Se jolla on potentiaalia - lähtee

Ei oo viikko edennyt hyvin. Äiti hankki uudet kengät kirppikseltä 15 eurolla ja rikkoi jalat ruville. Hain uudet kengät kenkäkaupasta. Hinta oli jotain 150e. Hyvinvoivalla Suomen kansalaisella pitää olla vähintään 10 paria kenkiä. Juu. Ja rahastukseksi menee jos kenkiä huoltaa, joten haen mielummin uudet.

En voi valittaa; on kuntosalikengät, crocsit, sandaalit kylppäriin, perus nahkaiset nauhakengät ja sit äsken goretex-malliset märän talven kengät.

Ostin itselleni viikonloppujuomaksi Coca-Cola zeron ja herkuiksi taffelin suolapähkinöitä. Olis tehnyt mieli ottaa snickers, mutta kärsin migreenistä. Ja artriittisista nivelvaivoista myös. Ollaan epäilty fibromyalgiaa. En henno kuitenkaan luottaa Terveyskeskuslääkärien apuun, eikä TAYSin neurologin polikaan ole hyvillään hoitovirheiden ja mun tilanteen vakavuuden vuoksi mitenkään avoin myöskään terveysaseman hoitsujen ja lääkärien pätevyyteen.

Sokeriton cokis auttaa migreeniin. Ja mahaongelmiin ja nivelkipuihin. Jollekin auttaa rentoutumiseen bisse, mulle auttaa cokis ja pähkinäpussi.

On ollut hakee fiilis. Paras ystäväni on sairastunut aivosyöpään. Ei saa suihkutushoitoa tai leikkausta, vaan tabletteina. Haluun hänet jäävän eloon. Olemme tunteneet toisemme siitä asti kun olin 13 ja hän 16. Olimme yläasteella. Sitä ennen mulla ei ole ollut pysyviä ystäviä missään. Itkin alkuviikosta, vaikkei ystäväni ole kuollut. Mutta tätä ennen eräs toinen ystäväni menehtyi aivokuolemaan lääkemarihuanan aiheuttaman turvonneisiin aivoihin, sit sydän ei enää lyöny.

Oon ollut hiljaa, ehkä siks ku menetys masentaa. Hain lapsuusajan masennuslääkkeet takas käyttöön, koska en pystynyt nukkumaan. Mut silti, kun kuulin kaverin syövästä, se oli kuin isku rintaan. Ei taas!

Mummo kuoli syöpään kun olin 10, oli tapellut uudestaan ja uudestaan syöpää vastaan. Tuli takaisin entistä pahempana. Sit vei hänet. Nukkui pois. Ja mä vieläpä ajattelin sitä ennen, että kohta se mummo tulee kotiin vaarin luo ja kaikki on taas hyvin. Se käveli aluksi, istui, pian se ei pystynyt istumaankaan, sit se vaan nukkui ja mumisi. Kunnes ei saanu mitään selvää. Se kuihtui terveen pyöreästä kiharatukkaisesta naisesta laihaksi. Kuoli marraskuun 6 päivänä, ennen 70-vuotisjuhliaan, jotka olis ollut joulun jälkeen. Isä musertui. Ja näin sen surun kaikilla isän sisaruksilla ja vaarilla. 

Mä en voi uskoa tätä, en vaan voi, kun kaikki mikä on tullu lähtee heti. 

Kun konmari raiskaa #curlygirl varkaan

Värjäsin hiukset tummanruskeiksi sen jälkeen, kun olin totutellut hiukset kerran viikossa shampoolla pesuun.
Ei näyttänyt pahalle.

Shampoota ei kulu paljoa, mutta riisijauhoa sitäkin enemmän. Annan itseni läträtä vedellä suihkussa, jos kiinnostaa saippuallapesu hemmotteluna.

Muutenkin tässä ghettoillaan niin kuin mieli tekee. Ei kyl mieli tekis vaan pakko mikä pakko. Ajattelin jättää shampoopesun tällä viikolla ja ensi viikolla. Yritän totutella 3 viikkoon olla pesemättä shampoolla pärstää. Mutta kun tykkään käydä suihkussa, ja pää tulee kipeäksi päänahkaan kerääntyneestä bakteeripesästä (päänahan hiivasieni-infektio ilmiö), niin laitan hiuksiin riisijauhoa joko levitän jauhona tai vesigeelinä. Riisijauho kuivattaa, ravitsee päänahan ja kerää bakteerin pois. Joskus sekoitan mustat kahvinjämät veden sijasta riisijauhoon geeliksi. Mutta teen sen harvoin.

