itsetuhoisuuden nautintoja. Sain tavallaan voimaa siitä, että kirjoitin itsestäni kauheita teoreettisia ja kuvitteellisia rangaistuksia, mm. "saat nauttia siitä, että palan helvetissä, sillä aikana kun tanssin nuoralla ja muut pilkkaa ympärillä...". Ihmiset moitti sairaanloista negatiivisuutta, joka ei ollut musta itsestä.

Nyt kun sallitut aineet on kaukana, serotoniinilla äänenvaimennus on tiessään ja kärsin vähemmän. Lääkäri bännäs tämän lääkkeen multa pois käytöstä. Nyt käytän varmaan naprokseenia kunnes iänikuiset kivut on kontrollissa. Hävettää puoliterveenä tavata kavereita tai ketään. Häpeän itseäni sydämeni pohjasta. En osaa pitää ystäviä itselläni toivotulla tavalla. En ole hyödyllinen. Ehkä tää tunne on väliaikainen, muutama vuosi sitten, kun citalopraami oli vuoden poissa käytöstä, olin onnellinen, ja itsetunto oli ihan neutraali, en pilkannut tai lannistanut ketään. Sit kun masennuslääkkeet ja mielialantasaajat aloitin kuntoutuskeskuksessa, musta tuntui ihan ku en olis olemassa, mua hävetti elää. Käytin nappeja, eikä kukaan ottanut mua tosissaan. Nuo napit teki musta erakoituvan hirviön.

Erkaantuessa noista taikanapeista, yritin etsiä tyytyväisyydenlähdettä sillä aikaa kun yritin kontrolloida migreeniä, lihaskipuja ja muita. Vaan lääkäri myönsi että tämä on joku lihastyyppinen liikuntaelimen vastustuskykyongelma.

Pitäis käydä lääkäri tarkastuksessa kun tulee se pahin aika tulehduksen toistumisesta. Saisin varmistuksen alan ammattilaiselta suosiolla ennen manipulaatiohoitojen tilaamista, osteopatia, kiropraktikolle menemistä, akupunktio, iiristesti...

Tässä oli teille romaani oma-kokemasta nirvanasta,
elämä loistaa vihdoin kivun voittamisesta. Aika jatkaa crosstrainingia ja kuntosaliharjoittelua, teki selälle hyvää...ja liikunta nousi päähän.

XooooX,
Vain ihminen

Vikasietotilasta liikkeelle

Kahvia, pari palaa ruisleipää ja herkullinen Granny Smithin omena. Ei varmaan kauheesti tyydytä vieraan katsojan silmää, mutta ainakin sain sen myönnettyä mitä otan aamupalaksi.

Myöhemmin kuntosalille. Joka toinen päivä on personal trainerin virtuaalisesti appsin kautta ohjattu kuntosalitreeni, jossa on painonnostoja ja yhteensä 23 minuuttia aerobista harjoittelua (soutu, kuntopyörä ja crosstraining) ja joka toinen päivä crosstrainingiä 45 min, menisin juoksemaan matolle jos huvittaisi. Kehonkoostumusmittaus tehtiin viime vuonna yhdessä personal trainerin kanssa. Ja pidän sen toistaiseksi omana tietona mihin kokoon pyrin ja mitä olen juuri nyt. Ihmiset voi rauhassa arvostella toisen ulkonäköä, reilusti täyteläisestä "langanlaihaan", olen ollut vuorotellen molempia, mutta tällä kertaa pyydän personal trainerin auttavaa kättä päästäkseni turvallisesti omaan ihannekokooni. Personal trainerit ovat hyviä opettamaan treenaamisessa ja terveystietoisia, nämä eivät pyydä kirjekurssia vaan tapaavat tawixXxet kasvotusten ja treeniä muokataan tilanteen tai omien toiveiden mukaan. Maksan tästä kuntosalista ja henkilökunnan avusta yhteensä 50 euroa. Haaveena olisi tanssijan ammatti ja siviilipalveluksen suorittaminen. Tämä ei ole täydellisyyteen pyrkimistä ja vallanhimoa, vaan lähinnä oman ammatin ja elämän etsimistä.

Olen täysintolerantti viljoille, mutta ruisleipä on mulle kuin pizza; sitä on pakko saada edes kerran kuukaudessa lärviinsä. Tärkkelys/sokeripitoisia ruokiakaan en vedä. Paitsi ehkä vege-jätskejä ja sorbetteja. Pari kertaa viikossa rasvatonta maitorahkaa. Suurimmalta osalta syön viherkasvisruokaa migreenin takia ja välttelen sen vuoksi myös runsassokerisia/tärkkelyksellisiä ruokaa. Alkaa paranemaan elämä kunnolla.

Kun haaveena on hyvä olo, ja epälääkeriippuvuus, ja kivuton elämä, on tavoitteet korkeammalla kuin mun 45% melankolinen mieli. Onneksi en kiinnitä sairaalloisesti huomiota kehoon. Katson peiliin. Sieltä näkyy ihminen, joka on unettomuuden voittanut ja pahimmat migreenikohtaukset selättänyt. Selän lukot on auki ja näytän pirteältä. On vaikea hymyillä peilin edessä, mutta parempaan suuntaan mennään. Kun vihdoin elämässä onnistuu jossakin, edes itsensä huolenpidossa, tulee ilo, melkein itku silmään. Onnistumisen iloa. Se kaikki ei heti näy kunnolla, mutta sitten kun näkyy, voi olla ylpeä itsestänsä.