Sain soiton neurologian hoitajalta, joka halusi tietää mun voinnista. Sanoin, että migreeni on lähes tulkoon poissa ja elämä piristyy jälleen parempaan suuntaan. Kysyi mun epilepsiakohtauksistani, onko niitä ilmaantunut. Vastasin, että migreenin aiheuttama unettomuus kausi, jonka vuoksi kipuilu jatkoi yöllä ja päivällä, on vihdoin ohi eikä aiheuta kohtauksia enää. Almotriptaanilla oli osasyypäisyys mun arvaamattoman aggressiivisella käyttäytymisellä, ja huomasin tietämättäni satuttavani ja kuormittavan kavereitani. Sitä ei ollut kiva kuulla, ja annoin kavereiden ja tuttavien kaikota kauemmaksi, kunnes tunsin syvää yhtenäisyyttä ikuisen yksinäisyyden kanssa. Se ei ollut rakastumista itseensä, vaan lähinnä uupumuksen aiheuttama tyytymättömyys.
Vaikka ongelmia oli täysin rinnoin, rintakipuja ja muita lukemattomia kärsimyksiä myöten, en voinut lopettaa itseironiaa ja itseni rankaisemista. Hyvät ystävät ja toverit, joita olin tietämättäni kuormittanut ilman, että oma persoonallisuus olisi ollut läsnä, oli kaukana, ja musta tuntui siltä, että olisin tehnyt heistä selvää, ollut riidanhaluinen vastoin tahtoani.
Lopeteltaessani almotriptaanit tajusin, että itsariajatukset ja sabotoimis-lankeamiset olivat voimistuneet 9 vuoden eri masennuslääkkeiden vuoksi. Almotriptaani oli tehnyt mun päästä selvää, enkä tuntenut olevani täysin läsnä elämässä. Pahensi mun masennusta ja itsetuhoisuuden nautintoja. Sain tavallaan voimaa siitä, että kirjoitin itsestäni kauheita teoreettisia ja kuvitteellisia rangaistuksia, mm. "saat nauttia siitä, että palan helvetissä, sillä aikana kun tanssin nuoralla ja muut pilkkaa ympärillä...". Ihmiset moitti sairaanloista negatiivisuutta, joka ei ollut musta itsestä.
Nyt kun sallitut aineet on kaukana, serotoniinilla äänenvaimennus on tiessään ja kärsin vähemmän. Lääkäri bännäs tämän lääkkeen multa pois käytöstä. Nyt käytän varmaan naprokseenia kunnes iänikuiset kivut on kontrollissa. Hävettää puoliterveenä tavata kavereita tai ketään. Häpeän itseäni sydämeni pohjasta. En osaa pitää ystäviä itselläni toivotulla tavalla. En ole hyödyllinen. Ehkä tää tunne on väliaikainen, muutama vuosi sitten, kun citalopraami oli vuoden poissa käytöstä, olin onnellinen, ja itsetunto oli ihan neutraali, en pilkannut tai lannistanut ketään. Sit kun masennuslääkkeet ja mielialantasaajat aloitin kuntoutuskeskuksessa, musta tuntui ihan ku en olis olemassa, mua hävetti elää. Käytin nappeja, eikä kukaan ottanut mua tosissaan. Nuo napit teki musta erakoituvan hirviön.
Erkaantuessa noista taikanapeista, yritin etsiä tyytyväisyydenlähdettä sillä aikaa kun yritin kontrolloida migreeniä, lihaskipuja ja muita. Vaan lääkäri myönsi että tämä on joku lihastyyppinen liikuntaelimen vastustuskykyongelma.
Pitäis käydä lääkäri tarkastuksessa kun tulee se pahin aika tulehduksen toistumisesta. Saisin varmistuksen alan ammattilaiselta suosiolla ennen manipulaatiohoitojen tilaamista, osteopatia, kiropraktikolle menemistä, akupunktio, iiristesti...
Tässä oli teille romaani oma-kokemasta nirvanasta,
elämä loistaa vihdoin kivun voittamisesta. Aika jatkaa crosstrainingia ja kuntosaliharjoittelua, teki selälle hyvää...ja liikunta nousi päähän.
XooooX,
Vain ihminen
No comments:
Post a Comment