Olin lapsi. Toivoin syntetisaattoria monta vuotta joululahjaksi. Sit viimein kun sain sen, en saanut käyttää sitä. Isä tiesi, että mun haave oli tehdä musiikkia. Mutta se vaan sanoi "Älä naurata, likka. Vittu kaikki nauraa sulle, jos mä päästän sut johonkin julkiseen harrastukseen, jossa muka sit loistat vähän aikaa. Ne nauraa sulle. Ne kiduttaa sua, ihan varmasti. Älä unta nää".
Yritin piirtää, harjoittelin monta vuotta piirtämistä. Mutta viimeinkin kun olin saamassa työpaikan tatskaliikkeestä, äiti kielsi ja vetos saatananpalvontaan.
Oli muitakin taitoja, osasin tehä musiikkia. Tein biittejä, ja muuta. Mutta äiti takavarikoi mun tietokoneen.
Se suosittu moniosaaja. Taiteita ei vaan haluta jälleenmyydä ellei oo todistusaineistoa tuottavuudesta muusta kuin amatööripaskasta.
Osaan laulaa, kirjoittaa,piirtää... Vaan haave on tanssia. Nykyään tanssi tarkoittaa twerkkausta ja julkiheruttelua, niin enpä kerro paljoo taidoistani.
Olen harrastanut hiphop (HUOM. ei twerkkausta tai horottelua), street, venäläinen&ranskalainen baletti ja 'nykytanssia'. Haaveena on tanssia. Opettaa. Pyrin akrobatialeveliin. Haluan näyttää, että se on muuta kuin omahyväistä camikivaa ja nykyheruttelua. Se on todella kaukana tämän päivän vaatimuksista. Näyttää Pumpattavalta Kardashianilta tai Cardi B:ltä. Ihan vitun kaukana. Ja se on myös kaukana Antti Tuiskun heruttelutrendistä. Se on ns. clean dance ilman kinkkukiusausta ja ihon myötäistä nuoleskelevaa vaatetusta. Ja ei, se ei ole larppia, eikä roolipeliä. Se on taidetta. Se on kuitenkin kaukana nykyvaatimusten edellyttämistä mainstream-some-jumalista.
Tanssi, koreografia, eläytyminen, ja esiintyminen, ryhmätyöskentely,...
Kerroin isälle tästä, se sanoi että "Mikä vitun friikki susta on tullut. Luulet sä tosiaan, että susta tulisi esiintyjä, älä luule (nauraa). Mikset enää piirrä meille sarjakuvia, et käy pizzalla, hampurilaisella, mikä saatanan snobi sust on tullu, olisit normaali, sit susta tykättäs."
Joo, niinhän ne muutkin kommentoi, jopa opettajatkin arvostelee amiksissa, mut mikä vitun normaali. Jos siinä on joku tietty muotti olla "täydellinen normaali", niin sit se vaatimuslista ei lopu ikinä. Ja vittuilukommentteja tulee joka tapauksessa, teit väärin tai oikein, joka suunnasta. Mun ei tarvi hymyillä, alistua ja mielistellä muita. Mua ei tarvi lukita lukkojen taa, vain siksi että oon naurettavan naiivin näköinen ja kuuloinen.
En jaksa enää välittää. Sit ku kipu on ohi, voin jatkaa matkaa. Paineet on lähtenyt nyt aluksi.
No comments:
Post a Comment