Häpeä perheenjäsenenä

Olin lapsi. Toivoin syntetisaattoria monta vuotta joululahjaksi. Sit viimein kun sain sen, en saanut käyttää sitä. Isä tiesi, että mun haave oli tehdä musiikkia. Mutta se vaan sanoi "Älä naurata, likka. Vittu kaikki nauraa sulle, jos mä päästän sut johonkin julkiseen harrastukseen, jossa muka sit loistat vähän aikaa. Ne nauraa sulle. Ne kiduttaa sua, ihan varmasti. Älä unta nää".

Yritin piirtää, harjoittelin monta vuotta piirtämistä. Mutta viimeinkin kun olin saamassa työpaikan tatskaliikkeestä, äiti kielsi ja vetos saatananpalvontaan.

Oli muitakin taitoja, osasin tehä musiikkia. Tein biittejä, ja muuta. Mutta äiti takavarikoi mun tietokoneen.

Se suosittu moniosaaja. Taiteita ei vaan haluta jälleenmyydä ellei oo todistusaineistoa tuottavuudesta muusta kuin amatööripaskasta.

Osaan laulaa, kirjoittaa,piirtää... Vaan haave on tanssia. Nykyään tanssi tarkoittaa twerkkausta ja julkiheruttelua, niin enpä kerro paljoo taidoistani.

Olen harrastanut hiphop (HUOM. ei twerkkausta tai horottelua), street, venäläinen&ranskalainen baletti ja 'nykytanssia'. Haaveena on tanssia. Opettaa. Pyrin akrobatialeveliin. Haluan näyttää, että se on muuta kuin omahyväistä camikivaa ja nykyheruttelua. Se on todella kaukana tämän päivän vaatimuksista. Näyttää Pumpattavalta Kardashianilta tai Cardi B:ltä. Ihan vitun kaukana. Ja se on myös kaukana Antti Tuiskun heruttelutrendistä. Se on ns. clean dance ilman kinkkukiusausta ja ihon myötäistä nuoleskelevaa vaatetusta. Ja ei, se ei ole larppia, eikä roolipeliä. Se on taidetta. Se on kuitenkin kaukana nykyvaatimusten edellyttämistä mainstream-some-jumalista.


Tanssi, koreografia, eläytyminen, ja esiintyminen, ryhmätyöskentely,...
Kerroin isälle tästä, se sanoi että "Mikä vitun friikki susta on tullut. Luulet sä tosiaan, että susta tulisi esiintyjä, älä luule (nauraa). Mikset enää piirrä meille sarjakuvia, et käy pizzalla, hampurilaisella, mikä saatanan snobi sust on tullu, olisit normaali, sit susta tykättäs."

Joo, niinhän ne muutkin kommentoi, jopa opettajatkin arvostelee amiksissa, mut mikä vitun normaali. Jos siinä on joku tietty muotti olla "täydellinen normaali", niin sit se vaatimuslista ei lopu ikinä. Ja vittuilukommentteja tulee joka tapauksessa, teit väärin tai oikein, joka suunnasta. Mun ei tarvi hymyillä, alistua ja mielistellä muita. Mua ei tarvi lukita lukkojen taa, vain siksi että oon naurettavan naiivin näköinen ja kuuloinen.


En jaksa enää välittää. Sit ku kipu on ohi, voin jatkaa matkaa. Paineet on lähtenyt nyt aluksi.