Lähinnä tämä metodi on matkimista curly girlistä, ja mulla on laineileva "eskimo"-hiustyyppi eli 2a eli kaukana kiharasta, mutta taipuisa. En tavoittele kulttuurin varastamista, vaan sitä, että ei tarvitsisi leikkauttaa hiuksia usein kuivattavan klooriveden vuoksi ja hiustenväriaineeseen, etenkin kun kotiväriaineet ovat kuulemma hapokkaampia kemikaaleja verrattuna kampaamon väreihin (yleensä sekoitan hoitoainetuubin hiusväriaineeseen tän takia, jos värjään hiuksia muualla kuin kampaajalla).


Muutenkin kun hiusten_värjäys ja hoito ja leikkaus on kallistunut, ja ruoka maksaa enemmän kuin asuminen ja opiskelu, eikä oo varaa ottaa lainaa tai sijoittaa, niin on pakko tehdä elämästä helpompi ja osittain tylsempi (huoh).

Vikasietotilasta liikkeelle

Kahvia, pari palaa ruisleipää ja herkullinen Granny Smithin omena. Ei varmaan kauheesti tyydytä vieraan katsojan silmää, mutta ainakin sain sen myönnettyä mitä otan aamupalaksi.

Myöhemmin kuntosalille. Joka toinen päivä on personal trainerin virtuaalisesti appsin kautta ohjattu kuntosalitreeni, jossa on painonnostoja ja yhteensä 23 minuuttia aerobista harjoittelua (soutu, kuntopyörä ja crosstraining) ja joka toinen päivä crosstrainingiä 45 min, menisin juoksemaan matolle jos huvittaisi. Kehonkoostumusmittaus tehtiin viime vuonna yhdessä personal trainerin kanssa. Ja pidän sen toistaiseksi omana tietona mihin kokoon pyrin ja mitä olen juuri nyt. Ihmiset voi rauhassa arvostella toisen ulkonäköä, reilusti täyteläisestä "langanlaihaan", olen ollut vuorotellen molempia, mutta tällä kertaa pyydän personal trainerin auttavaa kättä päästäkseni turvallisesti omaan ihannekokooni. Personal trainerit ovat hyviä opettamaan treenaamisessa ja terveystietoisia, nämä eivät pyydä kirjekurssia vaan tapaavat tawixXxet kasvotusten ja treeniä muokataan tilanteen tai omien toiveiden mukaan. Maksan tästä kuntosalista ja henkilökunnan avusta yhteensä 50 euroa. Haaveena olisi tanssijan ammatti ja siviilipalveluksen suorittaminen. Tämä ei ole täydellisyyteen pyrkimistä ja vallanhimoa, vaan lähinnä oman ammatin ja elämän etsimistä.

Olen täysintolerantti viljoille, mutta ruisleipä on mulle kuin pizza; sitä on pakko saada edes kerran kuukaudessa lärviinsä. Tärkkelys/sokeripitoisia ruokiakaan en vedä. Paitsi ehkä vege-jätskejä ja sorbetteja. Pari kertaa viikossa rasvatonta maitorahkaa. Suurimmalta osalta syön viherkasvisruokaa migreenin takia ja välttelen sen vuoksi myös runsassokerisia/tärkkelyksellisiä ruokaa. Alkaa paranemaan elämä kunnolla.

Kun haaveena on hyvä olo, ja epälääkeriippuvuus, ja kivuton elämä, on tavoitteet korkeammalla kuin mun 45% melankolinen mieli. Onneksi en kiinnitä sairaalloisesti huomiota kehoon. Katson peiliin. Sieltä näkyy ihminen, joka on unettomuuden voittanut ja pahimmat migreenikohtaukset selättänyt. Selän lukot on auki ja näytän pirteältä. On vaikea hymyillä peilin edessä, mutta parempaan suuntaan mennään. Kun vihdoin elämässä onnistuu jossakin, edes itsensä huolenpidossa, tulee ilo, melkein itku silmään. Onnistumisen iloa. Se kaikki ei heti näy kunnolla, mutta sitten kun näkyy, voi olla ylpeä itsestänsä.