Autoimmuuni ihmissuhteille

Lapsena olin vaisu, yksin, mulla oli vain muutama ystävä. Edes vanhemmat ei antanut aikaa mulle, tai ymmärrystä. Sukulaiset yrittivät näyttää välittämistä, ja sitä oli osittain vaikeaa ottaa vastaan. Opin, että mulla ei ollut mitään väliä, minua koulukiusattiin ja perhe oli sekava ja syytti mua kaikesta. En jaksanut mitään, en halunnut mitään. Pidin perheen nuorimmista veljistä huolta, kun vanhemmat tappeli keskenään eikä jaksanut itse hoitaa heitä. Ironista, tunnen syyllisyyttä kaikesta vaikka vika on muualla, eikä mun omassa päässä. Vastuu annettiin suurimmaksi osaksi mun harteille, koska olin tyttö ja heidän silmissänsä mielenvikainen ja kehitysvammaisen tasolla.

(Itselleen pitäisi oppia antamaan anteeksi. En osaa enkä osittain myöskään halua. Enkä osaa olla kavereiden kanssa tekemisissä. Olen onnellinen, jos saan tilaisuuden, mutta en uskalla näyttää heille, että välitän heistä. Saatan sanoa jotain kannustavaa ja vaihtaa pari sanaa kasvotusten, heittää huumoria esteettisistä ongelmista mutta todellisuudessa olo on niin paha, etten halua tavata ketään. Uskon, että seuraava ihminen, joka tulee tapaamaan, löytää pian syyn kadota mun näköpiiristä. Se on ok, osaan sulkea myös ovet pysyvästi. Se, joka luulee mua hyväuskoiseksi käytökseni takia, saa ihan rauhassa uskoa, omalla riskillä. ) 

Mitään persoonallisuushäiriötä mulla ei kuitenkaan ole, vaikka lääkärit helposti mustamaalaavat mua. 

Olen suurimmaksi osaksi vaitiolovelvollinen. Itsetuhoisuus ei yleensä kuulu mun elämään, joskus kriisin edetessä pahimpaan suuntaan, saatan miettiä elämäni päättämistä. Mutta sitten ajattelen toista vaihtoehtoa, omassa rauhassa olemista. Erakoituminen on viha-rakkaussuhde, toive ihmisten näkemisestä on toisaalta suuri, mutta sitten tunne on itseään vastaan, en halua tavata ihmisiä, en ansaitse sitä, en ole valmis selkäänpuukotuksiin. En ole riittävä heille. Ne haluaa vaan rahaa, ison egon ja palveluksia. En halua pelata ja pettyä. Mielummin olen yksin, en ainakaan pety tai tule hyljityksi. Se tosin satuttaa entisestään.

Vaan ehkä mä ansaitsen tämän,

Kidutuksen eston. Hihat palaa raivosta ja mitättömyyden kokemisesta. En ole heille yhtään mitään. Vain läsnäoleva pala hiomatonta platinaa. 

Sitä itseään, 

Yet alive