Joulun jälkeen koittaa uusi vuosi ja uudet tilaisuudet. Uuden vuoden lupauksena vihjaan parantumisen, jotta voin uskaltaa kutsua ihmisiä kylään, yökylään tai vaikka keräämään rahaa ryhmäretkelle ulkomaille. Tiiä vaikka syksyn alussa.
Haaveena on lukio aloittaa alusta, ostan ehkä oppikirjat äänikirjoina, koska olen melkoinen ADHD ja kuuntelutaito on parempi vaihtoehto.
Nämä on yleensä vain ja ainoastaan haihattelua. Lupailen tyhjiä enkä osaa pitää mistään suunnitelmasta kiinni.
Esimerkiksi viime vuonna yritin aikuislukiota, mutta turhaan. Paineet olivat kovat, ja paloin loppuun. Löysin 3 kivaa kaveria, mutta opettajat ja aikuiset nuoret syrjivät mua. Aikuiset ihmiset ja ylimielistä kiusaamista. Mä olin silleen, että se siitä.
Viime vuonna kaksi ystävää kuoli. Yksi entinen koulukaveri joutui vankilaan ja toinen sairastaa toista kertaa elämässään aivokasvainta. Miksi minä? Onko tämä rangaistus korkeimmalta?
Mut bännättiin Instagramista. Facebook Inc., joka omistaa Instagramin oli bännännyt mut epäsuosion ja huvin vuoksi. Moderaattoreilla ei ole järkeä tukea mun profiilia ja sosiaalisen median kanavia. Tekosyynä rasismi ja kiusaaminen, vaikka en ole edes kiusannut ketään.
Masennuslääkkeet ei toimi suuremmassa annoksessa. Tuntuu että en tunne mitään. Tai kaikki tuntuu unelta, eikä mikään huvita. Ihan kuin en eläisi. Teoreettinen itsari sumussa. Pahensi migreeniäkin ja aiheutti unettomuuden. Miksi sallin tän pahan olon jatkua? Sen ku tietäs. Haave hyvästä olosta. Jumalauta ku mikään ei tunnu miltään. Pitää puolittaa annos, jotta nukkuminen kiinnostaa. Nykyään nukun katkonaisesti. Ei huvita kävellä, ei huvita puhua kavereiden kanssa, ei huvita nukkua, ei huvita käydä salilla jne.
Näen usein unta, unia en näe. Mutta ne tuntuu todelta vaikka tiiän nukkuvani. Kaunis pianomelodia tai yksi lempibiisi mun unissa. Hengaan kavereiden kanssa. Teen jotain kivaa. Sallin itseni nauttia elämästä ja olla oma itseni muiden seurassa. The end.
No comments:
Post a Comment