Ulkokullatut koristeet

[Rakas lukija, minun ei ole tarkoitus pelotella Sinua. Olen vain sivustakatsoja ja tarkkailija, ja kerron vain mitä tämä on, jos päätät ymmärtää väärin, ja analysoida tämän postauksen vainoharhaisuudeksi, voit poistua jo nyt tältä sivulta^^] 

ALIMMAN TYÖVÄENLUOKAN SYRJINTÄ ALKAA PERHEISTÄ, JOISSA MORAALILLA, KORKEILLA TULOILLA JA OMALLA EGOLLA ON PÄÄMÄÄRÄNSÄ💯

Talent/luonnonlahjakkuus/syntyessään hiottu timantti-menestystarina aloitetaan Suomessa jo 8-vuotiaana, mitä näin erään väliaikaisen läheisen tuttavan perheessä. 8-vuotias poika laitettiin ratsastustallin kesätöihin myymään limuja ja mansikoita kaverinsa kanssa. Mitä tunsin poikaa hyvin ja näin vierestä mitä sen elämä oli, vanhemmat yli keskiluokan sijoittajia ja pätijöitä. Näin myös sen tiukan kasvatuksen, ja mistä kaikesta se lapsi jäi paitsi. Suretti. Hänelle ei koskaan kerrottu miksi hän tekee töitä, miksi vanhemmat ja kaikki perheenjäsenet keräilee S-kanavan yhteistilille bonuksia. Siinä oli jotain sairasta, joka hirvitti muakin. Tuli mieleen oma lapsuus, tosin mua ei koskaan päästetty kesätöihin. Lähinnä siksi koska vanhemmat häpesi mua.

Tuosta tuli mieleen tarina Siddhartha Gautamasta, kuninkaallisen perheen pojasta, jolle ei kerrottu julmasta maailmasta, vaan tyrkytettiin vain sitä täydellistä ja eliittiä. Mutta sitten Siddhartha meni salaa palatsin muurien ulkopuolelle ja järkyttyi näkemästään. Ja ryhtyi munkiksi, eli ilman rahaa, vaurautta, ja etsi vastauksia miksi muut saavat kärsiä ja kuolla sairauksiinsa.

Tosin tämä perheen pieni poika oli myös älykäs, usein tuli kysymään minulta jotain, jos ei ymmärtänyt miksi kaikki on niin pikkutarkkaa.
Mua säälitti tilanne, koska hänelle ei kerrottu mitään. Ja osittain raivostutti myös sisältä. Ja se vanhempien kylmä suhtautuminen lapsen kasvamiseen. Tuli joskus kysymään myös multa miksi häntä ei päästetä kavereille, ja miksi hänet viedään vain brändättyihin paikkoihin, missä koko perhe käy jäsenenä kampaamossa, kuntosalilla, shoppailemassa ja bla bla bla. Tiesin kuitenkin, että tämä on joku sisäpiirin osake-juttu. Kiva kun joku harjoittelee sitä ja menestyy siinä, mutta tämä on sairasta. En tiedä miksi.

[Itse kasvoin köyhässä perheessä, sain kuitenkin elää lapsuutta sen 9-vuotiaaksi asti. Mutta sitten alkoi ylämäki. Ponnistelu ei auttanut, paitsi kun muutettiin kaupunkiin.]

Sanotaan nyt vaikka näin, tämä lapsi ei saa elää enää lapsuutta. Kun se toivoo jotain joululahjaksi, se saa lahjaksi isänsä yrityksen pienoismalli-leluja. Ja missä lukee sen yrityksen nimi esim. mönkijässä, motocross...
Hänelle tyrkytetään töitä, koska perhe on rikas ja haluaa hyödyntää sisäpiirin työsuhteiden antamaa kokemusta ja egoa. Mietin mitä helvettiä.

Mä en tiedä mikä tässä on sairaampaa, se, että lapsi ei saa kasvaa lapsena, vai se että vanhemmat on pro matrix-elitistejä. Ainakin huomasi sen, että perheen poika ei itse ajatellut yhtä itsekkäästi ja dollarin/100k tykkäyksen ja 500k seuraajan kuvat silmissä.


Toivon, että poika kasvaa henkisesti fiksummaksi kuin tämän vanhemmat. Ja saa seurata omia kiinnostuksenkohteitaan ilman paineita.


Hyvää tiistaita kaikille,
Xooox